Heijastuksia alitajunnasta – haastattelussa KAIUT

Pitkiä jameja, kai’utettua äänimaailmaa ja itämaisia asteikoita, psykedeelisin ja raskain elementein höystettyinä. Syksyksi keikkarupeamaa suunnitteleva KAIUT tekee biisinsä vuoropuheluna, jossa ideoita soitetaan toisille kuin heijasteina. Jututimme yhtyeen kitaristia Santeria, kitaristi-laulaja Eeroa, basisti Matiasta ja rumpali Ossia.

Miten KAIUT sai alkunsa?

”Kaikki bändin jäsenet tulevat tavallaan omista suunnistaan. Matias ja Eero soittivat aiemmin samassa bändissä. Kaikkia yhdistää Järvenpään ja Tuusulan rajalla sijaitseva Lammaskallio, jossa nykyisen studion paikalla sijainneella treeniksellä kohtasimme vuonna 2016. Yhteistyön sysäsi liikkeelle halu soittaa musiikkia ilman ennalta määriteltyjä rajoja tai odotuksia, kokeilla ja luoda uutta, omien mieltymysten mukaan.”

KAIUT on julkaissut neljä sinkkua, joista uusimmat ovat Fenris ja Sherwood Babylon. Kertoisitteko tulevaisuuden suunnitelmistanne?

”Lisää materiaalia ja keikoille! Ensimmäiset muutamat julkaisut on tehty studiossa viikonlopun yli rehkimällä niin, että session aikana on purkitettu kaksi biisiä. Seuraavaksi luodaan vähän laajempi kokonaisuus. Syksyksi on etsinnässä muita bändejä kumppaneiksi keikoille.”

Miten Kaikujen biisit syntyvät?

”Jonkun jäsenen alitajunnan löytämästä ideasta lähdetään yhdessä työstämään. Kuulostellaan, mitä fiiliksiä herää – minkä kysymyksen toinen instrumentillaan kysyy ja miten siihen haluaa vastata. Tämän voi hahmottaa ideana kaiusta, joka heijastuu takaisin kysyjälle tai edelleen toiselle jäsenelle.
Luomisprosessi on muuttuva ja kehittyvä, eikä aina tehokkain, mutta tuloksena on aina omannäköinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Tärkeää on, että kaikki tuovat oman luovan panoksensa lopputulokseen.

”Hidria Spacefolk toimii hyvin opiskellessa. Tulee Berocca-mies-olo.”


Sanoitukset ovat yleensä syntyneet, kun kappaleen polku on valmis. Matias tai Eero kirjoittavat lyriikat. Ne ovat usein eräänlaisia kaikuja ihmisyyden historiasta tai myyteistä, kollektiivisesta alitajunnasta, ja tukevat musiikin herättämiä tunnekokemuksia. Esimerkiksi sittemmin Fenrikseksi ristitty sävellys maalasi mielikuvia Ragnarökin synnystä sekä kaaoksen ylistämisestä. Sherwood Babylonin tarina on trippi syvimpään päätyyn, josta joko pääsee pois tai sinne jää vellomaan lopun elämää.”

Mitä vaikutteita näette ja kuulette musiikkinne takana?
”Emme ikinä ole päättäneet soittaa mitään tiettyä genreä, mutta jokainen tietysti tuo omien suosikkiensa juttuja mukaan, tiedostamattaan tai ei. Santeri löysi nuorena Kingston Wallin, joka teki suuren vaikutuksen ja kuulunee kitaransoitossa. Sävellyspuolella voi kuulla vaikutteita esim. Porcupine Treestä ja Alice in Chainsista, joskus jopa itsetietoisesti. Matiaksen suurimmat sfäärit hakeutuvat vanhan Göteborg-metallin uumenista grungen lähteille. Eerolle erityisiä inspiraation lähteitä ovat mm. Kraftwerk ja Black Sabbath, jotka edelläkävijyydessään jaksavat aina uudelleen hämmästyttää. Ossille inspiraatio kerääntyy abstraktimmin useiden eri musiikkityylien kulutuksen seurauksena, tiedostamattomasti. Vaikutteiksi listataan artistien lisäksi se, kuinka toisen bändikaverin idea luo pohjan omalle panokselle kappaleisiin.”

Kertoisitteko visuaalisesta linjastanne ja kansitaiteestanne?

”KAIUT-logo on Matiaksen aikaansaannos ja peräisin taideteoksesta, jossa tutkittiin, mikä olisi mahdollisimman universaalisti puhuttelevaa symboliikkaa mahdollisimman minimalistisesti. Logoon kuvitettu kansitaide on taiteilija Sanni Pasurin käsialaa, bändin ehdotusten ja luonnosten pohjalta. Musiikin lisäksi myös taiteeseen haluttiin kaikuja, mikä näkyy esimerkiksi peileinä promokuvissa.”

Jakaa vielä pari vinkkiä musasta, joka soi omissa ämyreissänne.

”Eero: Hidria Spacefolk. Toimii hyvin opiskellessa, tulee Berocca-mies -olo.
Matias: Molchat Doma. Venäjän uusi post-punk on post-punkimpaa kuin post-punk.
Ossi: Death Hawks. Psykedeelistä ja mystistä matskua Suomesta.
Santeri: Lasten Hautausmaan IV. Uusin albumi on kaunis ja säväyttävä, klassikkoainesta.”

KAIUT Facebookissa

KAIUT Spotifyssä
KAIUT Instagramissa

Bändin kuva: Sanni Pasuri

//Mertsi

Haastattelu ja mixtape: Soft Power – Brink of Extinction (2020)

Helsinkiläinen Soft Power julkaisee 27. huhtikuuta toisen albuminsa Brink of Extinction virolaisella RR Gems -levymerkillä. Uusi levy on eheä kokonaisuus ja kolme vuotta sitten julkaistuun debyyttiin verrattuna jazzvaikutteisempi rock-levy.

Levyllä niin muusikkona, ääniteknikkona kuin kansitaiteilijanakin vaikuttanut Mikael Jurmu kokosi pyynnöstämme mixtapen, jolle hän valikoi uuteen levyyn vaikuttanutta musiikkia. Mukana miksauksella Eero Koivistoista, Wigwamia, Soft Machinea ja muuta 60–70-luvun upeaa musiikkia.

Kyselimme myös Mikaelin ajatuksia uuden levyn teosta, tematiikasta ja koronavirusepidemian vaikutuksesta hänen elämäänsä. Haastattelun löydät mixtapen alta.

Mixtape: Musiikkia, joka on vaikuttanut uutuuslevyyn Brink of Extinction (48 min)

Biisilista

Arja Saijonmaa – Timotei (Love Records ’69)
Wigwam – Pidän Sinusta (Love Records ’69)
Eero Koivistoinen (Scandia ’71)
Stringtronics – Dawn Mists (Peer International Library Limited ‎’72)
Sven Libaek And His Orchestra ‎– Solar Flares (Peer International Library Limited ’74)
Made In Sweden (Sonet ’69)
René Costy And His Orchestra – Scrabble (Chappell ‎’72)
Jukka Tolonen – The Sea (Love Records ’74)
Soft Machine – Virtually Part 4 (CBS ’71)
Apollo – Lohduton Uni (Blue Master ‎’70)

Mikael Jurmun haastattelu

Elämme varsin erikoisia aikoja. Miten pandemia on vaikuttanut elämääsi ja musiikin tekemiseesi?

Kyllä se on vaikuttanut. Tilanteesta johtuen emme ole soittaneet ollenkaan yhdessä ja sillä tuntuu olevan jo radikaaleja vaikutuksia omaan itseen ja varmasti muut yhtyeen jäsenet kokevat tätä tyhjyyttä omassa arjessaan myös. Itse pystyn kyllä tekemään musaa itsekseni, mutta ei se ole ollenkaan verrattavissa bändiin ja muiden kanssa soittamiseen. Tämä poikkeusaika vaikuttaa myös levyn jakeluun. Lähinnä sitä toivoo, että tämä menee nopeasti ohi koska musiikki on meitä ohjaava voima ja toimii peilinä itseemme. Voisi verrata, että viedään elämästä pois samankaltainen merkityksellisyys mitä meditaatio, jooga tai avantouinti on joillekin. 

Kertoisitko uuden Soft Power -levyn teosta. Millainen prosessi se oli?

Se on ollut melko pitkä kolmen vuoden prosessi. Levyä aloimme tekemään ja äänittämään lähes heti ensimmäisen In A Brown Study -levyn julkaisun jälkeen. Sitä nauhoitettiin hyvin erilaisissa olosuhteissa sekä erilaisten keikkojen lomassa ja tuona kolmen vuoden aikana kerkesi tapahtua huimasti. Yksi mullistava muutos soundillisesti oli se, että Antti liittyi bändiin alttosaksofonin sekä huilun soittajana. Soundimme meni hurjasti enemmän kallelleen jazziin sekä vapaampaan ilmaisuun. Toinen mullistava tekijä on ollut se, että biisejä alettiin kirjoittamaan pianopohjalla sekä piano-/bassovetoisiksi. Ideoin aika paljon kotona riffejä pianolla ja esittelin ideoita bändille, joista yhdessä soittaessa sekä säveltäessä kehittyi levyn materiaali. Staffan hommasi myös Rhodesin, joka muutti pianoille sävellettyä sointitapaa sekä -väriä.

Aiemmat julkaisunne ovat olleet omakustanteita. Miten uusi levy Brink of Extinction päätyi julkaistavaksi tallinnalaiselle RR Gemsille ja miten yhteistyö on sujunut?

Olin työskennellyt levyn materiaalin kanssa niin pitkään vain itsekseni, että kävin jo jopa pientä eksistentialistista kriisiä sen kanssa. Olin jo julkaisemassa sitä itse, kunnes Antti ehdotti, että kysyisi Arsi Kevalta, joka pyörittää Ultraääni-nimistä levy-yhtiötä ja joka oli juuri julkaissut Antin kotona äänitetyn EP:n Oiro Pena. Ajateltiin kysyä, jos Arsia kiinnostaisi julkaista myös tämä. Hän ehdotti muutamia levy-yhtiöitä, joiden kanssa hän oli ollut lähiaikoina kontaktissa, ja sitä kautta kuulin Dimitristä, Valentinista ja heidän RR Gemsistään. Lähetin levyn heille ja he vastasivat, että tykkäävät levystä todella, ja siitä lähdimme suunnittelemaan julkaisua. 

Yhteistyö on ollut todella mutkatonta. Nyt olen osittain häkeltynyt, kuinka lähelle Dimitri ja Valentin pääsivät sitä lopullista visiota julkaisun kokonaisuuden kanssa mitä olin itsekseni pyöritellyt mielessäni. He ovat todella ahkeria tekijöitä. Heistä todella huomaa intohimon musiikkiin ja levyihin heidän julkaisuissaan. 

Miten kuvailisit uuden levyn musiikkia?

Sanoisin, että se on pohjimmiltaan rokkia, johon on otettu vahvasti aineksia jazzista sekä vapaasta ilmaisusta. Lisäksi kokonaisuudessa on funkia ja progea ja soundiltaan musiikki on virittynyt vanhaan elokuvamusiikkiin, scoreen sekä libraryyn. 

Olen viime aikoina lukenut ankeriaista kertovaa kirjaa, jossa käsitellään paitsi lajin sukupuuttoa myös elämän, kuoleman ja olemassaolon kysymyksiä. Levy-yhtiön sivuilta levynne saatetekstistä sain kuvan, että Brink of Extinctionissa olisi vastaavia teemoja?

Albumin tematiikka on runollinen. Teemaa voi tulkita suurista kysymyksistä ja ajankohtaisista aiheista käsin; kuten luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tai ilmastonmuutos monine uhkineen. Minua kiehtoo, miten eri vuosikymmeninä taiteen kautta on tuotu näitä kysymyksiä esille, kuten esimerkiksi Koyaanisqatsi 80-luvulla. Samalla on kiinnostavaa, kuinka eri vuosikymmenien kulttuureille ominaiset ajattelutavat tulevat esiin näissä. Ideana on herättää ajatuksia tai pohdintaa siitä, voisimmeko ymmärtää kuolemaa ja kohdata kuolevaisuutemme vääjäämättömyyttä. Ytimessä siis kuolevaisuuden sekä elämän rajallisuuden nostattamien prosessien pohdinta ja oman elämämme ja elinaikamme rajallisuuden tiedostaminen. Kuoleman pohtimiseen ja hyväksyntään liittyy mielestäni paljon toivoa, kauneutta ja rakkautta.

—–

Soft Powerin Brink of Extinction Bandcampissa vinyylinä ja digitaalisena.

Valokuva: Tekla Vály

//Leo

Haastattelu ja levyarvio: 10 000 Russos – Kompromat

Portugalilainen 10 000 Russos julkaisi hiljattain kolmannen pitkäsoittonsa Kompromatin Fuzz Clubin kautta. Hypnoottisen mollivoittoinen, dystooppisen manipuloitu äänikuva on kerännyt kehuvia arvioita, ja bändistä on kuoriutunut vähäeleisyydessään vakuuttavan intensiivinen liveyhtye.

Yhtyeen kylmä sota -krautin takana ovat João Pimentan konemainen rumputyö ja lauluääni, hillittömän efektiviritelmän ääreen keikalla kumartelevan kitaristi Pedro Pestanan petomaiset kaiut ja kenties hurjimpana André Couton kirjaimellisesti armoton bassotyöskentely.


Jututimme yhtyeen kitaristia Pestanaa.

Mistä kolmannessa albumissanne on kyse?

”Kuten aiemmatkin levymme, Kompromat sai alkunsa jameista, joiden päälle rakensimme kappaleet.
Sana kompromat on KGB-slangia ja viittaa toiselle vahingollisen materiaalin hallussapitoon, jota voidaan hyödyntää vaikka kiristykseen. Nyt sosiaalisen median aikakaudella kaikki myöntyvät yksityisyydensä rikkomiseen, haluavat sitä tai eivät.”

Kompromat on saanut kehuvia arvioita. Levyä lienee seurannut kiireinen keikkasyksy?

”Kiireistä on todellakin ollut. Tänään [marraskuun lopulla] päätämme Euroopan-kiertueemme Madridiin. Sitä ennen kiersimme Meksikoa kuukauden verran Tajakin, Camedorin ja Sei Stillin kaltaisen bändien kanssa. Hieno maa ja kiertue!”

”Kompromatin pääosissa ovat groove ja kiihko. Muu on maisemointia.”

Kompromatin äänimaailma on synkkä, toivotonkin. Siinä on kuitenkin väkevää elinvoimaa ja pysäyttämättömyyden tuntua.

”Jep, Kompromat on tuhdimpi ja ”lihaksikkaampi” kuin Distress Distress -levy (2017), joka oli soinniltaan terävämpi. Molemmissa on toki puhtoiset ja rosoiset puolensa. Kompromatin pääosassa ovat groove ja kiihko. Muu on maisemointia. Minusta levy on tekemistämme tietyllä tavalla ylentävin.”

Millaisia vaikutteita teillä on? Jos en ole väärässä, 11-minuuttisen It Grows Under -avausraidan kieroutuneessa hypnoosissa on kuultavissa viitteitä paitsi krautista, psykestä ja coldwavesta, jopa synkästä teknosta.

”Et ole laisinkaan väärässä. Tuollaiseen maailmaan musiikkimme ajautuu usein. Taustamme soittajina ovat erilaiset, ja lopputulos on niiden kaikkien yhdistelmä.”

Voitteko lopuksi vinkata hyviä bändejä lukijoillemme?

Toki, aiemmin mainitsemieni Tajakin, Camedorin and Sei Stillin lisäksi kannattaa tutustua meksikocityläisen Hole Records -levy-yhtiön tarjontaan. Portugalilainen Sereias on aivan helvetin väkevä.”

Arvio: 10 000 Russos – Kompromat (2019)

10 000 Russos ei todellakaan musisoi mitään 60-luvun perinteille kumartavaa kukkapsykeä, vaan synkkää, säksättävää ja junnaavaa panssarivaunu-krautia. Silti sen ydin on hypnoottinen, konemaisuudessaan sakean psykedeelinen.

KGB:n lanseeraaman informaatiosodan kiristystekniikan mukaan nimetty Kompromat sopisi taustamusiikiksi rinnakkaistodellisuuteen, jossa kylmän sodan uhkakuvat toteutuivat ja sateisen maailman peitti kaasunaamaripartiot ja graffitoituija betoniseiniä vasten tuomioitaan toteuttava kenttäoikeus. The frontier has been traced, todetaan Runnin’ Escapin’ -kappaleessa, ja siltä kuulostaakin.

Kompromat on portugalilaisbändin levyistä ehkä telaketjumaisin ja teknovaikutteisin. Pedro Pestanan kitarariffit ovat konemaisia ja täsmällisiä, kehystäen solisti-rumpali João Pimentan vaikuttavan vähäeleistä sanelua iskuntarkasti kuin morsekoodi. André Couto on takonut jokaisen biisin ytimeen lujan bassoriffin. Esimerkiksi It Grows Under -järkäle tuo mieleen Kingston Wallin Stuldt Håjt -sekoilun virnistävän bassokuvion todella paljon pimeämmän, dystopiateorioihin flipanneen serkun.

Levyn kenties väkevimmän kappaleen Quite a Charaden sirkkelimäinen kitarointi säröineen ja kaikuineen tuo mieleen sulkeutuvan ydinsuojan hälytykset, ja muutenkin trion konemainen soitto on huipussaan. Koneista ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihmisistä, paitsi itse musiikissa, soinneissa maailmasta jossa ihmiset ovat rattaita, eksyksissä tai pulassa. Silloin tällöin Kompromatin kappaleissa ujeltava ääni tai avaruuspulputus kohoaa iskujen välistä kuin ydintuhon jälkeinen pyörremyrsky.

Silti mikään pahan mielen levy Kompromat ei ole. Päin vastoin, siinä voi nähdä elinvoimaa ja rohkeutta maalata synkkiä maailmoja koukuttaviksi jytinöiksi. 10 000 Russos on aito, keskittynyt ja kompromissiton yhtye, jonka kokeellista dystopia-krautia rakastaa tai sitten ei.

Varmaa on kuitenkin se, että yhtyeen taito sitoa kraut-junnauksista osiaan vahvempia kokonaisuuksia on huippuluokkaa. Pitkätkin kappaleet kestävät kuuntelua ja kuuntelukertoja. Siitäkin huolimatta, että tässä ei liikuta kukkaniittyjen vaan siviilirakenteisten vastarintamiinojen maailmassa – tai juuri sen takia. Kompromat on ajankohtainen ja elinvoimainen. Enkä valitettavasti puhu vain levystä.

//Mertsi

Bändin kuva: Andre Peixoto

Helsinki Psych fest: paikka vaihtuu, taidekattaus kasvaa

Kuva: Ekku Säily

Helsinki Psych fest on järjestetty kahdesti vuonna 2018 Helsingin kulttuurikeskus Gloriassa. Ensimmäinen, yksipäiväinen tapahtuma laajeni kaksipäiväiseksi merkittäviä ulkomaisia nimiä esitteleväksi festariksi. Molemmilla kerroilla HPF:ää yhdisti poikkitaiteellinen ohjelmakattaus, jota rikastuttivat mm. burleski, videotaide, upeat koristelut ja klassikoksi muodostunut Tohtori Psykerön Baari. Sama linja jatkuu uusin maustein 4.0. Helsingin Suvilahdessa, kertoo Helsinki Psych Festin arkkitehti Vappu aka. Daisy Heart.

Kolmas korva: Daisy, miten kolmannen Helsinki Psych Festin järjestäminen on sujunut? Työtä on varmasti riittänyt.

Daisy Heart: ”Paljon stressittömämmin. Olen toki paiskinut paljon töitä tämän parissa koko vuoden, mutta töitä on ollut paljon vähemmän kuin viime vuonna. Viime vuonna loin tavallaan pohjan koko Psych fest -konseptille, joten siitä on ollut helppo jatkaa. Tuntuu tosin, ettei auttavia käsiä ole koskaan liikaa. Kuten viime vuonna, Tiivistämön tuottaja Juha Oinonen on toiminut oikeana kätenäni.”

”Näistä ei tule mitkään ”tanssirajotteiset iltamat”, kuten yksi festarivieras minulle asian ilmaisi.

Helsinki Psych fest siirtyi Suvilahden Tiivistämölle Glorian muuton myötä. Millaista oli muuttaa? Ja toiseksi, miten Tiivistämö on poikennut Gloriasta järjestäjän näkökulmasta?

”Itse muutossa en ole ollut henkilökohtaisesti mukana, mutta Glorian sulkeminen ja jättäminen on ollut haikea prosessi. Se on tapahtumapaikka, jossa moni on kokenut elämyksiä ja joka nyt on hyvästelty kyynelsilmin.
Uuteen siirtyminen ja tottuminen on vienyt aikaa, mutta Tiivistämö on ollut kyllä minulle ennestään tuttu paikka. Se on viihtyisä ja hyvällä paikalla, ja minusta entinen Gloria istuu sinne hyvin – samoin myös Helsinki Psych fest. Erilainen ja pienempi paikka se on kuin Gloria, mutta toisaalta näen näissä Suvilahden tiloissa paljon uusia mahdollisuuksia!”

Kuva: Astrid Mannerkoski


”Tiivistämössä myös toteutuu yksi suuri toiveeni Helsinki psych festien osalta: nyt saamme kaksi lavaa joissa bändit voivat soittaa samaan aikaan. Lisäksi Tiivistämön vastapäätä löytyy Magito, johon koko festareiden chillailu-ohjelmisto on ohjattu. Siellä tullaan näkemään ja kokemaan yhden lipun hinnalla teatteria, runoesityksiä, elokuvia sekä mm. kokeellista musiikkia!
Eli näistä ei tule mitkään ”tanssirajotteiset iltamat”, kuten yksi festarivieras minulle asian ilmaisi.

Tuttuun tapaan bändien lisäksi Helsinki Psych Festissä aistitaan muutakin kuin bändejä – mitä kaikkea tällä kertaa on luvassa?

”Olen saanut toteuttaa pitkäaikaisia haaveitani Helsinki Psych festien suhteen: olen onnistunut bookkaamaan teatteriryhmän tekemään näytelmää, saamme  kuulla kokeellista ääntä Kozzzma:lta, spacekaraoken sekä ihmeellisen esityksen: Jeesus ja punasilmäiset opetuslapset esittää: Lapsuuden traumat osa 1. Kättötrilogia, joka on jotain semmoista musiikillista performanssia, mitä olen etsinyt.”

”Lisäksi Magitossa tulee olemaan pieni ryhmätaidenäyttely. Teatteriesityksen järjestää  Tunumu Theatre Group. Heidän esityksensä nimi on A Theatre Trip. Olen tämän esityksen heiltä tilaustyönä tilannut, joten en malta odottaa mitä on luvassa! Ainoa mikä harmittaa on ettemme löytäneet burleski-esiintyjiä ohjelmistoon, mutta ehkä on aika kokeilla jotain muuta. Festareiden visuaaleista vastaa kanssa FLOWERS OF LIFE & MATLOCK VISUALS, joten tulemme kokemaan jotain aivan ennenäkemätöntä ja uutta.”



Millaisen kokemuksen toivot Helsinki Psych Festin olevan kävijöille? Vaikka paikka vaihtuu, pysyykö konsepti tuttuna?

”Kokonaisvaltaista elämystä. Haluan Helsinki Psych festin olevan ihmisille paikka, missä pystyy rentoutumaan ja olemaan oma itsensä ja samalla nauttimaan bändeistä, tavata ystäviä ja kierrellä ja kaarella ympäriinsä, koska lipun hintaan sisältyy paljon ohjelmaa eri paikoissa.”

”Tavoitteenani on, että ihmiset pystyvät hetkeksi unohtamaan arjen ja kiireensä ja pysähtyä nauttimaan hyvästä musiikista ja mahtavista visuaaleista ja ohjelmasta. Paikka siis vaihtuu, mutta tuo mukanaan uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Odotamme innolla mitä tästä tulee!”

Helsinki Psych festissä perjantaina 4.10. esiintyvät mm. Hidria Spacefolk, Cats of Transnistria, Astral Bazaar, Meteor Vortex ja Sunraker (DK).
Liput Tiketistä
Helsinki Psych fest 2019 Facebookissa ja Instagramissa

Esittely ja levyarvio: Deep Space Destructors – Visions from the Void (2018)

Deep Space Destructors.

Oululainen Deep Space Destructors julkaisi uuden levynsä Visions from the Voidin, josta julkaistiin näyttävät gatefold-värivinyylipainokset Markus Räisäsen kansitaiteella. Aiemmin avaruusrock-trio on ehtinyt julkaista neljä LP:tä ja yhden EP:n. Samalla bändi on vakiinnuttanut maineen pidettävänä, ylpeästi Hawkwindiin referoivana live-bändinä, jonka soitto huitelee kosmisilla korkeuksilla.

Visions from the Voidin arvio löytyy jutun lopusta. Sitä ennen Jani Pitkänen (laulu, basso ja perkussiot), Petri Lassila (kitara ja taustalaulut) ja Markus Pitkänen (rummut) kertoivat DSD:n taustasta ja uutuuslevyn teosta.

Kolmas korva: Esittelisittekö bändinne tarinan ja jäsenet?

”Deep Space Destructors starttasi vuonna 2011, sen jälkeen kun aiemmat musiikkiprojektit tulivat tiensä päähän. Markus jamitteli niin Janin kuin Peten kanssa, ja löimme sitten niin sanotusti kosmiset mielet yhteen.

Mukana keikoilla pyörii sitten sekalainen joukko kosmisia ystäviä, joiden kanssa viedään biisejä ja livemeininkiä uusiin sfääreihin. Monet näistä vierailevista muusikoista soittavat myös kanssamme Oulu Space Jam Collectivessa.”

Millaisia teemoja haluatte Deep Space Destructorsin musiikilla käsitellä?

Jani: ”Aikalailla tässä lyriikoitten kautta pureudutaan mielen syövereihin, mielen tutkimiseen, mielen tuhoamiseen ja uudelleen löytämiseen ja ”matkustamiseen”. Teeman voisi löyhästi katsoa liittyvän itsensä kehittämiseen/löytämiseen. Thinking is the best way to travel, The Moody Bluesin sanoin.”

Markus: ”Avaruus, aika ja äärettömyys. Kosmiset mittakaavat antavat perspektiiviä mitä täällä avaruusalus Maassa tapahtuu ja minne ollaan menossa. Tarkoituksena on tietysti myös laajentaa tietoisuutta monella tasolla ja avartaa mielen silmää.”

Miten Vision from the Void -uutuuslevyn sävellys ja työstö sujui?

Jani: ”Uuden levyn työstö sujui meille aika perinteisissä merkeissä. Paljon jamia, treeniä, ideoitten pyörittelyä ja kokeilua. Oisin halunnu tehdä tästä levystä meidän punk-levyn, mutta siitä muotoutuikin aika mantramainen ja eteerinen, jopa levyn menevämmät biisit ovat toteutettu mielestäni ”mantramaisesti”.


Levytyskokemus oli meille ensimmäinen oikeassa studiossa, aikaisemmin on tehty äänitykset Markuksen talolla tai treeniksellä ja milloin missäkin lie komeroissa! Oli kyllä huikea kokemus käydä Tonehavenilla [Tonehaven Studios Laukaalla] soittamassa, saunomassa ja chillaamassa. Tompalla on mahtava meininki siellä käynnissä!”

”Olisin halunnu tehdä punk-levyn, mutta levystä muodostuikin aika mantramainen.”

Jani Pitkänen

Ennen Visions from the Voidia olette julkaisseet jo viisi albumia, joista kaksi edellistä myös vinyylimuodossa. Edellisen levynne biisi Journey To the Space Mountain on saavuttanut kulttimainetta suomipsyke-nichen sisällä.
Miten koette soittonne ja otteenne musaan muuttuneen vuosien myötä?

Jani: ”Journey on kyllä biisinä outo, sen synnytys oli vaikeaa. 5/4-tahtilajin ja oudossa timessä menevien vokaalien treenaus oli aika tuskaa aluksi, meinas progekäpy palaa monestikin. Mutta lopussa treenaus palkitsi ja biisi saatiin kasaan oikein makiasti. Nykyään se on jatkanut evoluutiotaan ja biisiin on ilmaantunut jamikohtia, erilaisia soinnutuksia.
Oikeastaan tuo kuvaa DSD:n musaa yleensäkin hyvin, harva asia jää meillä niin sanotusti paikoilleen. Kaikki elää, eikä vähiten kiitos kitaristin vilkkaan mielikuvituksen ja hyvän melodiavainun.

Vuosien myötä on löydetty ehkä selvemmin se oma ”ydin” sieltä härön seasta. Osaamme tuoda ne toimivat jutut framille paremmin, kehitellä ja pyöritellä niitä monella eri tavalla. Silti siellä pohjalla on aina se alun jamiporukan halu saada niitä psykedeelisiä musakokemuksia, unohtaa ympäröivä maailma ja luoda oma maailma.”

”Pohjalla on aina se jamiporukan halu saada psykedeelisiä musakokemuksia.”

Jani Pitkänen

Markus: ”Journey to the Space Mountain oli myös kokeilu, että saadaanko ns. kahden riffin kappale toimimaan.
Soittoon ja otteeseen on tietysti tullut vuosien myötä jonkin verran kokemusta ja varmuutta. Alussa kun sitä tiettyä fokusta ei oikein ollut niin rönsyiltiin enemmän stonerin, kosmisen doomin ja jopa suomenkielisen bluesin tiimoilla. Materiaalia on karttunut vuosien varrella laidasta laitaan!”

Vuosi lähenee loppuaan. Voisiko jokainen bändin jäsen jakaa Kolmas korvan lukijoille joko suosikkipsykekeikkansa tai -albuminsa vuodelta 2018?

Jani: ”Kikagaku Moyo ja Volcano Roadburnissa. Molemmat keikat olivat eeppisiä kokemuksia, jotka muokkasivat omia musiikillisia näkemyksiä taas hieman eri suuntaan.
Levyistä Kikagaku Moyon Masana Temples teki vaikutuksen levytettynäkin. Hienoja nyansseja, upeita melodioita ja normista poikkeavat eteeriset vokaalit. Toiseksi varteenotettavaksi ehdokkaaksi on noussut Jacco Gardnerin Somnium.

Markus: ”Suosikkikeikat olivat Kikagaku Moyo Roadburnissa ja Nebula Desertfest Berlinissä. Kikagakun keikan uskomaton dynamiikka ja kauneus lumosivat täysin. Nebulan näkeminen oli heavy psych dream come true.
Suosikkipsykealbumi on Kikagaku Moyon Masana Temples. Vuoden paras instrumentaalipsykealbumi on Mythic SunshipAnother Shape of Psychedelic Music.”

Pete: ”Elämäntilanteesta johtuen en ole käynyt juuri keikoilla enkä oikeasti muista kunnolla yhtään keikkaa kuluneelta vuodelta. Jos DSD:llä on keikka festareilla, ei muiden keikkoihin voi keskittyä täysillä. Muistan kuitenkin että Viron Skeneraator-festareilla oli kesällä tosi hyviä keikkoja. Ehkä vähän välttelen vaikutteiden imemistä oman genremme kuplamerestä.
Jani ja Markus pulahtelevat suvereenisti näillä merillä minunkin edestä omat kaleidoskoopit silmillään. Toisinaan heistä huomaa treeniksellä, et ny on pärähdetty johonkin juttuun 🙂
Tänä vuonna eniten soinut albumi on Soiva Siili Pääosassa Soiva Siili. Tältä levyltä erityisen suosittelun saavat psykedeeliset Talvisatu Hämähäkistä, Luonnon Kulta, Vanha Lahna ja Peltomyyrä.”

”Elämäntilanteestani johtuen en muista kunnolla yhtään keikkaa kuluneelta vuodelta. Soitetuin albumi oli Soivan Siilin Pääosassa Soiva Siili.”

Petri Lassila
Tutkimusmatkoja lukemattomiin tietoisuuden galakseihin

Arvio: Deep Space Destructors – Visions from the Void (2018)

Deep Space Destructors totesi haastattelussamme vuosien levytyksen ja jamittelun luoneen varmuutta biisintekoon. Jo ensikuuntelujen aikana Deep Space Destructorsin uutuuslevyltä Visions from the Voidilta kuulee itsevarmuutta ja näkemyksellisyyttä. Levyn viidessä kappaleessa riittää pesunkestävää jamittelevaa avaruusrock-tulitusta– jota vahvistavat
Dr. Spacen (Öresund Space Collective) analogiset syntikat – mutta myös tilaa maukkaille nyansseille.

Odottamattomat ja avaruusrockin tutuimpia maneereita rikkovat elementit kuuluvatkin levyn suuriin vahvuuksiin.
Niiden avulla Deep Space Destructors osoittaa hallitsevansa pitkien kappaleiden elinkaaret. Jännitettä luodaan vuoroin kierroksia lisäämällä, hetkittäin kaavoja hienostuneesti rikkomalla.

Hyvänä esimerkkinä toimii Astral Traveller, joka jatkaa siitä mihin tähtilaivan oven sisään potkaissut avausraita Psyche Remade jäiUpottava kappale koostuu näennäisen toisteisista osioista, joihin kuitenkin lisätään mausteita ja yksityiskohtia kuin hitaasti kypsyvään gourmet-soppaan. Lopussa kuullaan duurivoittoinen viimeinen nousu, joka jättää herkullisesti illallistajat odottamaan lusikat kädessä lisää.

Lupaus myös lunastetaan. DSD yllättää vaihtamalla laulukielen suomeen hiipivästi käynnistyvässä Tyhjyyden Mantrassa, jossa Antti Ylijääskön saksofonivierailua ympäröivän psykedeelinen pauhu tempaa mukaansa. Biisin rakentelussa kuulee sellaista taitavaa rytmiikkaa, joka saa pään huomaamatta notkumaan keikalla. Tässä levyn parhaassa kappaleessa on jotain visuaalista ja kiehtovan pahaenteistä.

B-puolen avausraita Floating on komea 10-minuuttinen, joka kasvaa kookkaaksi mantramaisen hokeman ympärille. Biisin toisteisuus lienee sitä laatua, josta ”punk-levyä toivonut” basisti-laulaja Jani Pitkänen totesi pilke silmäkulmassa yllättyneensä. Pitkäsen basso tekee kappaleessa hauskoja laskevia askelluksia, ja soitto on koko troikalta erityisen hallittua juuri Floatingissa. Hokemakohtien sointukierrossakin tuntuu olevan jotain avaruudellisen leijailevaa.

Visions from the Void on vahva levy, joka jättää merkin suomalaisen avaruusrockin aikajanalle.

Levyä ja sen kansia on erityisen mieluista hypistellä, kiitos kansitaiteilija Markus Räisäsen. //Mertsi