Kolmas korva Mixtape #6: The Red Desert

image

 

OM – Addis
Black Lizard – Boundaries
The Phantom Four – Il Deserto Rosso
Goat – Goatlord
Polska Radio One – Morosim (2c–P Dub)
Mt. Mountain – Floating Eyes
Pyramidal – Motormind

Let the sand of the red desert fly to your ears! This 38 minute mixtape burns your skin and presents sounds of dry dune tornados and fruity mirages covered with a fistful of mystique vocals.

Mixcloud users can follow our Mixcloud page. Next mixtape in the end of November.

📷 Pete Mondrian: Dune IV

Mainokset

Arvio: White Manna – Bleeding Eyes (2017)

image

English summary below the text. 

arviokorvat_2_tahtea

Kalifornialainen White Manna hurmasi Pan-levyn (2015) rouheilla riffeillä ja motorik-ralleillaan. Aikanaan ohankolauksella sivuuttamani levy päätyi takautuvasti kovaan soitantaan tänä keväänä, kolahtaen paremmin joka kuuntelukerralla, minkä takia odotin uutta albumia kaiuttimet valmiudessa.

Aivan kuten Pan, on White Mannan kuudes LP Bleeding Eyes levy, joka paranee kuuntelukertojen myötä. White Mannan soitto on puolihu(olite)llulta vaikuttavan kivikuoren alla yksityiskohtaista. Likimainkaan yhtä voimakkaasta levystä ei uutuuden kohdalla voi kuitenkaan puhua.

image

White Mannan rämisevän happoinen tyyli kantaa varmasti mutta suurempia tarjoamatta läpi Bleeding Eyesin avauskappaleiden. Mairea Vimanas rytmittelee hauskasti ja kasvaa jyhkeisiin mittoihin kuin huomaamatta. Kolmosraita Trampolinessa ilma alkaa hiljalleen tiivistyä, ja Invisible Kings leikkaa jo äkkiväärän jyrkästi trooppiseen sakeuteen.

Hetkittäin musiikki tuo mieleen Morgan Deltin malarianhorkkaisen huurun, mutta White Mannan sielunkumppanit löytyvät enemmän akselilta Carlton MeltonDead MeadowThe Black Angels.

Vaikka White Mannan soitto on räävitöntä ja itsevarmaa, Bleeding Eyesin kappaleet eivät ole erityisen mieleenjääviä. Simppeleitä sointukiertoja ei tällä kertaa kompensoi Panista tuttu pysäyttämätön kiihkeys.

https://open.spotify.com/embed/album/2jp8wTZ2wUgGEURsT4v8in

Speed Dagger ja English Breakfast ovat varmoja psykerock-biisejä, joiden tehtäväksi jää alustaa levyn kenties vahvimmat kappaleet. You Are The Movie alkaa upottavalla dub-tyylisellä bassokuviolla, jonka uneliaan painavuuden rikkoo taustalla kirskahteleva soolokitara.

Päätösraita Freak on vaarallinen, pitelemätön ja kiihkeätempoinen krauttaava voimapesä, jonka kaltaisia levyyn olisi suonut useammankin.

Bleeding Eyesin taustoihin tutustuessa jää kysymyksiä tuotannosta: miksei levyltä ole irroitettu esimerkiksi musiikkivideota? Ehkäpä Liverpool Psych Festin kaltaisia suurlavoja kiertänyt bändi on ollut kiireinen, hyvästä syystäkin, mutta tietyn hutaisun kaikua Bleeding Eyesistä ei pysty peittämään volyyminapit kaakossakaan.

//Mertsi

White Manna totally charmed me with their album Pan, and so I couldn’t wait to hear some new music from the Californian band. Bleeding Eyes stays loyal to the band’s style: it’s manic, fuzzy and wild, but quite detailed and lively under its surface. Just like Pan, Bleeding Eyes gets better after each listen, offering some solid songs and a few stronger pieces like You Are The Movie and especially Freak.
Bleeding Eyes is a decent record full of nice songs, if not the most coherent album we will ever enjoy from White Manna.

Suomessa metalli on hovikelpoista, mutta psykerock yhä hörhöilyä

Psykedeelinen rock on alakulttuuri, josta puhutaan tutuille kiertoilmauksin, jottei saa hörhön leimaa. Nyky-psykedelian painolastina on 1960-luvun huumehistoria. Siitä olisi korkea aika päästä eroon, kirjoitetaan Kolmas Korva -esseessä.

image

Kävin oluella kovan psykerock-harrastajan kanssa. Päivätöissä käyvä, koulutettu perheellinen mies kertoi puhuvansa muille kuin ystäville yleensä ”musiikkiharrastuksesta”, vaikka on osaava ammattilainen nimenomaan psykedeelisen rockin kentällä.

Kysyin hölmistyneenä perustelua. Syy oli selvä: psykedelia yhdistetään huumehörhöilyyn, eikä kaveri halunnut kenenkään kohottelevan kulmia työpaikan kahvihuoneessa.

Yllätyin ensin – kunnes tajusin, etten oikeastaan edes yllättynyt.

Jos musiikinalan laaja tuntemus koskisi vaikka sitten Suomessa paljon salonkikelpoisempaa metalli-skeneä, osaamista ei tarvitsisi piilotella.

Nyt puolisen vuotta Kolmas Korva -blogia kirjoittaneena voin todeta tehneeni samanlaisia havaintoja: ”psykeblogin” kirjoittaminen kuulostaa huomattavasti enemmän hörhöltä ja vähemmän houkuttelevalta kuin vaikka metalliblogin, rap-zinen tai ihan vain ”musablogin” pyörittäminen. Vaikka psykedelia on vasta tehnyt uutta tulemistaan, sen taakkana on jonkinlainen historiallinen leima huumeiden ja holtittomuuksien aisaparina.

Kahden kerroksen genret

Porvarillisista ennakkoasenteista toki kärsivät kaikki alakulttuurit, vaikka niiden taustalla olisikin lähes poikkeuksetta jokin sinänsä kiinnostava kulttuurinen ilmiö.

Koska myös psykerock nyt on marginaalinäpräyksenä lähtökohtaisesti ”musiikkidiggarien” hommaa, en odotakaan, että Pirjo-tätiä kiinnostaisi sukujuhlissa jutustella metsäpsykedelian kulttuurillisista taustatekijöistä nyky-Suomessa tai kysellä päällimmäisiä tunnelmia Oranssi Pazuzun Tampereen-keikalta.

Lisäksi onhan huumeassosiaatiolla perusteensa: psykedeelisen taiteen juuret kietoutuvat jo 1800-luvun oopiumvillitykseen, 1960-luvun hippiliikkeestä nyt puhumattakaan, ja viittaahan koko termi ”psykedeelinen” tajunnan laajentumiseen. Totta kai myös psykefestareilla pajan haistaa ja LSD-trippikokemuksia kuulee vaihdettavan.

image

Käsistä lähtenyt, pahan hapon ja väkivallan kyllästämä Altamontin festivaali 1969 nopeutti psykedeelisen kulttuurin rappiota

Miksi huumeleima sitten harmittaa? Koska niin monesti psykedelia liittyy huume eskapismin sijaan ihmisen eksistentiaalisiin, hengellisiin ja esteettisiin pohdintoihin. Tietynlainen ekstaattisuus kuuluu psykedeliaan, mutta sen kaipuu juontuu syvälle ihmiseen ja ulottuu paljon huumeita kauemmas historiaan. 1960-luvun sukupolvi oli vain yksi eksistentiaalisen uteliaisuuden tulkitsija.

Huumeet jäljittelevät yhteisöllistä, nostattavaa ja lohdullista tunnekokemusta, jonka ihminen voi saavuttaa jo pelkän rytmin avulla, kun puitteet ja ajatusmaailma ovat oikeat.

Psykedelia on nyt Psych

Viime vuosikymmeninä, kun järjestäytynyt psykedeelinen rock-kulttuuri vielä nukkui pois pöhnäänsä ja 1960-luvun spektrivärit ja sosiaaliset massaliikehdinnät etääntyivät kuin hippivolkkarin takavalot, ”psykedelia”-termi assosioitui vahvasti psykedeeliseen teknoon, psytranceen. Sen kuulee toisinaan reaktioissa psykedeelisen musiikkiin: ”Aivan, psykeä, mä juuri kuuntelinkin Infected Mushroomia”.

Psykerockista ja psytrancesta ei kuitenkaan ole luonteva puhua edes samassa lauseessa. Pitkine konemusiikkifestivaaleineen ja utopia-henkineen psytrance ei jaa psykedeelisen rockin kanssa kuin etuliitteen. (Pelkällä kunnioituksella psytrancea kohtaan.)

Yhdysvalloissa ja Englannissa, kahdessa modernin psykerockin voimapesässä, skenen hörhöleimaa on (tiedostamatta) onnistuttu hälventämään psych-käsitteellä. Psych on lempinimi nykypäivän psykerokille eli neo-psykedelialle. Näppärästi ääntyvä termi [saik] on vakiinnuttanut asemansa nuorten rockblogien ja -festarien nimissä. Se on yhdistänyt genren toimijoita yhden nimikkeen alle ja kirkastanut sen nuhruista auraa väistämällä psykedelia-sanan käytön.

Vaikkei Psych-termi ollut vieras 1960-luvullakaan, se tuntuu piirtävän jakolinjan 60 luvun hippimusiikin ja nykyisten psykedeelisten musiikkigenrejen väillä.

Kun 1960-luvun vapaan rakkauden sukupolvi teki tärkeän työn raivatessaan tilaa sotakriittiselle, moraalisesti vapaammalle yhteiskunnalle, muutoksen keskeisiä pilareita oli hippiliike. Siinä keskeisiä taas olivat uusia harmonian kokemuksia tarjonneet huumeet.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Nyky-psykedelia on syntynyt monimutkaiselle 2000-luvulle, maallistuneeseen ja lähentyvän ekokatastrofin uhkaamaan maailmaan. Yksi ”lopettakaa sodat ja laillistakaa huumeet” -viesti enää riitä, vaan info- ja kulttuuriähkyssä tarvitaan uusia kerroksia, uusia syvyyksiä.

Niinpä neo-psykedeliassa on tummia ja hypnoottisia sävyjä, se etsii rakastajia luontosuhteesta, kosmisuudesta, ateismista, valtameristä, vuosikymmenten aikana syntyneistä genreistä, feminismistä, seremonioista ja perinteistä ympäri maailman (muualtakin kuin Intiasta). Se lainaa post-punkista, grungesta tai metallimusiikista.

Psykedeelinen rock-musiikki kertoo yhtä luontevasti vaikka erotilanteista, kaupallisuudesta tai aselaeista kuin LSD-näyistä autiomaassa.

Neo-psykedelia on uteliaisuuden kulttuuria, yksi monista nykyajan henkisyyden tulkintatavoista. Se ansaitsisi kevennystä historian huumehuuruiseen painolastiin.

//Mertsi

 

FRESH PSYCHEDELIA: UPDATE #5

image

We have collected yet another bunch of top quality new psych songs to our FRESH PSYCHDELIA Spotify Playlist. Dive into great sounds by White Manna, Electric Eye, New Candys, L.A. WITCH and Vuelveteloca.

https://open.spotify.com/embed/user/merenki/playlist/32xazUuEUeD3Nsz0LfXNzo

Subscribe to the playlist and enjoy psychedelic treasures while they are still hot from traveling through the atmosphere!

Arvio: Juju – Our Mother Was A Plant (2017)

image

arviokorvat_4_tahtea

English summary below the text.

Sisilialaisen Gioele Valentin (Lay Llamas, Herself) sooloprojekti Jujun toinen LP Our Mother Was A Plant alkaa soundillisesti siitä, mihin paikoitellen todella hurmaava ykköslevy JuJu (2016) jäi – omaleimaisen psykedelian, krautin, afrobeatin, glamin ja pakanallisen hypnotiikan yhdistelmään.

https://open.spotify.com/embed/album/4gM3sPsNeGwyoe6sBrl9Xs

Jo avausraidassa Death by Beautiful Things basso määrää tahdin tyylikkäästi kuin vanhoina päivinä jamittelupsyken löytänyt diskokuningas. Fuzz-kitarat surisevat tarkasti ja pinkflloydmaiset näppäilyt maalaavat ilmaan runsaan ja rytmikkään soundin.

Kesken avausraidan jykevän jamittelun unenomainen, helkkyvä kosketinsarja leijailee ylä-äänistä kuin merenpohjaan vajoava hopeahely. Unenomainen yksityiskohta viimeistelee levyn upean sisääntulon.

image

Elektronisen-, psykedeelisen rockin ja etno-musiikin tyylisuuntia yhdistävässä Jujussa on merellistä ja mystistä särmää. It’s Psychedelic Baby -blogin haastattelussa Valenti on kertonut sisilialaisena  seuranneensa avainpaikalta Välimerta ylittävää muuttoliikettä – siihen kietoutuvaa rakastavaa vieraanvaraisuutta, silmitöntä julmuutta ja siirtolaisten mukanaan tuomia tarinoita.

“Juju on sisäinen matka kaltoinkohdellun omatuntomme maailmaan”, Valenti kuvaili tuolloin projektiaan.

Jujun tummasävyinen, tribaali pauhu todella on herättelevää. Perkussiot laukkaavat, särökitara seuraa saumatta marakassia, rytmi tiivistyy ja rumpujen kiihkeä kumu kuiskii tiivistä joukkovoimaa.

Valenti on Herself- ja Lay Llamas-projekteillaan niittänyt mainetta italialaisella underground-kentällä, mutta on viime vuosina tullut tunnetuksi myös Euroopassa – mistä merkkinä myös kiinnitys Fuzz Club Recordsin talliin. Valenti on vieraillut myös ruotsalaisbändi Josefin Öhrnin kokoonpanossa yhteiskiertueella Goatin kanssa.

image

Levyn luonteikkain kappale, And Play a Game -sinkku heräilee kesäaamun horroksesta kuin matkaaja palermolaisella parvekkeella, vain kiihtyäkseen kekseliään funkahtavan bassoriffin kautta niskakarvat nostattavaan etno-elektro-psykedelia-kitararock-poljentoon.

Menevän James Dean -rockin jälkeen biisien taso hieman ohenee. I Got Your Soul tuntuu tulevan kulman takaa, Patrick on taustalauluineen tarttuva muttei järin pitkäikäinen. Yhdeksänminuuttinen What A Bad Day on biisinä kelvollinen, muttei erotu edukseen jyräävän jytäävän alkupuolen jälkeen.

Sunny After Noon -kitarointi päättää tasaisen levyn, joka ei kasva huomattavan eheäksi kokonaisuudeksi, mutta kuulostaa monin kohdin erinomaisen kekseliäältä. Vaikka Our Mother Was A Plant jää osin vaille avauspuoliskon lupailemaa huipentumaa, Jujun albumi on omalaatuinen, multi-instrumentaalinen psykerock-levy.

Ja ennen kaikkea: Valentin rehellisen rohkeassa asenteessa haastaa ihmiskuntaa pohtimaan omantunnon kysymyksiä, ykseyttä ja elämän arvokkuutta, tiivistyy paljon siitä mihin nyky-psykedeliaa tarvitaan.

Sisilian-based Gioele Valenti’s project Juju comes up with its second album, again impressing with a mixture of psychedelia, kraut, glam-rock, neo-pagan hypnotism and funk. Full of  buzzing instruments and lively details, built in very distinct style which combines European and African sounds, Our Mother Was A Plant takes and evolves the elements that impressed in Juju’s first album and in Valenti’s Lay Llamas project.

Opening song Death by Beautiful Things starts with a bossy bass, like a disco king who has grabbed a space jam guitar in his old days. Fuzz guitars and pinkfloydish strokes create an abundant and rhythmic sound.
The single And Play a Game starts off like a traveler drinking his morning coffee in a sunny balcony in Palermo, only to let a funky bass riff to carry the listener to an incredible ethno-electro-psychedelia-guitar rock rhythm.

Although the album slightly fatigues in its latter songs after the exquisite start, Our Mother Is A Plant is an unique psychedelic album. It’s partially dark, dangerous-sounding even, but has a reassuring, unifying magic in it. And maybe most importantly, Valenti challenges us not to forget mankind’s crucial questions of conscience, our unity as different but equal people, and the worth of human lives.

Artist images: Marzia Falcone

Kolmas Korva Mixtape #5: Covered By Forest

image

 

Angelo Badalamenti explains how he wrote “Laura Palmer’s Theme
The Caretaker – All that follows is true
Hexvessel – Letter in Birch Bark
King Gizzard & The Lizard Wizard, Mild High Club – Sketches of Brunswick East II
Yussef Kamaal – Yo Chavez
Misel Quitno – A Fancy Friendship
JuJu – Dance With the Fish
Christian Bland and the Revelators – Sounds Like 69
Kikagaku Moyo – Kodama
White Hills – Importance 101
somesurprises – mayor skipped town / srs drms

This tape combines sounds of psychedelia, ambient and jazz to create an atmosphere of an old and forgotten yet magically warm cottage in the middle of deep woods. Let your imagination take a path to a snowy pine forest, which is adventurous, beautiful and intimidating.

Photo by Artyom Pankov, go check Artyom’s Instagram for some great pictures.

Mixcloud users can follow our Mixcloud page. Next mixtape in October.

FRESH PSYCHEDELIA: UPDATE #4

As festival season turns to autumn, bands are once again releasing more music.
The new set of psychedelic song include tracks from Finnish Them Bird Things (with their stylish Manfred Mann cover), Swedish Dungen (versioned by Prins Thomas), Mats Wawa (en annan Svensk), the Puerto Rican Fantasmes, and finally a new single from the hyped-up Andrew Weatherall album.

https://open.spotify.com/embed/user/merenki/playlist/32xazUuEUeD3Nsz0LfXNzo

Subscribe to the playlist and enjoy psychedelic treasures while they are still hot from traveling through the atmosphere!  And warm thanks to our 20 first subscribers, we hope you and your friends will continue enjoying the FRESH PSYCHEDELIA sounds. Blessings.