Bändi- ja levyesittely: Seli Seli – Satunnainen kokoelma soluja (2018)

Seli Seli on oululainen vuonna 2013 perustettu psyke- ja krautbändi. Yhtye julkaisi heinäkuussa toisen pitkäsoittonsa Satunnainen kokoelma soluja, jota löytyy niin 12-tuumaisena vinyylinä kuin digitaalisenakin. Levyn arvio löytyy jutun lopusta.

Seli Seli -bändin visioita avaa kitaristi-laulaja Kimmo Keskinarkaus.

Millainen tausta Seli Seli -yhtyeellä on?

”Seli Seli on perustettu vuonna 2013, edellisten bändiprojektien kuivuessa kasaan. Jäsenet Petri Loukusa (kitara), Mika Vierimaa (basso), Jani Pitkänen (rummut) ja Kimmo Keskinarkaus (kitara ja laulu).

Keskinarkaus ja Loukusa ovat soittaneet samoissa bändeissä viimeiset viitisentoista vuotta, joten ymmärrämme toisiamme soitannollisesti jo melko hyvin. Myös Vierimaa on ollut mukana eri bändiprojekteissa viimeiset 6 vuotta.

Jani Pitkänen tuli rumpuihin Satunnainen kokoelma soluja -levyn biisientekoprosessin aikana ja tämä on muuttanut soundia oleellisesti verratuna edelliseen levyymme Puoliautiomaa (2015).

Alkuperäisjäsenistössä oli rummuissa Henri Peltola. Bändin nimi juontaa juurensa Henkan Talk Talk -fanitukseen.”

Oliko valinta englannin- ja suomenkielisen laulun välillä vaikea (jos sellaista edes oli)?

”Kieleksi ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suomi. Teen englanniksi helposti liian merkityksettömiä ja alleviivaavia, liian helppoja tekstejä.

”Haluaisin käsitellä iloisia aiheita, mutta teksteistä vain tulee melko synkkiä.”

Nyt tekstit lähtevät liikkeelle jamittelemalla jostain lauseesta tai kielikuvasta, josta sitten muotoilen lopullisen version. Varsinainen biisin sanoma tai tarina muotoutuu vasta hirveän hinkkaamisen jälkeen. Lopulta huomaan, että ”Jaa, tämä biisihin kertoo tästä”.

Haluaisin käsitellä teksteissäni nostattavia ja iloisiakin aiheita, jotenkin niistä vain tulee suurimmaksi osaksi melko synkkiä. Ehkä maailman tilalla ekokatastrofeineen ja ihmiskunnan typeryydellä on asian kanssa jotain tekemistä.”

Arvio: Seli Seli – Satunnainen kokoelma soluja (omakustanne, 2018)

seli seli satunnainen kokoelma soluja

Itselleni uuden tuttavuuden, oululaisbändi Seli Selin toisen pitkäsoiton Satunnainen kokoelma soluja tunnusmerkkejä ovat junnaava avaruusrock-jytä, hetkittäin pahaaenteilevänkin mollivoittoinen tunnelma ja vähän Petri Walli -henkiset vokaalit (Kimmo Keskinarkaus).

Avaruusrockissa on vahva englanninkielisen laulun perinne. Kun brasilialainen musaharrastaja oli ladannut Satunnaisen kokoelman soluja kokonaisuudessaan YouTubeen, yksi kommentoija kehui suomenkielisen laulun shamanistisia piirteitä ja toinen olisi toivonut enkunkielistä laulua.

Suomalaisittain sanoitukset ovat kuitenkin Seli Selin keskeinen vahvuus. Kappaleet käsittelevät – usein aika rikkain kielikuvin – ihmiskunnan typeryyttä sekä hiipivää ekokastastrofia. Yhdessä synkän kansitaiteen ja mollivoittoisten sävellysten kanssa ympäristötietoisuus tuo levylle ja bändille sisällöllistä särmää, joka erottaa sen eskapistisen avaruusrock-lyriikan kaanonista.
Muovi ei kuole -kappaleessa lauletaan:

Mä oon alkanut uskoo melkein mihin vaan / Mikä siedettävämmäksi elämän muuttaa
Lupaus tapahtumien kontrollista riittää / Oon sekaisin tästä kaikesta tästä
Kaikki näyttää vieraalta / Tietoisesti sokea ei näe mitään väärää

Levyn 5-10-minuuttiset biisit upottavat tasavahvasti mukaansa, ja Seli Selin jäsenet soittavat luotettavasti. Hetkittäin tasaisuus kangistuu pienen jäykkyyden puolelle. Rauhallisemmat melodiat tai junnausta katkaisevat osuudet voisivat tuoda kappalekokonaisuuteen ilmaa, kuin luolasukeltajan hengitystauot ilmataskuissa.

Ehkä siksikin levyn vahvin biisi on kymmenenminuuttinen, niin ikään luontoteemaa henkivä lopetusbiisi Synnyit keskelle metsää. Sen jamiosuus ja näppäilymelodiat vahvistavat bisiin ydintä, onnistuneesti kai’utettuja laulettuja säkeistöjä, jonka hypnoottinen spacerock-jytä ja terävä kitarariffi saavat väliosuuksista ylimääräistä pontta. Ne päättävät mukiinmenevän levyn, jonka perusteella Seli Selillä voi olla paljonkin uutta sanottavaa suomalaisen krautrockin kentällä.

//Mertsi

43950338_252740025439750_5355214294101262336_n

Seli Seli Bandcampissa
Seli Seli Facebookissa

Mainokset

Interview with Sam Wiehl, the visual wizard of Fuzz Club Eindhoven and Liverpool Psych Fest

Kolmas korva duo went to the first Fuzz Club Eindhoven festival in August and was impressed by the modern digital style of live visuals there. The man behind them, Sam Wiehl, thinks it’s important to show that psych scene is contemporary and forward-looking.

Hey, what’s up? Where do you live and make your art nowadays?

Sam Wiehl: Hey hows it going. I’m based in Liverpool operating from a studio in the city centre. I studied here and it’s a great place to be based and i do tour quite a lot with various projects, so I get a nice balance of visiting other cities too.

How did you end up being the live visual artist for Fuzz Club Eindhoven 2018?

Sam: I’m one of the Directors of Liverpool Psych Fest. One of my roles is to look after the visual narrative of the festival and the audio visuals across the site.

I’ve been involved in Eindhoven Psych Lab too—again, looking at the aesthetics and designing and performing audio visuals at the festival. I know Effenaar well and have a close relationship with the team who run it there. I’ve known Casper [Dee, the founder of Fuzz Club] for a long time and always been a big fan of Fuzz Club, so I was very happy to get asked to design this year’s live show.

sam5_scan3D scan of Sam Wiehl by Sam Wiehl

I understood you were the only person in charge of live visuals, am I right? How much time did it take before the festival to design all the visuals and how did you choose what kind of visuals each band will have? Did you co-operate with bands before or during the festival?

Sam: Yeah, I had a lot of fun building all the content and I genuinely have no idea how many hours it took. Plenty of times I was working in to the early hours of the morning as I find it very consuming (and fun) once I’m in the zone and tend to lose track of time.

I think I made around 14 hours of material. I broke the build into long passages of captured live work and then patches or methods that would generate in real time—such as live video synthesisers setups, 3D models controlled live, ISF shaders and processing patches.

I kind of storyboarded the festival days. I knew a lot of the bands work so it was me really attributing a feel to each set and looking at how the day would flow. The sets would change and keep feeling fresh utilising different techniques for different shows.

There was no real consultation with the artists beforehand but during the day there was enough content and flexibility to get feedback from the bands if they had a specific idea of how their set should work before they played.

sam1

What is important for you when making live visuals? How much does it matter that visuals respond to music, like change in time with the rhythm?

Sam: I think this is becoming much more key with really successful live AV sets. Something I have taken on board much more over the last few years. I used to build a lot of individual loops for shows—in fact I still do—but now utilising the ways they can be delivered and bringing in other ways of producing real time media the show can feel much more organic.

For me emotion is key in the work. (I think) I don’t have a set style or one way of working, so the musical performance is key and the driving force of what I will do. When I play, I often find myself really getting into the show too—just as the musicians are—so hopefully that energy also translates in to the visual side and it all feels like it is part of a unique and individual experience for the audience.

sam3

What software or techniques do you use to create graphics, and what kind of setup do you have for making live visuals on set?

Sam: I build content in many ways, steered by who the artist is. For example, for my work with Forest Swords we have an idea of creating something very cinematic and spacious for the shows, so I do lot of filming and work with a dancer and performer and use physical landscape in the performance. For Hookworms I’ve been using a lot of 3D scans I’ve taken of audiences at shows as well as the band. For Jane Weaver I created lots of particle fields animations, 3D modelling in Cinema4D, and filming of Jane.

Hardware-wise I usually run two laptops and VDMX. I created a lot of Fuzz Club Eindhoven festival’s running animations and films through video synths and manipulating them live. I then brought in 3D models using Coge to control them and live processing patches were used with everything linked together using Syphon. Then I used midi controllers to perform live.

Creating worlds that don’t look cliched or instantly recognisable as the psych scene seem important in capturing the spirit of the new bands.

I’ve also enjoyed setting up live labs where we conduct live experiments and this work features in the sets. That’s something we have repeated at Effenaar a number of times especially for the Psych Labs.

My latest project is work with Szun Waves. I am creating animations in Cinema4D, and I filmed lots of macro experiments with inks and various chemicals (air freshness being one). I then bring in live 3D models using again Coge to create a really mixed media approach to the show.

My setup is quite streamlined as it has just been easier flying when touring without huge amounts of kit.

The other element I’m really keen on is to move away from straight looking one screen shows and instead create immersive, large scale shows using multiple screens or sculptural design—such as we have done at Liverpool Psych Fest, Eindhoven Psych Lab and my touring band projects.

sam4

Many psychedelic rock bands and events lean on 1960s hippie patterns, but your style is more digital. To me, it looks fresh to see psych bands playing with 3D animations and glitchy graphics. How would you describe your style as a live visual artist and where do you get inspiration?

Sam: I think this is an important thing for me operating in this world that embracing new technology and ways of working which are exciting but also in pushing ideas of what a psych festival can look like. It’s something we have discussed at length as being a very definite aesthetic of Liverpool Psych Fest that we wanted to position ourselves and honour the artists playing at the festival that this is a very contemporary scene. We wanted to create a forward-looking festival with artists pushing and experimenting with new sounds and ways of working.

The psych scene is so broad with many artists fitting in this tag but also existing in many genres at the same time. I feel creating worlds that don’t look cliched or instantly recognisable as the psych scene seem really important in capturing the spirit of the new artists, bands, musicians, and also the openness of audiences to have new experiences.

Fuzz Club and Effenaar both share these ideas too, so it worked well having that approach for the festival and the experience for the audience.

There is a lot of wannabe-VJs out there and bands without proper live visuals. What tips could you give for beginners who would like to get started with making live visuals?

Sam: Firstly, bands without visual sets who want them—Hire me!

I’m pretty much self-taught having studied graphic design and illustration. I’ve found learning new ways of working really gratifying and being bold in picking something new up and giving it a go was the best advice I received. I also think being individual and finding your voice is key, not relying too much on the aesthetics of the tools.

Pretty much all ways of producing content can be valid so lots of experimenting can be great if you have time. The only way I know of making anything good is to work really hard though.

Links:
vimeo.com/user28245059
instagram.com/samwiehl/
samwiehl.co.uk/

//Leo

Helsinki Psych Fest 2018 palaa entistä isommissa väreissä

Ensimmäinen Helsinki Psych Fest häröiltiin alkuvuodesta 2018. Tuolloin tapahtuma oli yksipäiväinen.
Kaksipäiväiseksi laajentunut Helsinki Psych Fest palaa 21.-22.9. Kulttuurikeskus Gloriaan huomattavasti isompana: artistikattaukseen kuuluvat Sturle Dagsland (NOR), Sir Robin & The Longbowmen (GER), Our Solar System (SWE), Dead Vibrations (SWE), Flowers Must Die (SWE), Skyjogger, Meteor VortexU.F.O-tutkimuksia, Astral Bazaar, Soft Power, Deep Space Destructors ja Esa Kotilainen. Lisäksi tapahtumassa nähdään monipuolisesti taidetta burleskista runoihin.

Festareita järkkäävä Vappu kertoi terveiset festivaalien alla.

Vappu, miten tämän syksyn Helsinki Psych Festin valmistelut ovat sujuneet? 

”Kerrassaan hyvin ja aikataulussa. Hommaa on kyllä riittänyt ja olen paiskinut koko kesän hommia tämän eteen. Nyt alkaa jo ”pahin” olla ohi, eli ohjelmisto on valmis ja pystyn huilaamaan hetken ennen varsinaisia festejä. Teen tätä festivaalia yhteistyössä Kulttuuriareena Glorian kanssa.”

Tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi. Miten festarin järkkääminen on eronnut tammikuisen HPF:n järkkäämisestä?

”No ensinnäkin on ollut rutkasti enemmän aikaa tehdä koko festivaalia. Olen työskennellyt tulevan festarin parissa lähes päivittäin kohta seitsemän kuukautta, kun edellisen festivaalin järjestämisessä oli aikaa alle kuukausi.
Koska on ollut enemmän aikaa, olen myös paremmin pystynyt keskittymään ohjelmistoon. Kaikkea tulee olemaan enemmän kuin viime festeillä. Nyt on ollut aikaa järjestää esiintyjiä mm. Saksasta, Ruotsista ja Norjasta.”

Alkuvuoden festeillä esiintyi muitakin kuin bändejä. Kerro vähän, mitä HPF:n poikkitaiteelisessa ohjelmistossa on nyt luvassa.

”Luvassa on kaikenlaista! Olen bookannut mm. sisäänheittäjäkitaristi Jaakko Mäkiniemen, jonka tehtävä on viihdyttää ihmisiä ovella. Lisäksi luvassa on yläkerrassa ryhmätaidenäyttely eri taiteilijoilta, burleskia lauantaina keikkojen välissä, U.F.O-tutkimuksia-yhtye joka ei ole varsinaisesti bändi mutta joka lukee päräyttäviä ufo-tarinoita. Dj-musiikista vastaavat festareiden ajan Dj Johan Ventus & Dj Dddy Suburbanite sekä Dj Astro. Olen todella kiitollinen että sain bookattua nämä huipputyypit! Itsekin tulen heittämään pienen dj-keikan nimellä Goldie Claws.

”Toivon että HPF on arjen pakenemispaikka, aikuisten leikkipuisto.”

Lisäksi yläkertaan avautuu festareiden ajaksi jälleen kerran Tohtori Psykerön baari. Baari on auki koko illan, mutta varsinaiset bileet siellä alkavat vasta keikkojen jälkeen, niin kuin viime kerrallakin. Tohtori Psykerön baarissa on luvassa mm. elokuvia ja videotaideteoksia, taidetta, mahdollisesti akustisia esityksiä, runoilija Täti Kosmos sekä rennompaa tunnelmaa.

Oletko ehtinyt itse käydä kesäfestareilla ammentamassa tunnelmia ja ideoita?

”En valitettavasti. Sen sijaan olen ammentanut ideoita mm. 1969 järjestetystä Woodstockista.”

our solar system

Our Solar System.

Millaista viikonloppua toivot järjestänä Helsinki Psych Festistä?

”Toivon että tulee porukkaa. Haluan että Helsinki Psych fest olisi vähän sellainen arjen pakenemispaikka. Aikuisten leikkipuisto. Jotain sellaista. Haluan porukan pääasiassa viihtyvän ja kokevan jotain erilaista kuin tavallisilla keikoilla tai festareilla.”

Miten HPF:n tarina jatkuu tämän festivaalin jälkeen?

”Helsinki Psych Festin jatkuminen riippuu monesta tekijästä. Jos suosiota riittää, HPF tulee todennäköisesti jatkumaan! Jos kävijöitä ei ole tarpeeksi, pitää vähän miettiä onko festivaalilla tarvetta (ainakaan niin usein kuin 2 kertaa vuodessa).

Se, että tuleeko HPF jatkumaan kulttuuriareena Glorian tiloissa on niin ikään epäselvää. Kulttuuriareena Gloriahan sulkee ovensa ensi helmikuussa viimeistään, näin ymmärsin. En tiedä, onko tulossa mitään väistötiloja. Jos ei tule ja yhteistyö Glorian kanssa päättyy, aion jatkossa hakea varmaan apurahoja festivaalin järjestämisen tueksi ja uusia tiloja. Festivaali saattaa myös siirtyä ulkoilmoihin ja enemmän kesään, jos sopiva paikka löytyy Helsingistä.”

//Mertsi

Lippuja Tiketistä
Helsinki Psych fest instagramissa
Helsinki Psych Fest -soittolista Spotifyssa
Helsinki Psych Fest -tapahtuma Facebookissa
Helsinki Psych Fest YouTubessa

Komean julisteen on tehnyt Ekku Säily.

39186558_435948646902105_2566631477806628864_n

Bändiesittely ja levyarvio: Boar – Poseidon (2018)

Oululaiseen vuonna 2009 perustettuun Boar-yhtyeeseen kuuluvat Petri Saarela (kitara/laulu), Jari Montonen (kitara), Kalle Huttu-Hiltunen (rummut/efektit) ja Petri Henell (basso/laulu). Psykedeelistä doomia soittava bändi julkaisi kesäkuussa toisen pitkäsoittonsa Poseidonin, jonka arvio löytyy jutun lopusta.
Petri Henell kertoi Kolmas Korvalle bändin ja uuden levyn taustoista.

Mistä asti Boar on toiminut? Kertoisitko lyhyesti taustanne?

”Boar lähti käyntiin Petri S:n ja Kalle H-H:n kahdenkeskisestä jammailusta syksyllä 2009.
Jätkät päättivät kuitenkin pyytää mukaan ‘Bassopeten’ eli Henellin Petrin, joka otti basson lisäksi hoitoonsa vokaalit.

Petrit ja Kalle olivat jo aikaisemmin soittaneet samoissa kokoonpanoissa, mutta ajan saatossa bändit alkoivat kuivumaan kasaan, jolloin tuli tarpeeseen perustaa uusi yhteinen bändi. Samanlaisen musan diggailu oli plussaa ja omanlainen soundi löydettiinkin aika suoriltaan. Tiedettiin heti mitä ollaan tekemässä.
Trion lisänä toimi alussa efekti/pulputus-osastolla Turtisen Toni (Missikisat). Jossain vaiheessa ekan levyn jälkeen mukana oli myös Latvamäen Aki (Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Artificial Latvamäki) hämyilemässä jonkin aikaa.
Neljänneksi vakituiseksi jäseneksi mukaan tarttui kokoonpanokokeilujen jälkeen Montosen Jari joka hoitaa toisen kitaran virkaa. Tämän myötä Boar on morfautunut siksi mikä tänä päivänä on.”

Boarin vuorottelevat vokaalit saivat alkunsa tehokeinosta, jolla kuvattiin jättiläisen ja ritarin taistelua.

Miten uusi Poseidon-levynne syntyi? 

”Tuutatessamme vanhempia Veneficaen [ilmestyi 2015] biisejä keikalla, treenasimme, sävelsimme ja sovitimme koko ajan uutta materiaalia treenikämpällä. Pikkuhiljaa jätimme vanhempia kappaleita keikoilta pois ja soittelimme jo ennen levyn julkaisua keikoilla uutta materiaalia. Näin kappaleet hioutuivat aika lailla siihen muotoon mitä ne nyt ovat levyllä.

 

Biisien syntymiseen ei oikeastaan ollut, niin kuin ei ikinä ole, mitään tiettyä kaavaa. Riffit ja ideat tulevat kun tulevat, eikä mitään väännetä väkisillä tai naama irveessä. Jokainen toi omat ideat treenikselle ja niitä alettiin työstämään yhdessä, jonka kautta niistä muodostui sitten ajan myötä biisejä. Sanoituksen päävastuut on Henellillä ja Saarelalla.”

Esimerkiksi Poseidonin avausraidalla on useampi vokalisti, jos en kuule omiani. Vuorottelevat vokaalit ovat aika väkevän kuuloisia. Mistä idea tällaiseen tehokeinoon tuli?

”Kuulet ihan oikein. Meillähän ei ole niin sanottua päävokalistia, vaikka Henell suurimman osan lauluista hoitaakin. Saarela laulaa ”puhtaammat” osiot biiseistä ja Henell rääkyy räkäiset ja doomimmat osat.
Idea mahtoi lähteä, jos en väärin muista, Boarin ja Stolen Kidneysin Split EP:lle sävelletystä Cormoranista. Kappaleessa ikään kuin taistelevat ja keskustelevat ritari ja jättiläinen. Näin me jaoimme omat osuutemme biisiin ja sen jälkeen olemme laulaneet kappaleita näin. Tosin jotkut biisit menevät niin, että Saarela laulaa koko biisin ja Henell toisen. Epäkristillinen tasajako. Eli biisin mukaan menee kumpi vai kampi laulaa.”

 

Miten doomin ja stonerin kentät voivat mielestänne Suomessa tällä hetkellä?

”Doomin ja stonerin kentät suomessa voivat vallan hyvin. Toisaalta sellaista old school -doomia ei enää kauheasti ikävä kyllä kuule. Ug-osastolta löytyy useitakin todella kovia pumppuja! Joka keikkareissulla löytää kyllä jotain uutta. Aika monesti näkee sen mikä on väkisillä väännettyä schaibaa ja mikä on oikeasti tehty sydämellä ja aidolla tunteella musaa kohtaan.
Stoner on ollut jo muutaman vuoden ”muotimusaa”, joten niitä bändejähän on tullut niin kuin sieniä sateella.”

Jakaisitko vielä muutaman musavinkin Suomesta tai maailmalta, jotka ovat inspiroineet viime aikoina?

”Rehellisesti  ja ikäväkseni täytyy sanoa, että hektisen elämäntilanteeni vuoksi en ole kauheasti kiinnittänyt huomiota uuteen musiikkin taikka kerennyt edes kuuntelemaan mitään. Todella harmi.
Mutta sen sijaan käsken porukkaa kuuntelemaan Ozzyn aikaista Black Sabbathia ja chillaamaan kavereiden kanssa. Muutama bisse ja vähän medication.”

 

Arvio: Boar – Poseidon EP (Lost Pilgrim Records, 2018)

Kuvahaun tulos haulle boar poseidon

Boar kuvaa Bandcamp-sivuillaan itseään ”Suomen parhaiten säilyneeksi doom-salaisuudeksi vuodesta 2009 asti”.
Vaikka omat viimeaikaiset retkeni kaikuvasta neopsykerockista ja kosmisesta krautista kohti doomia ja psykedeelistä metallia ovat vasta lapsenaskeleita, eikä siten bändin uutuus minulle ole mikään yllätys, bändissä on tietynlaista tunnettuuttaan isomman tekijän voimaa: Boar on osoittaunut väkeväksi ja hyvin soittavaksi doom-kokoonpanoksi, jonka äänimaailma on nopean diskografia-katsauksen perusteella hioutunut kronologisesti kohti Poseidonia.

Avausraita Poseidon on raivokasta tykitystä, jossa Kalle Huttu-Hiltusen triolipohjainen komppi on luo solistikaksikko HenellSaarisen ärjyntä-huuto-vuorottelulle kehyksen, joka muistuttaa metallipiikein ja toisen maailmansodan metsämiinoin varustettua nyrkkeilykehää. Poseidon on lyhyesti sanottuna aivan helvetin kova biisi.

Vuorotteluvokaalit ja pääsolistin puute, joista kysyin ylempänä bändiltä enemmän, ovat levyn kantavia tehokeinoja, joka toistuu myös itämaisillä asteikoilla pelaavalla Sharar’s Sonilla. Verkkaisesti mutta varmasti rakentuva 12 on nimikkobiisin rinnalla levyn toinen kohokohta, joka huipentuu loppua kohden. Junnaavan toistuva metallinen psykedeliarytmi toistuu uudestaan ja uudestaan Saarisen kosmisen liturgian kaikuessa ison doom-ääniaallon alttarilla.

Levyn loppua kohden jykevä ja soitannallisesti levyn kenties rikkain kappale Dark Skies ottaa hengen happea. Cleanina laulettu C-osuus ja sitä seuraavat päällekkäiset kitarasoolot antavat ilmaa levyn tiiviiseen pakatun alkupuoliston jälkeen. Perinteiseen metallistailiin etäiseksi miksattu cleani laulu kuulosti omaan korviin hetken jopa PanteraltaTotally out of This World  päättää levyn toimivasti, joskin isompiäänisempääkin loppuhuipennusta olisi voinut levylle kuvitella.

Doomissa kuullun örinä-clean-rääkynä-huuto-karjunta-spektrin sisältä löytyy varmasti vokaalimakuja moneen makuun. Boarin monipuoliset ja usein ärjyvät vokaalit eivät varmasti uppoa kaikkiin, mutta itselleni ne luovat yhdessä Boarin hallitun ja sulavasti liikkuvan soiton kanssa erottuvan kokonaisuuden. Poseidon jää kaipaamaan hieman vahvempaa punaista lankaa metallisen ja hyvinkin kosmisen doom-ilmaisun välille, mutta muuten se on väkevä kokonaisuus ja bändi itselleni posiitivinen tuttavuus.
//Mertsi

Osta Poseidon-levy Bandcampissa
Boar Facebookissa
Boar Twitterissä 

Näin psykedeeliset musiikkivideot tehdään

Olin enempiä miettimättä nauttinut vuosien mittaan satoja psykerock-bändien musiikkivideoita, kun suomalaisen Space Renegades -bändin Summer Destoyer -musiikkivideo äkisti pysäytti pohtimaan filmien anatomiaa.
Mitä kaikki psykevideoiden huuruinen materiaali  kaivetaan? Miten ohjaus eroaa ”perinteisen videon” tekemisestä? Ja kun tavanomaista draaman kaarta ei ole, miksi videot ylipäätään koukuttavat?

Space Renegadesin basisti, palkittu graafikko-ohjaaja Ili Marttinen avaa psykedeelisten musiikkivideoiden anatomiaa ja jakaa linkkejä, joista materiaalia saa kaivettua omaa videota varten. //Mertsi

Voisitko alkuun esitellä itsesi ja kertoa lyhyesti taustasi videotaiteilijana?

”Olen Ili Marttinen, helsinkiläinen art director/graafinen suunnittelija/motion designer.

Videoiden tekemiseen ajauduin käytännön pakosta kymmenisen vuotta sitten, kun oma bändi tarvitsi videota eikä kukaan muu halunnut tarttua toimeen. Se on hauskaa, mutta mun tyylillä myös todella aikaa vievää puuhaa, joten julkaisutahti on pakostakin aika verkkainen.”

Millainen on mielestäsi hyvä psykedeelinen musiikkivideo?

”Tekisi mieli tarttua “psykedeelinen” termin etymologiaan, mutta sanalla arkisesti tarkoitetaan kaikenlaista vähintäänkin näköhavaintoja vääntelevää, pirstaloitunutta, monistuvaa, valuvaa ja luonnottomasti liikkuvaa kuvaa.

Nämä pelkästään eivät välttämättä säväytä, mutta jos sekavuudesta löytyy kauneutta ja kiehtovuutta, on se jo “hyvä”-mitalin arvoinen. Tosin tämä on täysin subjektiivista.

Muovailtavaa materiaalia on helppo löytää: oikeat plugarit ja filtterit saavat pulkkamäkivideonkin näyttämään kosmiselta.

Onnistuneeseen psykedeliaan uppoutuu kuin vaivihkaa, kadottaen ympäristönsä. Se on irrallaan opituista ja omaksutuista luonnonlaeista ja aistihavainnoista. Sen katsominen voi olla parhaimmillaan lähes transendentaalinen kokemus.

Säväyttävää voi olla myös psykedeelisten elementtien ujuttaminen realismiin. Mutta tämä nyt on jo norminkaltaista kikkailua.”

Parhaimillaan psykedeelinen video on transendentaalinen kokemus.

Millaisesta materiaalista psykedeelisiä musiikkivideoita voi koota? Mistä aineistoa löytyy ilman tekijänoikeusloukkauksia?

”Oikeat plugarit ja filtterit saavat pulkkamäkivideonkin näyttämään kosmiselta oksennukselta, joten muovailtavaa materiaalilla ei tarvitse etsiä merta edempää. Kaanoniin kuuluvaa kuvastoa avaruudesta, mikromaailmasta tai aavikolta löytää esimerkiksi NASAlta tai verkon monista tekijänoikeusvapaista videoarkistoista.
Laatu on kirjavaa, mutta oikealla käsittelyllä melkein mistä vaan saa väännettyä käyttökelpoista materiaalia. Itse käytän paljon puhelimella kuvattua arkista materiaalia.

Tekijänoikeudet jossain suomalaisessa nollabudjetin videossa YouTuben uumenissa on luultavimmin lakimiesten kiinnostuksen ulkopuolella, mutta eihän sitä aina voi tietää.
Itse jätän käyttämättä lainsuojattomat kuvitukset, koska luvallisiakin on riittämiin ja itse tekemällä saa uniikkia.”

Kauanko hienon ja visuaalisen videon tekeminen kestää, ja kauanko teit Summer Destroyer -videota ?

”Näkemyksellinen ja luova ryhmä tai tekijä voi tehdä sellaisen vaikka päivässä. Sanoisin, että keskimääriin puhutaan kuitenkin viikosta-parista, jopa kuukaudesta.

Idea on aina tärkein ja vaikein. Sen pitää olla kirkas ja inspiroiva.
Tätä mietittiin The Summer Destroyerin kohdallakin pitään, mutta idean kirkastuessa lopullinen tekeminen kesti vain ihan helvetin kauan. Eihän meillä ollut oikeasti aavistustakaan, miltä lopputulos tulisi näyttämään projektin alussa, mutta se oli vaan hyvä. Visuaalinen tyyli rakentui pitkin matkaa ja piti tekemisen kiinnostavana alusta loppuun.

Jos koko homman vaatiman työmäärän puristaisi kasaan, niin aikaa meni reilun työviikon verran, mutta tällä kertaa se siroteltiin n. 4 kuukauden ajalle. Ideaalitilanteessa tekijä(t) voisi keskittyä vain ja ainoastaan videoprojektiin vaikka kahdeksi viikoksi ja sillon ei aikataulutkaan venähtäisi niin helposti. Videoiden tekeminen on kuitenkin Suomessa lähes kaikille tekijöille enempi harrastamista kuin pääelanto, joten useimmiten niitä tehdään palkkatöiden välissä, yön pimeinä tunteina.”

Miten ”psykedeelisen musiikkivideon” luominen eroaa ”perinteisestä musiikkivideosta”?

”Ei välttämättä mitenkään, koska rajaa noiden välille voi olla mahdotonta vetää. Ne rakentuvat samoista elementeistä ja voivat useimmiten vaatia ihan samat prosessit.

Suurin ero on ehkä se, että psykedeelisen videon voi rakentaa melkeinpä mistä vaan jo olemassa olevasta kuvamateriaalista ja ohittaa näin paljon aikaa, suunnittelua ja resursseja vaativat kuvaukset ja niiden valmistelun.

Pelkkä hieno materiaali ei riitä.

Toisaalta perinteisen musavideon tuotanto itsessään voi olla hyvinkin suoraviivainen prosessi, kunhan itse idea on selvillä. Kuvaukset, leikkaus ja värimäärittely voidaan tarvittaessa tehdä todella tiiviillä aikataululla.
Psykedeelisellä puolella post-production -vaihe vie helposti useita päiviä jos psykedeelisuus leivotaan videoon vasta silloin, eikä esim. jo materiaalia kuvatessa.

Vaihtoehtoja on äärettömästi ja mitään oikeaa/väärää ei ole. Myös sattumilla ja vahingoilla on psykedeliassa ehkäpä enemmän tilaa kuin jossain muissa genreissä.

Lopullisen videon ulos-rendaaminen vie filttereiden ja lisäysten takia tuntikausia.

Omissa jutuissani yritän usein häivyttää materiaaleissa itsessään olevaa kotikutoisuutta eri filttereiden ja tekniikoiden avulla. Se on joka kerta erilainen prosessi ja usein lopullisen videon ulos-rendaaminen vie tuntikausia kun filttereitä ja muuta kuonaa on kasautunut päällekkäin kymmenittäin.”

Soiko biisi jatkuvasti taustalla musavideota tehdessä?

”Kyllä ja ei. Joissain vaiheissa kuten leikatessa ei oikein voi kuunnella mitään muuta kuin itse biisiä. Kuvia filtteröidessä ja kompositoidessa voi hyvin kuunnella muutakin tai olla kuuntelematta mitään. Joka tapauksessa videon tekemisen aikana kyseistä biisiä tulee kuultua ns. tarpeeksi.”

Millainen tai kenen taide inspiroi sinua henkilökohtaisesti?

”Mulla ei ole mitään varsinaisia guruja, mutta tykkään esim vanhoista Spike Jonzen ja Michel Gondryn musavideoista. Hiphopin puolella on pitkään tehty todella häröjä juttuja, kuten esim Tyler The Creatorin & Odd Future -tyyppien ja vaikka Eevil Stöön monet videot. Tykkään siitä asenteesta, että voidaan tehdä mitä vaan huvittaa.
Myös 70–80-luvun taitteen musavideot ja sen aikaset videoefektit inspiroivat.

David Lynchin tuotanto on kestosuosikki, joka varmasti vaikuttaa paljon omiin tekemisiin tahtomattakin. Kotimaisista suuruuksista tärkeimmät vaikuttajat on varmaan Vilunki 3000 ja Sielun Veljet.”

Space Renegades jakaa videosuosikkejaan

1 Yes – Yours Is No Disgrace – Live at Beat-club (1971)

”Palatkaamme alkuun: Audiovisuaalisen psykedelian alkuaikoinahan ei varsinaisia musiikkivideoita ollut vielä olemassa, joten esiteltävissä on lähinnä tv-livetaltiointeja, joissa on saatettu käyttää kotikutoisia psykedeelihköjä kikkoja, kuten zoomin nytkytystä tai linssin eteen asetettua kristallimaljaa.
Toisaalta esitysten valoshow’hun saattoi kuulua jyrkkiä värityksiä tai ameeba-projisointia, joka järisytti todellisuuden havainnointia. Tässä saksalaiset The Beat Show’n TV-insinöörit tykittävät Yesille koko efekti-arsenaalinsa vuoden 1971-taltioinnissa.”

2 Tina Turner, The Who – Acid Queen (1975)

”Harkitumpaa mutta totaalisempaa (ja isomman budjetin) tajunta-akrobatiaa on nähtävissä psykedeelisten vuosien elokuvissa. Oivallisena esimerkkinä Tommy -elokuvan painajaismainen, The Whon ja Tina Turnerin esittämä Acid Queen, jossa ohjaaja Ken Russell rekonstruoi kuuro-mykkä-sokean messiaan huonon tripin ansiokkaasti.”

3 The Beatles – Yellow Submarine (1966)

”Psykedeeliset musiikkivideot ja oikeastaan koko pop-kulttuurin näkemys psykedeliasta ovat luonnollisesti paljon velkaa The Beatlesin Yellow Submarine -animaatiolle, joka vei psykedeelisistä julisteista tutun tyylisuunnan suuren ja kansainvälisen yleisön tietoisuuteen. It’s all too much -biisi/kohtaus sisältää oikeastaan kaikki kliseet ja sakramentit, joita on jälkeenpäin käytetty psykedeelistä tunnelmaa viriteltäessä.”

George Harrison – It’s all too much from Peter Harrison on Vimeo.

4 Psykosoniks – Welcome To My Mind (1993)

”80- ja 90-lukujen vaihdeaikoina elektronisen musiikin videoissa päästiinkin jo, saavutettavamman teknologian ansiosta, täysin pitelemättömille ja välilaskuttomille lennoille fraktaalitunneleihin ja prosessoreiden äärirajoille. Tuosta esimerkiksi Psykosoniks, joille Ruohonleikkaajamies on tainnut soittaa useamman kerran.”

5 Beck – Beercan (1994)

”Olkoonkin enemmän surrealismiin kallellaan, on Beckin hillitön Beercan hyvä nostaa edustamaan 90-lukua. Loser videosta tuttu elämänhallinta on puhjennut kukkaseen.”

6 Chemical Brothers – Let Forever Be

”Ja tietenkin Michel Gondry mursi lopulta genren koodin Chemical Brothersin videolla Let Forever Be.”

 

”Loppuun vielä muutama poiminta lähimenneisyydestä”:

 

Materiaalia oman videon tekoon:

https://www.youtube.com/user/NASAtelevision
https://archive.org/details/stock_footage&tab=collection
https://archive.org/details/movies

 

Artikkelin kuva: kohei yamada, CC BY-SA 2.0

Space Renegades Facebookissa

Sabbathiaanista rockia ja kraut-kitaroita – Manse Psych Fest tulee taas

Viime vuonna onnistuneesti debytoinut Manse Psych Fest järjestetään perjantaina 24.8. Tampereen Klubin ja Pakkahuoneen lavoille nousevat Purple Hill Witch, Rättö ja Lehtisalo, Dark Buddha Rising, Teksti-TV 666Jess And the Ancient Ones, Kaleidobolt, Möyhy-Veikot ja Ville Pirinen Combat School.

Hyviä live-bändejä mainiossa ympäristössä, Juice-tukkainen kallokaveri festarijulisteessa… Manse Psych Fest lähestyy, eli on taas aika haastatella MPF:n Antti Hietalaa.

Miten tämän syksyn Manse Psych Festin valmistelut ovat sujuneet? 

”Hyvin ovat sujuneet. Sitten viime vuoden tapahtuman olen itse vaihtanut päivätöiden osalta alaa, mutta jatkan edelleen MPF:n kaltaisten mukavien ja itseäni kiinnostavien tapahtumien järjestämistä. Järjestän tapahtumaa siis yhteistyössä ALT Agencyn ja Tampereen Kulttuurikamarin kanssa.”

Esiintyjäkattauksen valmistelu lähti siitä, että Rättö ja Lehtisalo oli pakko saada mukaan.

Mitä viime vuoden tapahtumasta halusitte ehdottomasti säilyttää ja toisaalta mitä uutta halutaan esitellä?

”Viime vuoden tapahtuma meni monella tapaa niin hyvin, ettemme halunneet lähteä muuttamaan konseptia. Toki tänä vuonna mukana on livemusiikkia myös Klubin terassin puolella konseptin isän eli Ville Pirinen Combat School -keikan muodossa.”

Miten tämän vuoden line-up kasattiin? 
”Homma lähti toki siitä, että viime vuonna harmillisesti peruuttanut Rättö ja Lehtisalo oli pakko saada mukaan. Siitä se sitten kehittyi ja erityisen iloinen olen siitä, että norjalainen Purple Hill Witch sattui järjestämään aikataulunsa niin että keikka MPF:ssä onnistui.

 

Mitä Tampereella tapahtuu noin muuten keikkatarjonnan näkökulmasta?

”Keikkatarjonta on Tampereella omaan silmääni hyvä. Kesällä oli kaikenlaista tapahtumaa Blockfestin ja Tammerfestin kaltaisten massatapahtumien rinnalla: Tampere Underground Juhannus, Uusi Tampere, Lumous, Saarihelvetti, Valtteri Festival ja mitä muita.
Klubirintamalla Klubi ja Olympia tarjoavat kattavasti isompia keikkoja ja undergroundin puolella Vastavirta, Maanalainen ja Dog’s Home ovat hengissään. En itse koe että olisi juuri nyt akuuttia tarvetta esim uudelle keikkapaikalle, hyvä vaan että jengiä riittää näihin mitkä nyt ovat toiminnassa.”
Homma toimii Tampereella. Millaista viikonloppua toivot järjestänä Manse Psych Festistä?

”Toivon elämyksellisiä keikkoja ja iloisia naamoja. Tervetuloa!”

Liput Tiketistä.
Tapahtuma Facebookissa.//Mertsi

mansepsych2018_digi.jpg

Interview: After 4 years, Hookworms are back in town

Hookworms is a 5-member psych-punk/kraut/noiserock band from Leeds, England. Despite their very powerful sound Hookworms is not the most well-known psych-influenced bands around. But that may change very soon.

Hookworms have an aura of certain mystique about them. Indeed, during four years I’ve waited for Hookworms’ new music, I’ve started to see the band as the friend you haven’t seen in a long time but who left a lasting impression back then.

Hookworms’ music changes shapes like elements, it’s fluently beautiful and robust at the same time, it transforms between mesmerizing anthems and unstoppable kraut energy –and the icing on the cake is singer MJ’s amazing vocals that sound like Zach De La Rocha’s just-as-wild-but-much-more-British relative. Albums Hookworms (2011) and Pearl Mystic (2013) are particularly powerful.

 Music video: Away/Towards from Pearl Mystic.

After The Hum (2014) Hookworms have been making new music and done a bit of touring. They’ve also faced troubles: their studio got wrecked by a flood but luckily, with the help of their fans, they managed to rebuild it. After four years, Hookworms are back with new music. We had the chance to ask them some questions about their new album that introduces a ”seismic” change to their sound, as described by their record company Domino. The band members go by their initials. My mail was replied by either JN, JW, MB, MJ, or SS.

Kolmas korva: So, how are you doing? How’s Leeds (presumably)?

Hookworms: ”Hello, we’re OK. Leeds is very cold at the moment, but probably not as cold as Helsinki?”

What have you been up to after The Hum (2014)? Looking as a fan from the remote Finland it feels as if you guys have been a bit off the radar.

”After The Hum came out we did a bit of touring and some festivals. Our studio flooded on Boxing Day 2015 so we were out of action for the best part of 7 months in 2016.

A few of us released some records with our other bands (Cowtown, Family Scraps, Xam Duo), then we started writing and recording the new album which took a couple of years to make. Now the boys are back in town.”

For me, your style of combining echoing noise sounds with kraut-influenced psychedelia has always been very powerful. Can you name a few of your major influences?

”El Faro, Square Mile, M&S Service Stations, Backflip Madness, Roland synthesizers and Kanye.”


Two singles you have published so far from Microshift had new nuances in them. They sound more rhythmic, more electronic, more danceable than many of your previous songs. Negative Space is so energizing we actually used it in our Party Mixtape.
The music video of Static Resistance shows a guy living in a fast-paced rat race limbo.

Can you tell us about the creation of Microshift and the themes you want to speak about in your new music?

Microshift was made quite differently to our last two albums. We used the studio and computer as more of an instrument, building up lots of short loops, and much of the initial writing was with synthesizers, drum machines and samplers which we’ve never done before.

Something pumping enough that you can run to it, Exercise Rock.


The intention was to make something more upbeat; body music but through the lense of a rock band. Something pumping enough that you can run to it, Exercise Rock. The lyrical themes of the record include but are not limited to: anxiety, body image, grief, relationship break-ups, opening up to others, wanting to escape the life you’ve built, and all the other things that poor mental health can entail.”

//Mertsi

Hookworms’ new album Microshift out 2nd of February via Domino Records.
https://hookworms.bandcamp.com/album/microshift