Arvio: The Black Angels – Death Song (2017)

Arvio: The Black Angels – Death Song (2017)

English summary below the text.

arviokorvat_5_tahtea

Maailman neopsykedelian ykkönen, skenen 2000-luvun alussa elvyttänyt The Black Angels julkaisi viidennen albuminsa. Nimetessään Death Songin bändi taisi myös todeta olevansa valmis puhumaan itsestään samassa lauseessa suurten tiennäyttäjien kanssa: “The Black Angels Death Song” muodostaa sanaparina viittauksen Velvet Undergroundin kulttibiisiin The Black Angel’s Death Song, jonka mukaan koko teksasilaisyhtye on nimetty.

Kun edellisestä täyspitkästä Indigo Meadow (2013) ja etenkin EP:stä Clear Like Forest (2014) kuului tietynlainen kulmikkuus bändin kasvaessa paatoksellisesta hypnotiikasta kohti rockimpaa soundimaailmaa, esittelee Death Song itsevarman, kasvaneen yhtyeen. “Bläkkärit” tavallaan soutaa nyky-psyken trendejä vastavirtaa: ei elektronisesta musiikista lainattua kraut-robotiikkaa, ei kaikuefektien läpileikkaamaa retrorockia, ei pitkiä, monipolvisia kappaleita. Death Song on monipuolinen, tarkkaan työstetty rock-levy, jolta ei täytebiisiä löydy.

Paranoidiin vivahtavat Currency ja I’d Kill For Her avaavat levyn pohtien ihmisyhteiskunnan vinksahtaneita, omaa ymmärrystä suurempia valtarakenteita. Melankolinen, kyyninenkin, muttei lopulta koskaan toivoton sanoma on tälläkin levyllä lähellä The Black Angelsin sydäntä. Se uhkuu samaa pakanallista henkeä kuin bändin oppi-isä, elämän ja kuoleman rajoja koetellut Roky Erikson.

Kolmas Korva Mixtape #1:ssä kuultu Waterloo Waltz on sanoitettu ja miksattu onnistuneesti uudeksi versioksi Comanche Moon. Estimate puolestaan on vaarallinen ja kaunis, kuin epävakaan mutta pohjimmiltaan hyvätahtoisen asekeräilijän rakkaudentunnustus. Kuin valtavan katumuksen ja sitä seuraavan harmonisen ymmärryksen vallassa Alex Maas laulaa: I’ll never shoot you down.

 

Alex Maas on tunnistettava laulaja, joka on laajentanut aiemmin hieman kapeaa äänivalikoimaansa. Hänen laulunsa kantaa kuitenkin uutuuslevyn läpi yhtä vahvasti kuin Directions to See a Ghost -mestariteoksessa (2008), jossa lätsänsä alle piiloutuva laulaja manasi kyynisesti kaikuen kuin pakanallisen bakkanaalin seremoniamestari.

Death March puolestaan toimii esimerkkinä bändin huimasti kehittyneestä soittotaidosta. Ottamatta mitään pois hypnoottisen junnauksen viehätysvoimasta, nykyinen The Black Angels kykenee luomaan psykedeelistä äänimaailmaa pienieleisemmällä, nopeatempoisemmalla soitannalla. Biisissä kaiutettu laulu, pienellä swengailullaan trollaava basso, herrasmiesmäinen rumpubiitti ja hetkittäin hilkkuvat koskettimet täydentyvät kokonaisuuden bändille tunnusmaisella, matalalla särökitaralla.

Surumielinen ja mahtipontinen päätöskappale Life Song kuulostaa taustalauluineen progemaiselta, jopa eeppiseltä. I’m dying, I’m dying to say: I am you, I see you on the other side, hyvästelee bändi 50 minuuttia kelkassa pysyneen kuuntelijansa. Ja komeasti hyvästeleekin.

Death Song on edeltäjiään raskaampi ja surumielisempi levy. Taitavasti rytmitettynä ja eloisasti soitettuna se on erittäin hyvä kokonaisuus, jossa The Black Angels kasvattaa asemaansa neo-psykedelian suurimpana yhtyeenä.

//Mertsi

Diskografia:

Passover (Light in the Attic 2006)

Directions to See a Ghost (Light in the Attic 2008)

Phosphene Dream (Blue Horizon 2011)

Indigo Meadow (Blue Horizon 2013)

Death Song (Partisan Records 2017)

 

Photo: Alexandra Valenti

Austin neo-psych pioneers The Black Angels’ new record Death Song is a delightful set of high-quality psych songs. The band has grown in many ways – not only trough Alex Maas’ more diverse vocals – being able to reach psychedelic atmospheres and commenting Western societies’ power structures with more fast-paced, accurately played and professionally composed sound that ever before. Death Song is heavier and more melancholy than its predecessors and easily matches their previous masterpiece Directions to See a Ghost.

Mainokset

GOING THROUGH QUIETUS ALBUMS OF THE YEAR

Mertsi M. going through The Quietus Albums of the Year 2016.

The list: http://thequietus.com/articles/21429-albums-of-the-year-2016

Night Beats Fuzz Clubin studioilla

Open until the End

Night Beatsin vintage-kitaroilla kuorrutettu rock on kuin Camel-tupakansavuinen matka Quentin Tarantinon kuvaussession läpi El Pason parhaisiin kotibileisiin, jotka jatkuvat niin kauan kuin viskiä riittää.