Arvio: Our Solar System – Origins (2018)

arviokorvat_5_tahtea

Our Solar System / Vårt Solsystem (tässä tekstissä englanninkielisellä nimellä) on tukholmalainen musiikkikollektiivi, jonka uutuuslevy Origins on yhtyeen kolmas täyspitkä albumi. Kaikki levyt on julkaissut brooklynläinen Beyond Beyond is Beyond Records.



Mitä enemmän ruotsalaiseen laatupsykedeliaan tutustuu, sitä enemmän täytyy antaa krediittiä länsinaapurien tarinankerrontataidolle. Jonkinlainen brändäyksen perusosaaminen tuntuu olevan ruotsalaisilla kuin veressä.
Kun maailmanmaineen saavuttanut etnopsykepoppoo Goat maskeineen on lainannut asuihinsa alkuperäiskulttuurien elementtejä (varoen ammattimaisella tarkkuudella ylittämästä kulttuurisen omimisen rajaa), Our Solar Systemin mystinen estetiikka  rakentuu tällaiseen tarinaan:
Jokainen bändin jäsen edustaa eri planeettaa tai vaikka tiettyä asteroidivyöhykettä, minkä takia jäsenten muuten identtisissä valkoisissa kaavuissa on erilaisia avaruudenkappaleita edustavat symbolit (Saturnus = ♄, Maa = ⊕, Jupiter = ♃ jne).

our solar system origins.jpg

Nämä symbolit ovat nähtävissä myös Originsin hienossa kansitaiteessa. Rakeisessa kuvassa ruotsalaiset istuvat, lapset sylissään, Valkoisen talon pihalla kuin mitkäkin kylmän sodan aikoihin seuraajia keränneet profetiaaliset maailmanselittäjät.

Ruotsalaiset istuvat, lapset sylissään, Valkoisen talon pihalla kuin mitkäkin profetiaaliset maailmanselittäjät.

A-puoli koostuu 20-minuuttisesta avaruusjamijärkäle Vulkanenista. Biisi on nimensä mukainen. Kun tulivuori on seesteinen, sen ympärille maaperään syntyy elämää, mutta purkautuva tulivuori räjähtelee, kumisee ja rikkoo harmoniaa. Moniosaisen teoksen parhaita hetkiä ovat seesteiset poikkihuilusoitannat.

B-puoli koostuu neljästä biisistä, jossa pitkä jamittelurakenne on rikottu selkeästi erottuviin biiseihin. Seuraa hyvin miksattua, avaruudellista audiohunajaa. Se soljuu kauniisti, raikkaasti ja kaikkitietävästi kuin skandinaavisen kesäyön järvi.

Babalon Risin on kiihkeä avaruusjamittelu, jonka hypnoottisen sointukierron päälle puhallinsoolot ja esoteeriset vokaalit sopivat kuin rengas Saturnukseen. En Bit Av Det Tredje Klotet on tarkkaiskuisuudessaan huippuluokan kappale, jossa kraut-henkinen rytmi etenee kuin avaruusalus soiton hiljalleen kasvaessa (takakannessa musiikkiin osallistuneita henkilöitä on listattu peräti 18) ja avaruuspörinän reunustaessa koko komeutta. Vain 3:42 pitkässä kappaleessa Our Solar System rakentaa lyhyessä ajassa vahvan jännitteen kurinalaisella mutta kiihtyvällä soitollaan.

Natursligt Samspel on välijamittelu, joka rauhoittaa menoa hetkeksi. Onhan Origins toki intensiivinen levy, mutta leyhyttelybiisin tarpeellisuus on silti mielestäni vähän niin ja näin. Musiikillisesti se ei joka tapauksessa ihmeitä tarjoa, vaikka linnunlaulu-samplet ovat viehättäviä.

Lopetusraita Monte Verita on rakenteeltaan kuin rukous, mantra tai hymni. Kaunis melodianpätkä luuppaa upottavasti ja kiihtyy senkaltaiseen hartaaseen kiihkoon, josta Mikko Joensuu Amen-trilogiassaan varoitteli, mutta tässä kliimaksissa ei ole mitään vaarallista tai alistavaa. Totisesti, näin hyvin soittavia universumin harmonian rakentajia maailma kaipaisi Valkoisen talon pihalta pikemminkin sen sisätiloihin.

Our Solar System esiintyy Turun Ilmiö-festareilla heinäkuun lopulla. Itse en paikalle pääse, mutta paikalle pääsijät, raportoikaa ihmeessä bändin live-kunto.

//Mertsi

our solar system origins lp kuvat (1)

Mainokset

FRESH PSYCHEDELIA: Update #8

Kollaasi 0104 neliö

Once again, Kolmas Korva’s FRESH PSYCHDELIA Spotify playlist has grown with a number of delicious new psych songs. Since our last FP update post, we’ve added tracks from Dungen & WoodsCarlton MeltonMIENBlack LizarddreamweaponStonefieldNaxatrasOur Solar System (whom we get to see at Ilmiö Festival in Turku this summer), JesseSugar Candy Mountain and The Lay LLamas. So phew, that’s a bunch! Thanks to the bands for all these tracks preparing for festival summer.

Subscribe to the playlist and enjoy psychedelic treasures while they are still hot from traveling through the atmosphere!

Kolmas korva mixtape #9: Afternoon trip to Delta Aquarii

Our ninth mixtape is a fuzzy cosmic/kraut/psychedelic collection of new and older music, taking you on a imaginative space voyage to a very faraway place. Don’t worry about the way back, our next mixtape will about The Return.

Tracklist


Our Solar System –
En Bit Av Det Tredje Klotet
dreamweapon – Monte da Virgem
The Heliocentrics – The Uncertainty Principle
Electric Wizard – Mountains of Mars
Fuzz – Earthen Gate
Rättö & Lehtisalo – Lentävä sateenvarjo
E-Musikgruppe Lux Ohr – Jenseits Der Mauer Des Schlafes

Poiminnat

E-Musikgruppe Lux Ohr – Jenseits der Mauer des Schlafes

M: ”Ostin E-Musikgruppe Lux Ohr/Hisko Detria -split EP:n Svart Recordsin verkkokaupasta levyn sisällöstä ennakolta tietämättä. Onneksi ostin – turkulaisbändin kosminen pläjäytys Jenseits der Mauer des Schlafes on silkkaa toismaailmallista nousuhumalaa, jonka kosmisuus pääsee parhaiten esiin virikkikeettömässä (mieluiten pimeässä) tilassa kuunneltuna.”

Rättö & Lehtisalo: Lentävä sateenvarjo

L: ”Rätön ja Lehtisalon upealla kansitaiteella varustettu Valonnopeus EP löytyi loppumattomien tyhjäkantisten tekno- ja houselättyjen seasta Berliinistä. Vähän liiankin cool Hardwax-puoti tuntui heti paljon kotoisammalta sen jälkeen. Pasila, Porilaisten marssi!”

Julkaisemme joka kuukausi mixtapen eri teemalla. Aiemmat miksaukset löytyvät Mixcloud-sivultamme.