Oululainen Deep Space Destructors julkaisi uuden levynsä Visions from the Voidin, josta julkaistiin näyttävät gatefold-värivinyylipainokset Markus Räisäsen kansitaiteella. Aiemmin avaruusrock-trio on ehtinyt julkaista neljä LP:tä ja yhden EP:n. Samalla bändi on vakiinnuttanut maineen pidettävänä, ylpeästi Hawkwindiin referoivana live-bändinä, jonka soitto huitelee kosmisilla korkeuksilla.
Visions from the Voidin arvio löytyy jutun lopusta. Sitä ennen Jani Pitkänen (laulu, basso ja perkussiot), Petri Lassila (kitara ja taustalaulut) ja Markus Pitkänen (rummut) kertoivat DSD:n taustasta ja uutuuslevyn teosta.
Kolmas korva: Esittelisittekö bändinne tarinan ja jäsenet?
”Deep Space Destructors starttasi vuonna 2011, sen jälkeen kun aiemmat musiikkiprojektit tulivat tiensä päähän. Markus jamitteli niin Janin kuin Peten kanssa, ja löimme sitten niin sanotusti kosmiset mielet yhteen.
Mukana keikoilla pyörii sitten sekalainen joukko kosmisia ystäviä, joiden kanssa viedään biisejä ja livemeininkiä uusiin sfääreihin. Monet näistä vierailevista muusikoista soittavat myös kanssamme Oulu Space Jam Collectivessa.”
Millaisia teemoja haluatte Deep Space Destructorsin musiikilla käsitellä?
Jani: ”Aikalailla tässä lyriikoitten kautta pureudutaan mielen syövereihin, mielen tutkimiseen, mielen tuhoamiseen ja uudelleen löytämiseen ja ”matkustamiseen”. Teeman voisi löyhästi katsoa liittyvän itsensä kehittämiseen/löytämiseen. Thinking is the best way to travel, The Moody Bluesin sanoin.”
Markus: ”Avaruus, aika ja äärettömyys. Kosmiset mittakaavat antavat perspektiiviä mitä täällä avaruusalus Maassa tapahtuu ja minne ollaan menossa. Tarkoituksena on tietysti myös laajentaa tietoisuutta monella tasolla ja avartaa mielen silmää.”
Miten Vision from the Void -uutuuslevyn sävellys ja työstö sujui?
Jani: ”Uuden levyn työstö sujui meille aika perinteisissä merkeissä. Paljon jamia, treeniä, ideoitten pyörittelyä ja kokeilua. Oisin halunnu tehdä tästä levystä meidän punk-levyn, mutta siitä muotoutuikin aika mantramainen ja eteerinen, jopa levyn menevämmät biisit ovat toteutettu mielestäni ”mantramaisesti”.
Levytyskokemus oli meille ensimmäinen oikeassa studiossa, aikaisemmin on tehty äänitykset Markuksen talolla tai treeniksellä ja milloin missäkin lie komeroissa! Oli kyllä huikea kokemus käydä Tonehavenilla [Tonehaven Studios Laukaalla] soittamassa, saunomassa ja chillaamassa. Tompalla on mahtava meininki siellä käynnissä!”
”Olisin halunnu tehdä punk-levyn, mutta levystä muodostuikin aika mantramainen.”
Jani Pitkänen
Ennen Visions from the Voidia olette julkaisseet jo viisi albumia, joista kaksi edellistä myös vinyylimuodossa. Edellisen levynne biisi Journey To the Space Mountain on saavuttanut kulttimainetta suomipsyke-nichen sisällä.
Miten koette soittonne ja otteenne musaan muuttuneen vuosien myötä?
Jani: ”Journey on kyllä biisinä outo, sen synnytys oli vaikeaa. 5/4-tahtilajin ja oudossa timessä menevien vokaalien treenaus oli aika tuskaa aluksi, meinas progekäpy palaa monestikin. Mutta lopussa treenaus palkitsi ja biisi saatiin kasaan oikein makiasti. Nykyään se on jatkanut evoluutiotaan ja biisiin on ilmaantunut jamikohtia, erilaisia soinnutuksia.
Oikeastaan tuo kuvaa DSD:n musaa yleensäkin hyvin, harva asia jää meillä niin sanotusti paikoilleen. Kaikki elää, eikä vähiten kiitos kitaristin vilkkaan mielikuvituksen ja hyvän melodiavainun.
Vuosien myötä on löydetty ehkä selvemmin se oma ”ydin” sieltä härön seasta. Osaamme tuoda ne toimivat jutut framille paremmin, kehitellä ja pyöritellä niitä monella eri tavalla. Silti siellä pohjalla on aina se alun jamiporukan halu saada niitä psykedeelisiä musakokemuksia, unohtaa ympäröivä maailma ja luoda oma maailma.”
”Pohjalla on aina se jamiporukan halu saada psykedeelisiä musakokemuksia.”
Jani Pitkänen
Markus: ”Journey to the Space Mountain oli myös kokeilu, että saadaanko ns. kahden riffin kappale toimimaan.
Soittoon ja otteeseen on tietysti tullut vuosien myötä jonkin verran kokemusta ja varmuutta. Alussa kun sitä tiettyä fokusta ei oikein ollut niin rönsyiltiin enemmän stonerin, kosmisen doomin ja jopa suomenkielisen bluesin tiimoilla. Materiaalia on karttunut vuosien varrella laidasta laitaan!”
Vuosi lähenee loppuaan. Voisiko jokainen bändin jäsen jakaa Kolmas korvan lukijoille joko suosikkipsykekeikkansa tai -albuminsa vuodelta 2018?
Jani: ”Kikagaku Moyo ja Volcano Roadburnissa. Molemmat keikat olivat eeppisiä kokemuksia, jotka muokkasivat omia musiikillisia näkemyksiä taas hieman eri suuntaan.
Levyistä Kikagaku Moyon Masana Temples teki vaikutuksen levytettynäkin. Hienoja nyansseja, upeita melodioita ja normista poikkeavat eteeriset vokaalit. Toiseksi varteenotettavaksi ehdokkaaksi on noussut Jacco Gardnerin Somnium.”
Markus: ”Suosikkikeikat olivat Kikagaku Moyo Roadburnissa ja Nebula Desertfest Berlinissä. Kikagakun keikan uskomaton dynamiikka ja kauneus lumosivat täysin. Nebulan näkeminen oli heavy psych dream come true.
Suosikkipsykealbumi on Kikagaku Moyon Masana Temples. Vuoden paras instrumentaalipsykealbumi on Mythic Sunship – Another Shape of Psychedelic Music.”
Pete: ”Elämäntilanteesta johtuen en ole käynyt juuri keikoilla enkä oikeasti muista kunnolla yhtään keikkaa kuluneelta vuodelta. Jos DSD:llä on keikka festareilla, ei muiden keikkoihin voi keskittyä täysillä. Muistan kuitenkin että Viron Skeneraator-festareilla oli kesällä tosi hyviä keikkoja. Ehkä vähän välttelen vaikutteiden imemistä oman genremme kuplamerestä.
Jani ja Markus pulahtelevat suvereenisti näillä merillä minunkin edestä omat kaleidoskoopit silmillään. Toisinaan heistä huomaa treeniksellä, et ny on pärähdetty johonkin juttuun 🙂
Tänä vuonna eniten soinut albumi on Soiva Siili – Pääosassa Soiva Siili. Tältä levyltä erityisen suosittelun saavat psykedeeliset Talvisatu Hämähäkistä, Luonnon Kulta, Vanha Lahna ja Peltomyyrä.”
”Elämäntilanteestani johtuen en muista kunnolla yhtään keikkaa kuluneelta vuodelta. Soitetuin albumi oli Soivan Siilin Pääosassa Soiva Siili.”
Petri Lassila
Arvio: Deep Space Destructors – Visions from the Void (2018)
Deep Space Destructors totesi haastattelussamme vuosien levytyksen ja jamittelun luoneen varmuutta biisintekoon. Jo ensikuuntelujen aikana Deep Space Destructorsin uutuuslevyltä Visions from the Voidilta kuulee itsevarmuutta ja näkemyksellisyyttä. Levyn viidessä kappaleessa riittää pesunkestävää jamittelevaa avaruusrock-tulitusta– jota vahvistavat
Dr. Spacen (Öresund Space Collective) analogiset syntikat – mutta myös tilaa maukkaille nyansseille.
Odottamattomat ja avaruusrockin tutuimpia maneereita rikkovat elementit kuuluvatkin levyn suuriin vahvuuksiin.
Niiden avulla Deep Space Destructors osoittaa hallitsevansa pitkien kappaleiden elinkaaret. Jännitettä luodaan vuoroin kierroksia lisäämällä, hetkittäin kaavoja hienostuneesti rikkomalla.
Hyvänä esimerkkinä toimii Astral Traveller, joka jatkaa siitä mihin tähtilaivan oven sisään potkaissut avausraita Psyche Remade jäi. Upottava kappale koostuu näennäisen toisteisista osioista, joihin kuitenkin lisätään mausteita ja yksityiskohtia kuin hitaasti kypsyvään gourmet-soppaan. Lopussa kuullaan duurivoittoinen viimeinen nousu, joka jättää herkullisesti illallistajat odottamaan lusikat kädessä lisää.
Lupaus myös lunastetaan. DSD yllättää vaihtamalla laulukielen suomeen hiipivästi käynnistyvässä Tyhjyyden Mantrassa, jossa Antti Ylijääskön saksofonivierailua ympäröivän psykedeelinen pauhu tempaa mukaansa. Biisin rakentelussa kuulee sellaista taitavaa rytmiikkaa, joka saa pään huomaamatta notkumaan keikalla. Tässä levyn parhaassa kappaleessa on jotain visuaalista ja kiehtovan pahaenteistä.
B-puolen avausraita Floating on komea 10-minuuttinen, joka kasvaa kookkaaksi mantramaisen hokeman ympärille. Biisin toisteisuus lienee sitä laatua, josta ”punk-levyä toivonut” basisti-laulaja Jani Pitkänen totesi pilke silmäkulmassa yllättyneensä. Pitkäsen basso tekee kappaleessa hauskoja laskevia askelluksia, ja soitto on koko troikalta erityisen hallittua juuri Floatingissa. Hokemakohtien sointukierrossakin tuntuu olevan jotain avaruudellisen leijailevaa.
Visions from the Void on vahva levy, joka jättää merkin suomalaisen avaruusrockin aikajanalle.
Levyä ja sen kansia on erityisen mieluista hypistellä, kiitos kansitaiteilija Markus Räisäsen. //Mertsi
Kolmas korva 