*Muokattu 2021* Saavuttamattomat psykehelmet: Winha – Higher Than Love

Arvoisat Suomi-psyken ja Madventures-sarjan ystävät,
marraskuussa 2018 kirjoitin Madventures-sarjassa vuosituhannen alkupuolella kuullusta Winhan julkaisemattomasta musiikista, ja etenkin sen Higher than Love -tunnelmoinnista, jonka etsimiseksi oli käynnistynyt sosiaalisen median kommenttikentissä pieni, mutta intohimoinen kampanja. Alkuperäinen blogaus on luettavissa alla.

Ilokseni voin todeta, että tämän vuoden tammikuussa (kyllä, minulla kesti puoli vuotta saada aikaan tämä postaus, mutta siihen löytyy hyvä reilun vuoden ikäinen ja kävelemään kovaa vauhtia opetteleva syy tuolta tuttien ja lelujen keskeltä) muusikko, Winhan säveltäjä-sanoittaja-sovittaja Roni Martin oli törmännyt blogaukseeni ja otti sähköpostitse yhteyttä Kolmas korvaan.

Roni Martin toi kaivattua valoa tilanteeseen. Pidemmittä puheitta, siteeraan miehen luvalla hänen terveisiään:

”Moi,
Saan jatkuvasti kyselyitä tuosta Winhan 2002 kesken jääneestä levystä. Kyseessähän oli mun sanoittamien, säveltämien ja sovittamien kappaleiden äänitysprosessi, jonka laitoin jäihin loppuvuodesta 2002. Mitään valmista levyä ei koskaan ollut, vain levy-yhtiölle tehty kooste ja promo-cd. Lopulta 2003 heitin Rikulle ja Tunnalle CD:n missä kaikki biisit oli kerättynä yhteen, that’s it.

Ensimmäinen vakava yritys viimeistellä levy oli 2018, joka tyssäsi keikkakiireisiin. Työ jatkui 2020 mutta on nyt taas telakalla kunnes saan toisen levyprojektin maaliin. Materiaalia on paljon ja kaikki enemmän tai vähemmän keskeneräistä. Tuo 2018 biisilistaus on oikea ja se oli vahingossa hetken levy-yhtiön sivuilla esillä.

By the way, tuo Higher than love, jonka R&T valitsi Madventuresiin on treeneissä äänitetty live-otto ja siitä on monta muutakin versiota olemassa.”

Toki en voinut jättää kysymättä, onko biisistä jotain tallennetta, jonka voisi laittaa jakoon. Mutta:

”Tuo Youtubessa oleva Madventures DVD:llä julkaistu Higher than Love on ihan validi versio aiheesta, muut versiot vaativat miksauksen ja löytyvät vielä ainoastaan vanhoilta nauhoilta.
Kiitos mielenkiinnosta levyyn!”

Siispä: voimme todeta, että saavuttamattoman psykehelmen salaisuus on selvinnyt. Voimme yhä nauttia biisistä YouTubesta löytyvillä klipeillä, mutta kokonaisen kappaleen saamme kenties käsiimme sitten, kun artisti on sen mahdollisesti joku päivä viimeistellyt.

Roni Martinin kommenteista kiitollisina jatketaan hyvän musan kuuntelua ja korkataan vaikka uudestaan vietnamilaiset oluet hyvän tv-viihteen, musiikin ja molempien ikuisen etsintätyön kunniaksi.

//Mertsi

Alkuperäinen blogaus

Madventures-sarja, ja etenkin sen toinen tuotantokausi, oli vallankumouksellisen hyvää matkailuohjelmaa. Kulttimaineeseen nousivat myös sarjan musavalinnat, jotka ihastuttivat kaudesta toiseen niin maailmanmusiikilla ja osuvilla poiminnoilla suomalaisesta ug-tarjonnasta. Madventuresin biisilistoja on jaettu foorumeilla  Suomi24:ssä vuonna 2005 ja 2010Muusikoiden.netissä 2011 ja Ylilaudassa 2014-2018, vain harvoja mainitakseni. Lisäksi keskustelua voi bongata melko varmasti jokaisesta Madventuresin YouTube-klipistä, jossa vain soi musaa.

Itsekin olen monia sarjan kappaleita aikanaan fiilistellyt. Yksi kappale on kuitenkin ollut erityisasemassa.

Jo yli kymmenen vuotta sitten etsin Madventures-sarjan Saigon-jaksoa ja Rikun Ilmestyskirja. Nyt -tribuuttikohtaa täydellisesti säestävää psykedeelistä rock-kappaletta. Sen huuruisten urkujen kutsu jäi mieleeni, kun katsoin Madventuresia vanhasta kunnon lineaarisesta televisiosta joskus 2005-2007 tienoilla.

Hiljalleen YouTube ja some ylestyivät, ja 9 vuotta sitten YouTuben kommenttikentässä sain muiden kyselijöiden tavoin puolikkaan ratkaisun haravointiin: joku tiesi kertoa, että kappale oli helsinkiläisen vuosina 1988-2001 toimineen Winha-yhtyeen biisi Higher Than Love. Se on yksi sarjassa kuultuja Winhan kappaleita bändin julkaisemattomalta levyltä Sketches. (Joitakin Winhan Audiosexual Experience- (1998) ja Important-levyjä (2001) löytyy CD:nä Discogista.)

Tällä videolla joku on leikannut Saigon-kohtauksesta ja Madventuresin DVD-valikosta kappaleen allaolevaan videon niin kokonaiseksi kuin sunkin mahdollista.
Ja hyvältähän se kuulostaa.

Keskustelu Higher Than Lovesta ja ilmeistä kulttimainetta nauttivasta Winhasta syttyy sosiaalisessa mediassa tasaisin väliajoin. Ylläolevan videon kommenttikentässä on tuorein keskustelu vain vuoden sisältä, ja siellä sanotaan muun muassa näin:

”ikävä kyllä [eräs henkilö] näitä lupaili kolme vuotta sitten eikä vieläkään julkastu :S”

”Joo mäki oon tässä jo monta helvetin vuotta seuraillu keskusteluja näistä, mut ei mitään tapahdu. 😀 kohta pitää oikeesti rupee uhkailemaa.”

Mutta myös näin:

”Winha: Scetches from a Trainwreck julkaistaan syksyllä 2018 (Pretzl Beats)
1.Devil in me
2. Satisfied mind
3. Non-stop music
4. One size fits all
5. Shot of love (band version)
6. Games we play
7. Somethings
8. Corrina
9. Lookin’ out
10. Higher than Love
11. Shot of love (solo version)”

Viimeisin ennustus Winhan Sketches-paluulevylle ajoittuisi siis tähän syksyyn, ja levyllä olisi myös himoittu Higher Than Love -biisi. Mitään tietoa Google ei kuitenkaan anna kommentissa vihjatuilla hakusanoilla.

Ehkä ympyrä sulkeutuu, ehkä ei. Vuotta on aika vähän jäljellä…

Toistaiseksi taidan jatkaa varmuuden vuoksi Madventuresin Saigon-videon kommenttiketjun tsekkaamista kerran vuodessa, jotta unelma Higher Than Loven soittamisesta omalla levysoittimellani elää. Sen toteutuessa lupaan laittaa biisin soimaan ja korkata vietnamilaisen oluen Madventuresin, muistojen ja lannistumattoman musanetsijäyhteisön kunniaksi.

//Mertsi

6 Comments

  1. Tom H sanoo:

    Nyt on äärimmäisen kovaa myyrän työtä tehty! Kiitoksia! Unelma elää!

    Liked by 1 henkilö

    1. Tolfbuck sanoo:

      Historiaa on tehty tällä päivämäärällä! Ei tarvita edes sanoja…! https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=HerKXmbsOG0&feature=youtu.be

      Liked by 1 henkilö

      1. Kolmas Korva sanoo:

        Mikä video! Ja myös: Mikä video? Nyt kiinnostaa!

        Tykkää

    2. Kolmas Korva sanoo:

      Yes! Kiitos kuin luit!

      Tykkää

  2. Tolfbuck sanoo:

    Tässä vielä linkki toisessa muodossa!!

    Tykkää

Jätä kommentti Tolfbuck Peruuta vastaus