Arvio: Kiki Pau – Hiisi (2018)

arviokorvat_4_tahtea

Let’s pack our things and leave the city,
the air is getting thick to breath.”

Kiki Paun uutuuslevy Hiisi alkaa kirjaimellisesti kutsulla metsän keskelle, luonnon harmoniaan.

Yhtye hyppäsi kansanmusiikkivaikutteilla höystettyyn psykedelia-folkrockiinsa levyllä Pines (2013). Hiisi hurmaa samanhenkisillä progressiviisilla ja leikkisillä elementillään, mutta levyt eroavat raikkaasti toisistaan, kenties vuosien kypsyttelyn tuloksena.

Kiki Pau Hiisi

Hiisi on albumi, joka johdattaa kappale kerrallaan syvemmälle siimekseen, kapenevaa muttei koskaan katoavaa polkua pitkin.

Sama ulottuvuus koskee levyllä jatkuvasti kasvavaa psykedeelisyyttä. Kun sointuvat avausraidat Leaves ja Sarkofagi [jonka pidemmästä versiosta linkki tekstin lopussa] vielä johdattelevat mukaansa –jälkimmäinen tosin jo naturalistista ykseyttä pilke silmäkulmassa runoillen – alkaa Hiisi, Pt. 1 painaa varovasti kraut-poljinta. Akustisempi harmonia saa rinnalleen hypnoottisen poljennon ja avaruudellisia äänimaailmoja.

Hiisi, Pt. 2:n keinuva alku tuokin sitten mieleen jo Saimaan progressiivisen paljouden. Mutta siinä vaiheessa kun edellämainittu olisi aloittanut kuoro-osuudet ja näppärästi vuorottelevat soolot, Hiisi, Pt. 2 kasvaa muuttumattoman temponsa ympärille kuin vuosikausia korkeuksiin nouseva tammi, jonka kasvu on tallennettu kahdeksanminuuttiseksi timelapse-videoksi.

Seeds on ihanilla jousisovituksilla höystetty monipolvinen progekappale, jonka raukeasta alkusoitosta matkataan Pink Floydia muistuttavasta jyhkeästä jamittelusta toiseen. Ja kolmanteen. Lopussa lavalle palaa alun mietteliäs jouheva viulu, joka nyt laulaa revittelevien kitaroiden kanssa suorastaan eeppiset aariat. Folkahtavissa jousimelodioissa kuulee sukusieluisuutta Pinesin kekseliäille munniharppu-jamiosuuksille.

Kookas Seeds on mestarillinen kappale, jonka myötä levy päättyy juuri niin kuin pitääkin: kuin äkisti tien reunaan päättyvä aarnimetsä. Viimeinen sointu vain karkaa tuuleen.  Musiikki loppuu. Silmät rävähtävät auki.

Instrumentaalivetoista proge-psykedeliaa levytetään paljon, mutta hyvin harva albumi on rakenteeltaan niin vetävä kuin Hiisi. 40-minuuttisen levyn jaksotuksessa on jotain, joka upottavuudessaan saa sen tuntumaan 15-minuuttiselta, sikäli kun sen pyörteenomaista vetovoimaa voi mitata aikayksiköissä.

Hiisi tarkoitti ennen muinoin pyhää metsälehtoa. Myös Kiki Paun Hiisi hengittää kuin metsä: se on samaan aikaan villi ja arvaamaton, samaan aikaan kaunis ja turvallinen, toisin kuin niin paljon ihmisen rakentamasta.

//Mertsi

Kiki Pau Bandcampissa
Levyjulkkarit 14.12. Helsingin Kutosella

Edit 19.11. Sarkofagi-biisistä on julkaistu pidempi versio, jonka voit nauttia täältä:

https://open.spotify.com/embed/track/7vXq98zf7Gwo53s80Ham5E

Mainokset