Ash Ra Tempel, one of the pioneers of krautrock or kosmische musik, had broken up and the band’s guitarist was looking for a new direction. ManuelGöttsching, inspired by TerryRiley’s looping minimalism, turned on his tape recorder and began to play.
The result was an incredibly rich-sounding solo album, Inventions For Electric Guitar — given that the album was recorded in 1974 and every note on it comes from an electric guitar.
The lack of instruments probably inspired him to be creative and experiment in interesting ways. The album makes use of a wah pedal and a steel bar familiar from guitar slides. The focus is on echo and repetition.
The album consists of two long riff-based songs, punctuated by surprising guitar solos. The cosmic pulsating tracks are guaranteed to sink in with fans of Chilean Föllakzoid.
In between these long songs, at the end of the A-side, an ambient gem of an album, perfect as a soundtrack to a snowfall. It’s hard to believe the soundscape of this song was created without synthesizers.
”During which one guy with a guitar does what TangerineDream needed three guys and a bulkhead of electronic gizmos to do”, as one listener commented on Rate Your Music.
After listening to the album, you should continue by watching this interview with Göttsching at the Red Bull Music Academy. He talks at length about his career and music. He explains and demonstrates how Inventions for Electric Guitar emerge at 41:20.
Saksalaiseen kosmisen musiikin traditioon kumartava albumi on täyteläistä syntetisaattorimusiikkia.
Kosmische musik syntyi Berliinissä 60-70-lukujen taitteessa. Toisen maailmansodan kansallisen tragedian jälkeisestä kulttuurityhjiöstä ponnistaneet nuoret saksalaiset muusikot alkoivat luoda aivan omanlaisiaan avaruudellisia syntetisoijateoksia. Tyylilajin ensimmäisinä albumeina voidaan pitää esimerkiksi Tangerine DreaminAlpha Centauria (1971), jonka kansiteksteissä tiettävästi ensimmäistä kertaa mainitaan kosmische musik. Brittimedia sen sijaan kuvasi Tangerine Dreamia ja muita aikalaisia termillä krautrock (kraut tarkoittaa imartelevasti kaalia), jonka alle oli helppo niputtaa monenlaista uutta saksalaista kokeellista musiikkia. Ja vaikka krautrock jäi elämään, Saksassa tyylisuunnan varhainen julkaisija Ohr-levymerkki käytti nimenomaan kosmische musikia kuvaamaan julkaisemiensa artistien musaa.
Tähän kosmisen musiikin jatkumoon kuuluu turkulainen E-Musikgruppe Lux Ohr. Tammikuussa ilmestynyt Non Plus Ultra on vuonna 2008 perustetun elektronisen musiikin yhtyeen kolmas albumi. Bändin muodostavat Ismo Virta, Pertti Grönholm ja Kimi Kärki. Levyä on ollut tekemässä myös Jaakko Penttinen, joka on sittemmin jättäytynyt pois. Olemme aikaisemmin soittaneet bändin mainiota singleä Jenseits Der Mauer Des Schlafesmixtapellamme #9: Afternoon trip to Delta Aquarii.
Non Plus Ultra luottaa konkreettisestikin saksalaisten esikuviensa osaamiseen, sillä levyn on masteroinut Joachim Ehrig, joka tunnetaan 70-luvun skenestä Grobschnittin rumpalina ja sooloistaan Erocina.
Instrumentaalinen Non Plus Ultra on soundeiltaan täyteläinen, jota kuvastaa hyvin Kimmo Pietilän tekemä kupliva kemiallinen kansitaide vahvoine väreineen. Kappaleet koukuttavat jo ensikuuntelulla. Levyn paksua äänimattoa luovat hypnoottiset arpeggiokulut, rytmikäs pulputus, kimaltelevat soinnut ja aika ajoin synteettiset kuohut. Näiden päälle on loihdittu ilahduttavan paljon melodioita ja sooloja — myös kitaralla, jonka käytöstä hyvänä esikerkkinä levyn ehdottomiin helmiin kuuluva Der ewige Wanderer, jossa on lisäksi vahva rooli perkussioilla. Mittaa albumilla on kahdeksan biisiä ja 80 minuuttia, mikä tuntuu sopivalta kestolta. Biisit ehtivät rakentua rauhassa.
E-Musikgruppe Lux Ohr on perinnetietoinen, sillä esimerkiksi bändin nimi ja biisit ovat saksankielisiä. Liekö Ohr (joka tarkoittaa korvaa) bändin nimessä silmänisku legendaariseen Ohr-lafkaan. Kolmas korvassa luonnollisesti arvostamme nimivalintaa.
Perinteen tunteminen ei kuitenkaan mene mälsän retroilun puolelle, tai ainakin kaltaiselleni kosmisen musiikin amatöörille E-Musikgruppe Lux Ohrin sykkivä levy tuo ripauksen kosmista korvavaloa pimeään helmikuiseen aika-avaruuteen.
“Hörhöbändeistä puhuttaessa nousee aina muutama ylitse muiden. Gong, Faust ja Can kuuluvat tietenkin tähän rehellisiä päivätöitä välttelevään kaanoniin –”, kirjoitti mainio suomalainen bloggari Jaxen vuonna 2011.
Saksalainen Faust perustettiin kommuunissa vuonna 1971. Se ehti julkaista neljä pitkäsoittoa ennen hajoamistaan vuonna 1975. Näistä ehkä arvostetuin on viimeisin, Faust IV, joka valittiin myös kirjaan 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään.
Bändi teki kuitenkin paluun 90-luvulla ja on ollut jollain tavalla aktiivinen siitä saakka.
Faust, jonka kirjoitusasu on toukokuun alussa ilmestyneellä Fresh Air -levyllä muotoa faUSt, on nykypäivänä alkuperäisjäsenten basisti Jean-Hervé Péronin ja rumpali Werner “Zappi” Diermaierin muodostama duo. Fresh Airilla musisoi tai ääntelee lisäksi joukko muusikkoystäviä ja yleisöä. Levyn kappaleet on nimittäin nauhoitettu “yhteisöllisissä sessiossa” jenkkikiertueen aikana Jersey Cityssä, Austinissa ja Los Angelesissa.
52-minuuttinen Fresh Air on aika tarkalleen kahdeksan minuuttia ja neljä sekuntia liian pitkä. Niin kauan kestää löysähkö funk-jammailu Chlorophyl, levyn viides biisi. Toisteisuus ja pysähtyneisyys kuuluu faUStin musiikkiin olennaisesti, mutta Chlorophyl vain kyllästyttää. Se on kuin pätkä musikaalia, jonka tarinasta ei jaksa kiinnostua ja jonka hauskanpitoon ei voi jälkikäteen päästä mukaan.
Muuten levy on mestarillinen.
Alku on harmoniaa, josta puolankielinen runonlausunta ja ääniaaltoja sinkoileva viulu jäävät päällimmäisenä mieleen. Kahdeksan minuutin rauhoittava alkujakso ei ole hetkeäkään liikaa, vaan päinvastoin se kannustaa asettumaan aloilleen levyn äärelle. 17 ja puoli minuuttisen nimikkobiisin jälkipuoli on basson ja rumpujen hallitsemaa junnaavaa runttausta, joka tuo mieleen Swansin. Myös puhtaat vokaalit, jotka kirjaimellisesti vaativat raikasta ilmaa, muistuttavat Swans-nokkamies Michael Girasta. (Kiinnostaisikin kuulla miltä biisin laulu toimisi efektillä sakeutettuna.)
Biisi etenee koko ajan pysyen samalla paradoksaalisesti paikallaan kuin Paavo Nurmen patsas Helsingin Töölössä. Tilanne faUStin yhteisöllisessä keikkapirtissä käy yhä kuumemmaksi ja tukalammaksi. Onneksi faUSt uskaltaa pitää kappaleen loppuun asti hienovaraisesti aisoissa, vaikka toisinaan crashien villisti räiskyessä kliimaksi on lähellä.
Fresh Airin lyriikoiden vaatimaa raikasta ilmaa päästään nauttimaan vasta toisella biisillä Birds of Texas. Se on kuin tupakkatauko ulos keikkapaikalta yölliseen Austiniin, jossa biisi on nauhoitettu ja jonka äänimaisemaa hallitsee kaskaiden tasainen sirinä (onko Austinissa edes kaskaita?).
Fresh Air ja Birds of Texas kannattaa ehdottomasti nautiskella putkeen. Niiden muodostama 20-minuuttinen on yksinkertaisesti niin vaikuttava, että vaikka levyn loppuosakin on kiinnostava, se ei vaan millään voi yltää alun tasolle. Neljäs biisi, La Poulie, on kutittelevan bassonäppäilyn, ranskankielisen laulun ja avaruusrockin yhdistelmä. Kuudes raita, Lights Flickr, on levyn Paranoid, single joka ei päästä otteestaan. (Katso video alla.)
Levyn päättävä Fish jollain tapaa symmetrisoi albumin takaisin dronempaan suuntaan. Jos alku oli kaunista mindfulnessia, loppu on synkempää kolistelua. Levy-yhtiön markkinointimateriaalissa mainitaan, että rumpali Diermaier on itse erityisen ylpeä Fishin, eli koko levyn, minuutin mittaisesta loppuhäivytyksestä.
Vinkkinä fyysisten äänitteiden ystäville: Levyn on julkaissut hampurilainen Bureau B -levymerkki, jonka verkkokaupasta löytyy tämä ja paljon muuta kiinnostavaa krautia kohtuu halvalla. (Harmi, että Fresh Airin normaali vinyylipainos taisi jo loppua, deluxe-versio maksaa 30 euroa.)
//Leo
Especially the first 20 minutes of the new faUSt LP Fresh Air are masterful. Title song Fresh Air first encourages listener to close eyes and chill, but then stamps hard approaching climax which it never reaches – thankfully. After intensive first song, Birds of Texas is like a cigarette break in nocturnal Austin where only cicadas constantly chirr. Rest 30 minutes of the album are not bad, except lazy musical-like jamming Chlorophyl, but great songs like La Poulie and Lights Flickr cannot beat the first 20 minutes of the LP.
By the way, LP is published by German label Bureau B which sells and delivers this and other interesting kraut vinyls for rather friendly price.
Valikoitu diskografia:
Faust (Polydor 1971)
Faust So Far (Polydor 1972)
The Faust Tapes (Virgin 1973)
Faust IV (Virgin 1973)
Rien (Table of the Elements 1994)
You Know FaUSt (Klangbad 1997)
Faust Wakes Nosferatu (Klangbad 1997)
Ravvivando (Klangbad 1999)
C’est Com…Com…Complique (Bureau B 2009)
Faust Is Last (Klangbad 2010)
Something Dirty (Bureau B
Vaikea arvioida, kuinka suuri vaikutus viikko sitten edesmenneellä Can-rumpali Jaki Liebezeitillä ja hänen konemaisella soitollaan on ollut nykypäivän psykebändeihin, mutta todennäköisesti valtava. Tässä Cania livenä vuodelta 1970 half man, half machinen muistoksi.
Portugalilainen 10,000 Russos on tämän hetken
puhutuimpia psykebändejä, eikä syyttä. Fuzz Club -levy-yhtiölle kokeellisen
EP:nsä jälkeen siirtynyt ja keväällä 2015 täyspitkän julkaissut bändi kuulemma
räjäytti pankin tämän vuoden Liverpool Psych Festillä mielettömällä
vetovoimallaan.
Musa on yhdistelmä shamanistista kraut-rockia,
kaiutettua darkwave-laulua ja kosmisen tarkkaa rytmiikkaa. Mistään Soft Moon
-kaltaisesta minimalistisesta pehmokrautista ei ole kyse, vaan tummasävyinen
soundi tuo mieleen viholliskontaktiin valmistautuvan, metsää tieltään raivaavan
neuvostopanssarivaunun. (Tai kymmenentuhatta sellaista.)
Tässä musaa portugalilaispoppoon tulevalta
levyltä. Jatkotykitystä odottaessa!
Kolmas korva 