Festariennakko: Fuzz Club Eindhoven tuo skenen huiput Hollantiin

Kolmas Korva on menossa Fuzz Club Eindhoven -festareille elokuun lopulla. Lontoolainen levy-yhtiö on koonnut Effenaar-keskukseen tallinsa parhaimpia bändejä sekä muutaman ulkopuolisen timantin. Poimimme kivikovasta esiintyjälistasta tärppejä niin festareille saapuville kuin bändilöytöjä etsivillekin.

The Black Angels

Neo-psykedelian kummisetä poimi Roky Eriksonin kitaran tienvarresta ja kuuluu skenen tärkeimpiin bändeihin millä mittareilla tahansa.

The Limiñanas

Ranskalaisen garage-psykerockduon muodostavat Marie ja Lionel Limiñana. Vuodesta 2009 asti toimineen bändin tyylissä erottuvat myös Serge Gainsbourgin ja Velvet Undergroundin vaikutteet.

The Underground Youth

Craig Dyerin DYI-henkinen sooloprojekti vaikuttaa tällä hetkellä Berliinissä. Psykerock sekoittui entistä vahvemmin post punk -vaikutteisiin viimeisimmällä levyllä What Kind of Dystopian Hellhole is This? (2017). Allaoleva musavideo on kuitenkin levyltä Sadovaya (2014).

Holy Wave

Teksasilaisbändin soitto on parhaimmillaan esteettistä, tyylikästä ja retrolla tavalla romanttista, kuten pari ajatonta täysosumaa sisältävä Relax (2013) ja vielä hallitumpi Freaks of Nurture (2016) osoittavat.
Uusimmalla Adult Fear -levyllä (2018) palaset eivät samalla tavalla loksahda kohdalleen. Pelkoja ja pettymyksiä käsittelevästä albumista aistii, että runoilijapoikamaisessa yhtyeessä  Trumpin vaalivoitto ja Yhdysvaltain henkinen taantuma otettiin raskaasti.
Miksi sitten odotan ehkä eniten juuri Holy Waven näkemistä? Uskon pelkän Albuquerque Freakout -kappaleen riittänevän vastaukseksi.

Ron Gallo

Eli kuka? Tennesseeläinen afropää oli minulle tuntematon kundi, mutta parin musavideon perusteella tyyppi osaa rokata. Heavy Meta –levyltä (2015) löytyvää Young Lady, You’re Scaring Me -singleä on kuunneltu Spotifyssä 14 miljoonaa kertaa.  Artistiesittelyn perusteella Gallo on persoonallinen ja tinkimätön asenne, joka suhtautuu paitsi yhteiskuntaan, myös kasvavaan tähteyteensä jalat maassa ja keskarit pystyssä: ”For more perspective on yourself – Google image: “Earth””

The Oscillation

Haluatko niin sanotusti vaipua kosmiseen vorteksiin? Katso brittibändin todella kovan U.E.F-uutuuslevyn (2018) kahden 22-minuuttisen biisin musiikkivideot putkeen. Aloita Flight Sequencestä.

10 000 Russos

Palavasieluisen portugalilaistrion kokeellinen kraut-rock kuulostaa betonilähiöiltä, mellakkapoliisin mielivallalta ja post-apokalyptisiltä betonikentiltä. Policia Preventiva (levyllä nimellä Germinal) on ehkä kovin Fuzz Club Session -liveveto koskaan.

Desert Mountain Tribe

Lontoolais-saksalainen bändi on jäänyt yllättävän pieniin otsikoihin, vaikka moni biisi on ylittänyt kirkkaasti omat soittolistakynnykseni.
Uusin levy Om Parvat Mystery (2018) pyrkii sekoittamaan cocktailiin happoa ja Intia-vaikutteita.


Sonic Jesus

Italian Laziosta festareille saapuu bändi, joka on yllättävän huonosti tunnettu bändin järjettömään potentiaaliin nähden. Post punk -henkinen kakkoslevy Grace (2017) ei ole hullumpi, mutta Neither Virtue Nor Anger -suurteos (2015) on suorastaan mestarillinen: psykedeelinen garage- ja horror-soundiin kietoutuva synkkä mutta voimakas kudoelma, jonka puolitoistatuntiseen biisilistaan mahtuu useita timantteja.

The Wands

Sympaattinen, parikymppisten tanskalaisten psykerock-bändi pääsi pieneen kulttimaineeseen Hello I Know The Blow You Grow Is Magic -EP:nsä (2012) aikoihin. Bändi laittoi pillit pussiin 2016, mutta tekee nyt paluukeikan.

Black Lizard

Suomea festareilla edustaa tietysti mainio Black Lizard, joten härmäläinen edustus ei onneksi ole vain meidän varassamme.
Näin Black Lizardin ensi kertaa livenä Groningenin Eurosonic-festareilla, joten alankomaalainen tarina jatkuu luontevasti Effenaarin lauteilla.


Muita bändejä voit kuunnella allaolevalta Fuzz Clubin tekemältä soittolistalta. Lippuja festareille on vielä jäljellä – liput ja koko line-up löytyvät täältä.

 

//Mertsi

Advertisement

FRESH PSYCHEDELIA: Update #10

Henkilön Höga Nord Rekords kuva.Copyright: Höga Nord Music

 

Dear followers,
we’ve both been a bit busy with all sorts of odds and ends, but collecting new music never stops. So this is a perfect moment to embrace new psychedelic music in form of our FRESH PSYCHEDELIA Spotify playlist.

Enjoy new music from Finland’s own neo psych kings Death Hawks, the magnificent Wooden Shjips who are finally back with a new album, Druk 11000, Desert Mountain Tribe and Najma Akhtar (don’t you just love when bands succeed in combining Indian influences with western psych rock?), GoatThe Asteroid #4The Babe Rainbow from Australia, Finnish prog-rockers SammalGulp and Mertsi’s band crush Love’n’joy.
Thanks for all the music you’ve sent us during spring, keep it coming, we love to hear it.

 

Subscribe to the playlist and enjoy psychedelic treasures while they are still hot from traveling through the atmosphere!