Arvio: The Caretaker – Everywhere at the the end of time (2016-)

image

English summary below the Finnish text.

arviokorvat_5_tahtea

Jos musiikki saa tuntemaan nostalgiaa paikoista, joissa ei ikinä ollut itse, haikeutta melodioista, joita ei ole aiemmin kuullut, täyttää mielen tarinoilla, joita ei ole tapahtunut – silloin ollaan ainutkertaisen ambient-levyn äärellä.

Niin vahva teos on britti James Leyland Kirbyn a.k.a The Caretakerin Everywhere at the end of time (2016-), jonka viime vuonna julkaistu ensimmäinen osa täydentyi hiljattain toisella setillä. Ne ovat avaajat The Caretakerin kuusiosaisessa ääniteossarjassa, joka käsittelee dementiaa, muistamista ja unohtamista. Artisti ammentaa materiaalia musiikkiinsa muun muassa vanhoilta äänitteiltä.

Everywhere at the end of timen kummitteleva äänimaailma lennättää toiseen todellisuuteen jonnekin 1920-1940-luvun kuvastoon. Rahisevan gramofonin ääreen, vahvasti aistittavaan menneisyyteen, joka piirtyy kauniina, kaikuvina melodioina.

Levyn sydäntä riipaiseva nostalgia tuntuu ällistyttävältä: emme ole eläneet aikaa, joista levyn sointimaailma ammentaa, mutta musiikki vie meidät muistoihin yhtä kaikki – myös sellaisiin, joita emme ole itse kokeneet.

Everywhere at the end of time onkin kuin menneiden aikojen muistovalssi. Kerran, jossain kaukana vietetty swing-iltama, jonka savuisessa illassa tuikkivat ohikiitävät toiveet. Se on kaiku aikaa sitten sulkeneen jazz-baarin käytävällä. Junaa kohti suuntaavan saksalaissotilaan viimeinen silmäys parvekkeella nojailevaan rakastajaan.

Ainlaatuisen ääniteoksen kaksi ensimmäistä osaa voi kuunnella soittimesta yhteen putkeen. Seuraava osa julkaistaan syyskuussa.

//Mertsi

The Caretaker’s amazing ambient production Everywhere at the end of time just had its second part released.The music plays with themes of nostalgia and dementia. Its haunting sound is a mixture of 1920-1940′s swing bands, long forgotten jazz evenings, memories we somehow can almost reach even though we weren’t there.
The third part of The Caretaker’s six-part sound work is due to be released in September 2017.

 

Mainokset

Arvio: Lamagaia – Lamagaia (2017)

image

Göteborgissa näkynee revontulia harvoin, jos koskaan. Lapissa voi lykästää ja ehkäpä siksi Lamagaian avaus Aurora alkaa hawkwindmaiseen tyyliin turbiineja käynnistelemällä. SAS:n potkurit pyörivät turvallisesti koko 17-minuuttisen biisin ajan lähes identtisenä luuppaavan bassoriffin ja rumpukompin voimalla, mikä onkin tuttua jo debyytiltä. Vaikka lomalennon keskusradiosta mylvii toisinaan villisti kiemurteleva kitara ja kaiulla murskattu laulu, ei Aurorassa ole tarpeeksi ilmakuoppia ja myrskyä, joka pitäisi kuulijan valppaana yli vartin ajan.

Särömarssin jälkeen trio painaa jarrua. Albumin upea toinen biisi, moniosainen 19-minuuttinen Paronama Vju on keskeltä kuin uhkaava, yöllinen versio The Whon kruisailu Eminence Frontista. Loppupuolella Pete Townshend ja kumppanit kuitenkin jumittuvat ruuhkaan kuin Michael Douglas Rankka päivä -elokuvassa, jonka soundtrackille Panorama Vjun vikat 5 minuuttia voisi helposti ujuttaa.

Aurora iskee aluksi intensiteetillään, mutta muutaman kuuntelukerran jälkeen on selvää, että levyltä vain Paronama Vju jää pidempiaikaiseen kuunteluun.

Lamagaia on edennyt muutamassa vuodessa pieneltä göteborgilaiselta Höga Nord -levymerkiltä brittiläiselle Cardinal Fuzzille, joka on yksi psykemaailman tunnetuimmista labeleista. On ihme, jos Lamagaia jää marginaaliin –  jos se enää edes on siellä. Kolmas korva suositteleekin tutustumaan Lamagaian nettisivuilta löytyviin jameihin, kuten DAB Jam 4:ään, sillä pian kotikutoiset sivut ja jamit on saatettu ajaa alas.

Diskografia:

Space Normal Speed/Seabass 7” (Höga Nord 2014)

Lamagaius LP (Omakustanne 2015)

Lamagaia LP (Cardinal Fuzz/Sunrise Ocean Bender Records 2017)

Videouutuuksia: Mara Balls, Gnoomes, 10,000 Russos

Mara Balls – Vuoren Henki (Haahuu)

 

Maria Mattilalta aka Mara Ballsilta ilmestyi viime viikolla musiikkivideo hienoon psykerock-biisiin Vuoren Henki (Haahuu). Mattila esiintyy yksin itsetekemällään videolla, joka huokuu näkemyksellisen sooloartistin karismaa.
Bändiin kuuluvat myös rumpali Antti Palmu ja basisti Aapo Palonen.

Gnoomes – City Monk (Rocket Recordings)

 

Kiinnostava venäläisbändi Gnoomes yhdistelee moderniin psyke-soundiinsa elektronisia-, noise- ja jopa house-elementtejä. Uunituoreen Tschak-levyn sinkku/musavideolohkaisussa City Monk unipoppimainen soundi kohtaa valtoimenaan säksättävät äänivallit ja sympaattiset rumpu-rytmisoitannot. Gnoomes ei ole yhden kerran kuunneltavaa, vaan vaatii kuuntelukerran jos toisenkin. Tschak-levy on jo noteerattu musiikkilehdissä.

10,000 Russos – Tutilitarian (Fuzz Club Records)

 

Portugalin kraut-psykerockarit 10,000 Russos tekivät maailmasta hetkeksi hieman pimeämmän paikan uuden musiikkivideonsaTutilitarianin myötä. Taidokas biisi jatkaa pian uuden levynsä julkistavan bändin tummaa, hypnoottista soundia. Atomipommin ajastimen lailla varmasti tikittävän rytmin ympärille kiertyvät hurjat, Itä-Berliinin talvituulia muistuttavat kitaravallit ja shakerin kahdeksasosasihinät.

Tulitiarianin mittasuhteet kasvavat ja kylmenevät hiipien, samalla kun mustavalkoisessa kuvassa välähtelevä bondage-teemainen videokuvasto vaihtelee tuskan ja tiedottomuuden kokemuksina.

Videouutuuksia 8.2: Soi sana multainen

K: Mitä eroa on tämän viikon psykedeelisellä musavideokattauksella ja tasokkaan rock-bändin Euroopan-kiertueella?
V: Meidän listamme noteeraa jotenkin myös Suomen.

Flowers Must Die – Hit (Rocket Recordings)

Hit on Ruotsalaisorkesteri Flowers Must Dien uusi musavideo ja single tulevalta levyltä Kompost. Näin FMD:n Copenhagen Psych Festillä viime kesällä, ja harvoin on näillä nelisilmillä todistettu yhtä psykedeelistä keikkaa – etenkin, kun keikkaympäristönä oli vanha teatteri Christianiassa.
Singlelohkaisu Hit on nopeatempoinen ja lyhyehkö ralli. Keikalla bändin parasta antia olivat kymmenenminuuttiset madonreikäveisut.

Julie’s Haircut – Gathering Light (Rocket Recordings)

En nähnyt vuodesta 1999 levyttänyttä italialaisbändi Julie’s Haircutia Copenhagen Psych Festillä, sillä bändille oli varattu nihkeä arki-illan soittoaika. Bändin tänä vuonna ilmestyvä pitkäsoitto Invocation And Ritual Dance Of My Demon Twin on jo bändin seitsemäs. Single kuulostaa viekottelevalta, vaikka solistin kuiskintaan joutuukin pari tahtia totuttelemaan.

Pekko Käppi & K.H.H.L: Supermies (Svart Records)

Uutta Pekko Käppiä, yes! Suomen voodoo-tohtori ja kansanpsykemies, tuo pääkallojouhikon virtuoosimainen pyörittäjä, on palannut uuden musiikin voimin kuvioihin. Kierräthän oikein paljon keikkoja kesällä, Pekko.
Soundi-lehden “psykoottiseksi” kuvailema video on todella härö, biisi oikein lupaava maistiainen tulevalta levyltä. Biisin sointi yhdistelee tuttuun tapaan rytmikästä psykedeliaa suomalaiseen maanläheiseen, jopa multaiseen korvatuntumaan.
Myös Pekko Käppi & Kuolleiden Hevosten Hillittömät Luut on näemmä siirtynyt Svart Records -levy-yhtiön kivikovaan talliin.

Uunituoretta psykeä Uruguaysta

image

Mahtava @fuzzclubrecords-blog​ esitteli eilen uusimman kiinnityksensä: Uruguaylainen vuonna 2016 perustettu duo Las Cobras sihisi psyke-kansan tietoisuuteen tulevan LP:nsä lohkaisulla Temporal. Tummasävytteinen, hypnoottinen singlebiisi kietoo heleän groovaavan kitaroinnin, viekkaan bassokuvion ja Sofía Aguerren taianomaisen lauluäänen.

https://bandcamp.com/EmbeddedPlayer/album=1344614144/size=large/bgcol=ffffff/linkcol=7137dc/tracklist=false/artwork=small/transparent=true/

Duo hallitsee soitinten laajan kirjon hyvin. Kaikkea on paljon, mutta mitään ei ole liikaa. Uusia ääniä tiputellaan vähitellen. Koskettimien aloittaessa avaruudellisen matkansa on kuuntelija vaivutettu jo syvään trippiin uruguaylaiseen tapaan. Loisteliasta.
Kokonaisuus on todella lupaavan kuuloinen. Jos Las Cobrasin muu materiaali on tämän tasoista, 88 Facebook-tykkääjän bändi on Fuzz Clubilta timantinkova kiinnitys.

Kuva: Raoul Dukkha

A very promising psych newcomer, introduced by Fuzz Club Records: Las Cobras, hailing from Uruguay, charms with its first single Temporal. Masterfully composed and not boiling over with its many instruments, the single sounds excellent and Las Cobras may turn out to be a wonderful catch from Fuzz Club.

Jaki Liebezeit

Vaikea arvioida, kuinka suuri vaikutus viikko sitten edesmenneellä Can-rumpali Jaki Liebezeitillä ja hänen konemaisella soitollaan on ollut nykypäivän psykebändeihin, mutta todennäköisesti valtava. Tässä Cania livenä vuodelta 1970 half man, half machinen muistoksi.

White Lily: Bottom of the Universe (mix)

image

Kun haluaa taustamusiikiksi rauhallista ja surumielistä 60–70-lukujen musiikkia, Bottom of the Universe -mixtape on varma valinta. Se kestää myös aikaa ja keskittynyttä kuuntelua, ja jokaisella kuuntelulla setistä löytää uutta.

White Lilyn miksausta on aikanaan levitetty levynörttien suosimalla Soul Strut -keskustelufoorumilla, jonka aktiivien toimesta se ladattiin vuosi sitten uudelleen Mixcloudiin.

Kymmenen vuotta vanhan keskusteluketjun perusteella yhdelle BOTU on toiminut täydellisenä soundtrackina kylmään ja sateiseen talvipäivään, toiselle taas hiekkarannalle kuuman Kalifornian-auringon alle.

Mitä pitää sisällään?

Reilun tunnin teippi sisältää pääasiassa melankolis-psykedeelistä folkia, rockia ja soulia. Tempokin nousee vain loppupään Mandrillin Children of the Sunissa, jonka jälkeen painetaan taas jarrua. White Lilyn fiskarsit ovat olleet kovassa käytössä, sillä miksauksessa saattaa olla päällekkäin kaksi kappaletta ja puhetta esimerkiksi puhelinvastaajasta. Yhdistelmä on uninen ja ehdottoman sulava. Sulava silloinkin, kun tajuaa yhtäkkiä kuuntelevansa Paul Cartneyn Wings-yhtyeen Band on the Runia lapsikuoron versioimana. Kuulostaa lähinnä tältä.

Osa kappaleista on luupattu uuteen uskoon, osa jätetään puolitiehen, osan kohtalona on tyytyä lyhyeksi taiteelliseksi siirtymäksi biisien välillä. Eli siis ideana ei todellakaan ole ollut soittaa jokaista biisiä alusta loppuun sörkkimättä, onneksi. Esimerkiksi Jefferson Airplanen hivenen madallettu Comin’ Back to Me ei ole koskaan kuulostanut niin hyvältä kuin tässä miksauksessa. Miksauksen ansiosta biisi kiilasi aikanaan Jeffersonien lempibiisikseni.

Biisilistaa ei ole ikinä julkaistu, ja harmillisesti suurimmat salapoliisityöt biisien selvittämiseksi ovat kadonneet Soul Strutilta. Googlailemalla sanoja, shäzäämällä ja selailemalla ylempänä linkitettyä keskustelua voi kuitenkin löytää osan.

Miksauksesta löysin mm. McDonald & Gilesin, joka on King Crimsonin ukkojen Ian McDonaldin ja Michael Gilesin proggis. Bändin nimikkolevy löytyy Spotifysta. Vahva suositus! Miksauksessa on mukana levyn kolmas raita Is She Waiting? jonka säkeistöjen herkkä ja surumielinen kitarointi aiheuttaa välitöntä väreilyä ja addiktiota biisiä kohtaan.

Took me a long and involved time to make this and its sort of an audio record of the most timultuous and emotional year of my life, so I’m glad that other people can relate to it and understand it… – White Lily

Kuva/image credit: Flora-electronica