Promoottorit: Anthony Chalmers / Baba Yaga’s Hut

For English readers: Anthony Chalmers is a London-based promoter who runs Baba Yaga’s Hut. Read the interview in English here.

Yli kahdeksan miljoonan asukkaan Lontoossa ei ole kiinnostavista konserteista pulaa. Vaikka keikkoja ja keikkapaikkoja on paljon, monet kiinnostavat iltamat ovat samojen tahojen järjestämiä. Yksi näistä marginaalipaskan walluvalpioista on Anthony Chalmers, työteliäs lontoolainen promoottori ja radio-dj.

Chalmers pyörittää Baba Yaga’s Hut -nimistä ohjelmatoimistoa.

Baba Yaga’s Hutilla on monta keikkaa viikossa eri lokaatioissa. Lisäksi se järjestää vuosittain kaksipäiväisen Raw Power -festarin, jonka pääesiintyjinä olivat tänä vuonna Godflesh ja Circle.

Itse en tiedä keikkojen järjestämisestä mitään, ja olikin yllättävää kuulla, että Chalmers pyörittää koko puljua yksin. Promoottorin hommat ovat olleet hänelle leipätyö reilut kymmenen vuotta.

Kooste vuoden 2018 Raw Powerista.

Baba Yaga’s Hut ei keskity mihinkään tiettyyn genreen tai musiikkityyliin. Löyhästi voisi sanoa, että sen buukkaamat artistit soittavat psykedeelistä, raskasta, elektronista ja kokeellista musiikkia.

Chalmersin järjestämien keikkojen kautta olen tutustunut muun muassa hollantilaiseen Spill Gold -trioon. Bändin tiheät kompit, huumaava laulu, kaiutetut kitarat ja synalinjat hurmasivat intiimillä maanantai-illan ilmaiskeikalla Shacklewell Arms -pubissa.

. @SpillGold at @ShacklewellArms tonight. Really good. pic.twitter.com/8pqEVV2eXU
— Baba Yaga's Hut (@byhut) October 8, 2018

Jututimme Chalmersia hänen työstään promoottorina suurkaupungissa. Lue haastattelu alta.

—

Leo / Kolmas korva:

Miten, milloin ja miksi Baba Yaga’s Hut (BYH) alkoi järjestämään keikkoja Lontoossa?

Anthony Chalmers:

Corsica Studiosin (klubi kaakkois-Lontoossa) omistaja Adrian Jones perusti BYH:n yksitoista vuotta sitten. Sen oli tarkoitus järjestää iltoja Corsicaan. Aloin pyörittää BYH:ia noin neljä-viisi vuotta sitten. Hommat on totisesti laajenneet Corsican ulkopuolelle sittemmin, vaikka se on toki edelleen kotimme.

KK:

Miten kuvailisit normaalia päivääsi promoottorina? Mitä teet niin sanotusti yhdeksästä viiteen?

AC:

Paljon maileihin vastaamista, paljon sosiaalista mediaa, paljon musiikin kuuntelua! Noin parina iltana viikossa keikka. Lisäksi teen Independent Music -podcastia sekä kahta radio-ohjelmaa: Resonance FM:lle viikoittain, NTS Radiolle kuukausittain. Aiemmin tein paljon dj-keikkoja baareissa ja klubeilla, mutta nykyään harvemmin.

Upcoming at Baba Yaga's Hut. All set at @thelexington for @The_Oscillation & @Lumerians pic.twitter.com/ZWkbYMEqOv
— Baba Yaga's Hut (@byhut) September 19, 2018

KK:

Monet kiinnostavat artistit eivät koskaan soita Suomessa. En tiedä miksi näin on. Mitkä asiat mielestäsi vaikuttavat eniten siihen, että saat buukattua esiintyjät, jotka haluat?

AC:

Selkeästi vain tarvitsette promoottoreita tuomaan niitä! Sun pitäisi tehdä se 🙂 Hyvä maine yleisön, artistien ja keikkavälittäjien silmissä on kaikista tärkeintä.

KK:

Haluatko promota tulevia keikkojasi, joista olet erityisen innostunut? Lukijamme tuskin pääsevät niille, mutta he voivat pitää silmällä, jos/kun kyseiset bändit tulevat keikalle Suomeen.

AC:

Tänä perjantaina esiintyy David Thomas Broughton, jonka suuri fani olen. Olemme tunteneet kymmenen vuotta, mutta en ole koskaan buukannut häntä. Siksi olen tosi innoissani.

Lauantaina Esben & the Witchiä on lämppäämässä Hilary Woods. Hänen albuminsa Colt on ehkä vuoden eniten kuuntelemani levy.

Ensi torstaina Corsicassa soittaa The Field. Keikka on loppuunmyyty, mikä on hienoa. Julkaisen ensi vuoden Raw Power -festarin ensimmäiset esiintyjät ensi viikolla, mikä on aina yksi vuoden parhaista päivistä.

KK:

Muita vinkkejä, suosituksia tai terveisiä tulevaisuuden promoottoreille?

AC:

Tee duunia sellaisen musiikin parissa, johon sinulla on intohimoa.

Välitä artisteista — elantosi on kiinni siitä, että ihmiset tulevat katsomaan heitä. Artistit ovat ylivoimaisesti tärkein juttu, ja he muistavat, kun heitä kohdellaan hyvin.

Vastaa sähköposteihin nopeasti. Oikeasti, se antoi minulle maineen pätevänä promoottorina. Olin ainoa, joka vastasi viesteihin.

—

English version (full interview)

1. For the start, who is behind Baba Yaga’s Hut?

It’s just me (Anthony Chalmers) who runs everything at BYH & Raw Power.

2. How, when, and why Baba Yaga’s Hut started organizing gigs in London?

BYH was started by Adrian Jones the owner of Corsica Studios for his in house promotes around 11 years ago. I started running BYH for him around 4, 5 years ago and things have really expanded outside of Corsica since then. Although it’s still our home for sure.

3. How professional promoter you are? Does it make your living or is it more like a hobby?

I’v been full time as a promoter now for over 10 years!

4. Your events are located in different venues. How much do you co-operate with the venues, and what kind of deals do you have with them (no need to talk about money and such but in general)?

Not really sure how to reply to this one. I have worked with most venues in London so we all know each other and when I have a gig that I think fits a particular venue I get in touch and sort some dates.

5. How do you keep yourself updated of all the new interesting artists? And how do you choose who is going to play where?

Luckily the more you do it the wider your contacts are and you have a lot of repeat acts, labels that I work with, booking agents that I always work with. But I still listen to all the submissions. Lots of recommendations from other acts that I book for certain.

6. At least in Shacklewell Arms you have some free gigs. I was wondering, how do you cover all the expenses, when, lets say, 4-member band from abroad is playing there?

The venue gives us a fixed budget.

7. How would you describe your normal day as a promoter? What do you do from “nine to five”, so to speak?

Lots of answering emails, lots of social media stuff, lots of listening to music! Then a show in the evening twice a week on average. I also do a weekly podcast called the Independent Music Podcast, weekly radio show on Resonance FM and a monthly show on NTS Radio so a lot of that too.

I used to DJ a lot in bars / clubs but I don’t do so much of that anymore.

8. Many interesting artists never play in Finland. I don’t know why. What do you think are the most important things to get the artists you want to see?

Just need promoters to bring them over clearly! You should do it 🙂

Building up a good name for yourself with audience, artists and agents is the most important.

9. Would you like to promote some upcoming gigs that you are very excited about? Probably our Finnish readers won’t be able to join, but they can keep an eye on if those bands come to Finland.

This Friday I have David Thomas Broughton who I’m a huge fan of. Although we have known each other for a decade I have never booked him before so that’s really exciting. On Saturday I have Hilary Woods supporting Esben & the Witch. Her album Colt is maybe my most listened too of the year.

On Thursday after we have The Field at Corsica which is sold out so that’s nice. Got first announcements for our festival Raw Power coming next week too which is always one of my favourite days of the year.

10. Any other tips, recommendations or greetings for wannabe-promoters?

Work with music that your passionate about.

Really give it a shit about your artists, you are making your living by people coming to see them. They are the most important thing by a mile and remember when people treat them well.

Reply to emails reasonably fast. I swear for years people just thought I was really competent because I was the only person getting back to people.

Think that’s it!

—

babayagashut.com/
facebook.com/babayagashut
twitter.com/byhut

Bändi- ja levyesittely: Seli Seli – Satunnainen kokoelma soluja (2018)

Seli Seli on oululainen vuonna 2013 perustettu psyke- ja krautbändi. Yhtye julkaisi heinäkuussa toisen pitkäsoittonsa Satunnainen kokoelma soluja, jota löytyy niin 12-tuumaisena vinyylinä kuin digitaalisenakin. Levyn arvio löytyy jutun lopusta.

Seli Seli -bändin visioita avaa kitaristi-laulaja Kimmo Keskinarkaus.

Millainen tausta Seli Seli -yhtyeellä on?

”Seli Seli on perustettu vuonna 2013, edellisten bändiprojektien kuivuessa kasaan. Jäsenet Petri Loukusa (kitara), Mika Vierimaa (basso), Jani Pitkänen (rummut) ja Kimmo Keskinarkaus (kitara ja laulu).

Keskinarkaus ja Loukusa ovat soittaneet samoissa bändeissä viimeiset viitisentoista vuotta, joten ymmärrämme toisiamme soitannollisesti jo melko hyvin. Myös Vierimaa on ollut mukana eri bändiprojekteissa viimeiset 6 vuotta.

Jani Pitkänen tuli rumpuihin Satunnainen kokoelma soluja -levyn biisientekoprosessin aikana ja tämä on muuttanut soundia oleellisesti verratuna edelliseen levyymme Puoliautiomaa (2015).

Alkuperäisjäsenistössä oli rummuissa Henri Peltola. Bändin nimi juontaa juurensa Henkan Talk Talk -fanitukseen.”

Oliko valinta englannin- ja suomenkielisen laulun välillä vaikea (jos sellaista edes oli)?

”Kieleksi ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suomi. Teen englanniksi helposti liian merkityksettömiä ja alleviivaavia, liian helppoja tekstejä.

”Haluaisin käsitellä iloisia aiheita, mutta teksteistä vain tulee melko synkkiä.”

Nyt tekstit lähtevät liikkeelle jamittelemalla jostain lauseesta tai kielikuvasta, josta sitten muotoilen lopullisen version. Varsinainen biisin sanoma tai tarina muotoutuu vasta hirveän hinkkaamisen jälkeen. Lopulta huomaan, että ”Jaa, tämä biisihin kertoo tästä”.

Haluaisin käsitellä teksteissäni nostattavia ja iloisiakin aiheita, jotenkin niistä vain tulee suurimmaksi osaksi melko synkkiä. Ehkä maailman tilalla ekokatastrofeineen ja ihmiskunnan typeryydellä on asian kanssa jotain tekemistä.”

Arvio: Seli Seli – Satunnainen kokoelma soluja (omakustanne, 2018)

Itselleni uuden tuttavuuden, oululaisbändi Seli Selin toisen pitkäsoiton Satunnainen kokoelma soluja tunnusmerkkejä ovat junnaava avaruusrock-jytä, hetkittäin pahaaenteilevänkin mollivoittoinen tunnelma ja vähän Petri Walli -henkiset vokaalit (Kimmo Keskinarkaus).

Avaruusrockissa on vahva englanninkielisen laulun perinne. Kun brasilialainen musaharrastaja oli ladannut Satunnaisen kokoelman soluja kokonaisuudessaan YouTubeen, yksi kommentoija kehui suomenkielisen laulun shamanistisia piirteitä ja toinen olisi toivonut enkunkielistä laulua.

Suomalaisittain sanoitukset ovat kuitenkin Seli Selin keskeinen vahvuus. Kappaleet käsittelevät – usein aika rikkain kielikuvin – ihmiskunnan typeryyttä sekä hiipivää ekokastastrofia. Yhdessä synkän kansitaiteen ja mollivoittoisten sävellysten kanssa ympäristötietoisuus tuo levylle ja bändille sisällöllistä särmää, joka erottaa sen eskapistisen avaruusrock-lyriikan kaanonista.
Muovi ei kuole -kappaleessa lauletaan:

Mä oon alkanut uskoo melkein mihin vaan / Mikä siedettävämmäksi elämän muuttaa
Lupaus tapahtumien kontrollista riittää / Oon sekaisin tästä kaikesta tästä
Kaikki näyttää vieraalta / Tietoisesti sokea ei näe mitään väärää

Levyn 5-10-minuuttiset biisit upottavat tasavahvasti mukaansa, ja Seli Selin jäsenet soittavat luotettavasti. Hetkittäin tasaisuus kangistuu pienen jäykkyyden puolelle. Rauhallisemmat melodiat tai junnausta katkaisevat osuudet voisivat tuoda kappalekokonaisuuteen ilmaa, kuin luolasukeltajan hengitystauot ilmataskuissa.

Ehkä siksikin levyn vahvin biisi on kymmenenminuuttinen, niin ikään luontoteemaa henkivä lopetusbiisi Synnyit keskelle metsää. Sen jamiosuus ja näppäilymelodiat vahvistavat bisiin ydintä, onnistuneesti kai’utettuja laulettuja säkeistöjä, jonka hypnoottinen spacerock-jytä ja terävä kitarariffi saavat väliosuuksista ylimääräistä pontta. Ne päättävät mukiinmenevän levyn, jonka perusteella Seli Selillä voi olla paljonkin uutta sanottavaa suomalaisen krautrockin kentällä.

//Mertsi

Seli Seli Bandcampissa
Seli Seli Facebookissa

Interview with Sam Wiehl, the visual wizard of Fuzz Club Eindhoven and Liverpool Psych Fest

Kolmas korva duo went to the first Fuzz Club Eindhoven festival in August and was impressed by the modern digital style of live visuals there. The man behind them, Sam Wiehl, thinks it’s important to show that psych scene is contemporary and forward-looking.

Hey, what’s up? Where do you live and make your art nowadays?

Sam Wiehl: Hey hows it going. I’m based in Liverpool operating from a studio in the city centre. I studied here and it’s a great place to be based and i do tour quite a lot with various projects, so I get a nice balance of visiting other cities too.

How did you end up being the live visual artist for Fuzz Club Eindhoven 2018?

Sam: I’m one of the Directors of Liverpool Psych Fest. One of my roles is to look after the visual narrative of the festival and the audio visuals across the site.

I’ve been involved in Eindhoven Psych Lab too—again, looking at the aesthetics and designing and performing audio visuals at the festival. I know Effenaar well and have a close relationship with the team who run it there. I’ve known Casper [Dee, the founder of Fuzz Club] for a long time and always been a big fan of Fuzz Club, so I was very happy to get asked to design this year’s live show.

3D scan of Sam Wiehl by Sam Wiehl

I understood you were the only person in charge of live visuals, am I right? How much time did it take before the festival to design all the visuals and how did you choose what kind of visuals each band will have? Did you co-operate with bands before or during the festival?

Sam: Yeah, I had a lot of fun building all the content and I genuinely have no idea how many hours it took. Plenty of times I was working in to the early hours of the morning as I find it very consuming (and fun) once I’m in the zone and tend to lose track of time.

I think I made around 14 hours of material. I broke the build into long passages of captured live work and then patches or methods that would generate in real time—such as live video synthesisers setups, 3D models controlled live, ISF shaders and processing patches.

I kind of storyboarded the festival days. I knew a lot of the bands work so it was me really attributing a feel to each set and looking at how the day would flow. The sets would change and keep feeling fresh utilising different techniques for different shows.

There was no real consultation with the artists beforehand but during the day there was enough content and flexibility to get feedback from the bands if they had a specific idea of how their set should work before they played.

What is important for you when making live visuals? How much does it matter that visuals respond to music, like change in time with the rhythm?

Sam: I think this is becoming much more key with really successful live AV sets. Something I have taken on board much more over the last few years. I used to build a lot of individual loops for shows—in fact I still do—but now utilising the ways they can be delivered and bringing in other ways of producing real time media the show can feel much more organic.

For me emotion is key in the work. (I think) I don’t have a set style or one way of working, so the musical performance is key and the driving force of what I will do. When I play, I often find myself really getting into the show too—just as the musicians are—so hopefully that energy also translates in to the visual side and it all feels like it is part of a unique and individual experience for the audience.

What software or techniques do you use to create graphics, and what kind of setup do you have for making live visuals on set?

Sam: I build content in many ways, steered by who the artist is. For example, for my work with Forest Swords we have an idea of creating something very cinematic and spacious for the shows, so I do lot of filming and work with a dancer and performer and use physical landscape in the performance. For Hookworms I’ve been using a lot of 3D scans I’ve taken of audiences at shows as well as the band. For Jane Weaver I created lots of particle fields animations, 3D modelling in Cinema4D, and filming of Jane.

Hardware-wise I usually run two laptops and VDMX. I created a lot of Fuzz Club Eindhoven festival’s running animations and films through video synths and manipulating them live. I then brought in 3D models using Coge to control them and live processing patches were used with everything linked together using Syphon. Then I used midi controllers to perform live.

Creating worlds that don’t look cliched or instantly recognisable as the psych scene seem important in capturing the spirit of the new bands.

I’ve also enjoyed setting up live labs where we conduct live experiments and this work features in the sets. That’s something we have repeated at Effenaar a number of times especially for the Psych Labs.

My latest project is work with Szun Waves. I am creating animations in Cinema4D, and I filmed lots of macro experiments with inks and various chemicals (air freshness being one). I then bring in live 3D models using again Coge to create a really mixed media approach to the show.

My setup is quite streamlined as it has just been easier flying when touring without huge amounts of kit.

The other element I’m really keen on is to move away from straight looking one screen shows and instead create immersive, large scale shows using multiple screens or sculptural design—such as we have done at Liverpool Psych Fest, Eindhoven Psych Lab and my touring band projects.

Many psychedelic rock bands and events lean on 1960s hippie patterns, but your style is more digital. To me, it looks fresh to see psych bands playing with 3D animations and glitchy graphics. How would you describe your style as a live visual artist and where do you get inspiration?

Sam: I think this is an important thing for me operating in this world that embracing new technology and ways of working which are exciting but also in pushing ideas of what a psych festival can look like. It’s something we have discussed at length as being a very definite aesthetic of Liverpool Psych Fest that we wanted to position ourselves and honour the artists playing at the festival that this is a very contemporary scene. We wanted to create a forward-looking festival with artists pushing and experimenting with new sounds and ways of working.

The psych scene is so broad with many artists fitting in this tag but also existing in many genres at the same time. I feel creating worlds that don’t look cliched or instantly recognisable as the psych scene seem really important in capturing the spirit of the new artists, bands, musicians, and also the openness of audiences to have new experiences.

Fuzz Club and Effenaar both share these ideas too, so it worked well having that approach for the festival and the experience for the audience.

There is a lot of wannabe-VJs out there and bands without proper live visuals. What tips could you give for beginners who would like to get started with making live visuals?

Sam: Firstly, bands without visual sets who want them—Hire me!

I’m pretty much self-taught having studied graphic design and illustration. I’ve found learning new ways of working really gratifying and being bold in picking something new up and giving it a go was the best advice I received. I also think being individual and finding your voice is key, not relying too much on the aesthetics of the tools.

Pretty much all ways of producing content can be valid so lots of experimenting can be great if you have time. The only way I know of making anything good is to work really hard though.

Links:
vimeo.com/user28245059
instagram.com/samwiehl/
samwiehl.co.uk/

//Leo

Helsinki Psych Fest 2018 palaa entistä isommissa väreissä

Ensimmäinen Helsinki Psych Fest häröiltiin alkuvuodesta 2018. Tuolloin tapahtuma oli yksipäiväinen.
Kaksipäiväiseksi laajentunut Helsinki Psych Fest palaa 21.-22.9. Kulttuurikeskus Gloriaan huomattavasti isompana: artistikattaukseen kuuluvat Sturle Dagsland (NOR), Sir Robin & The Longbowmen (GER), Our Solar System (SWE), Dead Vibrations (SWE), Flowers Must Die (SWE), Skyjogger, Meteor Vortex, U.F.O-tutkimuksia, Astral Bazaar, Soft Power, Deep Space Destructors ja Esa Kotilainen. Lisäksi tapahtumassa nähdään monipuolisesti taidetta burleskista runoihin.

Festareita järkkäävä Vappu kertoi terveiset festivaalien alla.

Vappu, miten tämän syksyn Helsinki Psych Festin valmistelut ovat sujuneet?

”Kerrassaan hyvin ja aikataulussa. Hommaa on kyllä riittänyt ja olen paiskinut koko kesän hommia tämän eteen. Nyt alkaa jo ”pahin” olla ohi, eli ohjelmisto on valmis ja pystyn huilaamaan hetken ennen varsinaisia festejä. Teen tätä festivaalia yhteistyössä Kulttuuriareena Glorian kanssa.”

Tapahtuma laajenee kaksipäiväiseksi. Miten festarin järkkääminen on eronnut tammikuisen HPF:n järkkäämisestä?

”No ensinnäkin on ollut rutkasti enemmän aikaa tehdä koko festivaalia. Olen työskennellyt tulevan festarin parissa lähes päivittäin kohta seitsemän kuukautta, kun edellisen festivaalin järjestämisessä oli aikaa alle kuukausi.
Koska on ollut enemmän aikaa, olen myös paremmin pystynyt keskittymään ohjelmistoon. Kaikkea tulee olemaan enemmän kuin viime festeillä. Nyt on ollut aikaa järjestää esiintyjiä mm. Saksasta, Ruotsista ja Norjasta.”

Alkuvuoden festeillä esiintyi muitakin kuin bändejä. Kerro vähän, mitä HPF:n poikkitaiteelisessa ohjelmistossa on nyt luvassa.

”Luvassa on kaikenlaista! Olen bookannut mm. sisäänheittäjäkitaristi Jaakko Mäkiniemen, jonka tehtävä on viihdyttää ihmisiä ovella. Lisäksi luvassa on yläkerrassa ryhmätaidenäyttely eri taiteilijoilta, burleskia lauantaina keikkojen välissä, U.F.O-tutkimuksia-yhtye joka ei ole varsinaisesti bändi mutta joka lukee päräyttäviä ufo-tarinoita. Dj-musiikista vastaavat festareiden ajan Dj Johan Ventus & Dj Dddy Suburbanite sekä Dj Astro. Olen todella kiitollinen että sain bookattua nämä huipputyypit! Itsekin tulen heittämään pienen dj-keikan nimellä Goldie Claws.

”Toivon että HPF on arjen pakenemispaikka, aikuisten leikkipuisto.”

Lisäksi yläkertaan avautuu festareiden ajaksi jälleen kerran Tohtori Psykerön baari. Baari on auki koko illan, mutta varsinaiset bileet siellä alkavat vasta keikkojen jälkeen, niin kuin viime kerrallakin. Tohtori Psykerön baarissa on luvassa mm. elokuvia ja videotaideteoksia, taidetta, mahdollisesti akustisia esityksiä, runoilija Täti Kosmos sekä rennompaa tunnelmaa.

Oletko ehtinyt itse käydä kesäfestareilla ammentamassa tunnelmia ja ideoita?

”En valitettavasti. Sen sijaan olen ammentanut ideoita mm. 1969 järjestetystä Woodstockista.”

Our Solar System.

Millaista viikonloppua toivot järjestänä Helsinki Psych Festistä?

”Toivon että tulee porukkaa. Haluan että Helsinki Psych fest olisi vähän sellainen arjen pakenemispaikka. Aikuisten leikkipuisto. Jotain sellaista. Haluan porukan pääasiassa viihtyvän ja kokevan jotain erilaista kuin tavallisilla keikoilla tai festareilla.”

Miten HPF:n tarina jatkuu tämän festivaalin jälkeen?

”Helsinki Psych Festin jatkuminen riippuu monesta tekijästä. Jos suosiota riittää, HPF tulee todennäköisesti jatkumaan! Jos kävijöitä ei ole tarpeeksi, pitää vähän miettiä onko festivaalilla tarvetta (ainakaan niin usein kuin 2 kertaa vuodessa).

Se, että tuleeko HPF jatkumaan kulttuuriareena Glorian tiloissa on niin ikään epäselvää. Kulttuuriareena Gloriahan sulkee ovensa ensi helmikuussa viimeistään, näin ymmärsin. En tiedä, onko tulossa mitään väistötiloja. Jos ei tule ja yhteistyö Glorian kanssa päättyy, aion jatkossa hakea varmaan apurahoja festivaalin järjestämisen tueksi ja uusia tiloja. Festivaali saattaa myös siirtyä ulkoilmoihin ja enemmän kesään, jos sopiva paikka löytyy Helsingistä.”

//Mertsi

Lippuja Tiketistä
Helsinki Psych fest instagramissa
Helsinki Psych Fest -soittolista Spotifyssa
Helsinki Psych Fest -tapahtuma Facebookissa
Helsinki Psych Fest YouTubessa

Komean julisteen on tehnyt Ekku Säily.

Bändiesittely ja levyarvio: Boar – Poseidon (2018)

Oululaiseen vuonna 2009 perustettuun Boar-yhtyeeseen kuuluvat Petri Saarela (kitara/laulu), Jari Montonen (kitara), Kalle Huttu-Hiltunen (rummut/efektit) ja Petri Henell (basso/laulu). Psykedeelistä doomia soittava bändi julkaisi kesäkuussa toisen pitkäsoittonsa Poseidonin, jonka arvio löytyy jutun lopusta.
Petri Henell kertoi Kolmas Korvalle bändin ja uuden levyn taustoista.

Mistä asti Boar on toiminut? Kertoisitko lyhyesti taustanne?

”Boar lähti käyntiin Petri S:n ja Kalle H-H:n kahdenkeskisestä jammailusta syksyllä 2009.
Jätkät päättivät kuitenkin pyytää mukaan ‘Bassopeten’ eli Henellin Petrin, joka otti basson lisäksi hoitoonsa vokaalit.

Petrit ja Kalle olivat jo aikaisemmin soittaneet samoissa kokoonpanoissa, mutta ajan saatossa bändit alkoivat kuivumaan kasaan, jolloin tuli tarpeeseen perustaa uusi yhteinen bändi. Samanlaisen musan diggailu oli plussaa ja omanlainen soundi löydettiinkin aika suoriltaan. Tiedettiin heti mitä ollaan tekemässä.
Trion lisänä toimi alussa efekti/pulputus-osastolla Turtisen Toni (Missikisat). Jossain vaiheessa ekan levyn jälkeen mukana oli myös Latvamäen Aki (Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Artificial Latvamäki) hämyilemässä jonkin aikaa.
Neljänneksi vakituiseksi jäseneksi mukaan tarttui kokoonpanokokeilujen jälkeen Montosen Jari joka hoitaa toisen kitaran virkaa. Tämän myötä Boar on morfautunut siksi mikä tänä päivänä on.”

Boarin vuorottelevat vokaalit saivat alkunsa tehokeinosta, jolla kuvattiin jättiläisen ja ritarin taistelua.

Miten uusi Poseidon-levynne syntyi?

”Tuutatessamme vanhempia Veneficaen [ilmestyi 2015] biisejä keikalla, treenasimme, sävelsimme ja sovitimme koko ajan uutta materiaalia treenikämpällä. Pikkuhiljaa jätimme vanhempia kappaleita keikoilta pois ja soittelimme jo ennen levyn julkaisua keikoilla uutta materiaalia. Näin kappaleet hioutuivat aika lailla siihen muotoon mitä ne nyt ovat levyllä.

Biisien syntymiseen ei oikeastaan ollut, niin kuin ei ikinä ole, mitään tiettyä kaavaa. Riffit ja ideat tulevat kun tulevat, eikä mitään väännetä väkisillä tai naama irveessä. Jokainen toi omat ideat treenikselle ja niitä alettiin työstämään yhdessä, jonka kautta niistä muodostui sitten ajan myötä biisejä. Sanoituksen päävastuut on Henellillä ja Saarelalla.”

Esimerkiksi Poseidonin avausraidalla on useampi vokalisti, jos en kuule omiani. Vuorottelevat vokaalit ovat aika väkevän kuuloisia. Mistä idea tällaiseen tehokeinoon tuli?

”Kuulet ihan oikein. Meillähän ei ole niin sanottua päävokalistia, vaikka Henell suurimman osan lauluista hoitaakin. Saarela laulaa ”puhtaammat” osiot biiseistä ja Henell rääkyy räkäiset ja doomimmat osat.
Idea mahtoi lähteä, jos en väärin muista, Boarin ja Stolen Kidneysin Split EP:lle sävelletystä Cormoranista. Kappaleessa ikään kuin taistelevat ja keskustelevat ritari ja jättiläinen. Näin me jaoimme omat osuutemme biisiin ja sen jälkeen olemme laulaneet kappaleita näin. Tosin jotkut biisit menevät niin, että Saarela laulaa koko biisin ja Henell toisen. Epäkristillinen tasajako. Eli biisin mukaan menee kumpi vai kampi laulaa.”

Miten doomin ja stonerin kentät voivat mielestänne Suomessa tällä hetkellä?

”Doomin ja stonerin kentät suomessa voivat vallan hyvin. Toisaalta sellaista old school -doomia ei enää kauheasti ikävä kyllä kuule. Ug-osastolta löytyy useitakin todella kovia pumppuja! Joka keikkareissulla löytää kyllä jotain uutta. Aika monesti näkee sen mikä on väkisillä väännettyä schaibaa ja mikä on oikeasti tehty sydämellä ja aidolla tunteella musaa kohtaan.
Stoner on ollut jo muutaman vuoden ”muotimusaa”, joten niitä bändejähän on tullut niin kuin sieniä sateella.”

Jakaisitko vielä muutaman musavinkin Suomesta tai maailmalta, jotka ovat inspiroineet viime aikoina?

”Rehellisesti ja ikäväkseni täytyy sanoa, että hektisen elämäntilanteeni vuoksi en ole kauheasti kiinnittänyt huomiota uuteen musiikkin taikka kerennyt edes kuuntelemaan mitään. Todella harmi.
Mutta sen sijaan käsken porukkaa kuuntelemaan Ozzyn aikaista Black Sabbathia ja chillaamaan kavereiden kanssa. Muutama bisse ja vähän medication.”

Arvio: Boar – Poseidon EP (Lost Pilgrim Records, 2018)

Boar kuvaa Bandcamp-sivuillaan itseään ”Suomen parhaiten säilyneeksi doom-salaisuudeksi vuodesta 2009 asti”.
Vaikka omat viimeaikaiset retkeni kaikuvasta neopsykerockista ja kosmisesta krautista kohti doomia ja psykedeelistä metallia ovat vasta lapsenaskeleita, eikä siten bändin uutuus minulle ole mikään yllätys, bändissä on tietynlaista tunnettuuttaan isomman tekijän voimaa: Boar on osoittaunut väkeväksi ja hyvin soittavaksi doom-kokoonpanoksi, jonka äänimaailma on nopean diskografia-katsauksen perusteella hioutunut kronologisesti kohti Poseidonia.

Avausraita Poseidon on raivokasta tykitystä, jossa Kalle Huttu-Hiltusen triolipohjainen komppi on luo solistikaksikko Henell–Saarisen ärjyntä-huuto-vuorottelulle kehyksen, joka muistuttaa metallipiikein ja toisen maailmansodan metsämiinoin varustettua nyrkkeilykehää. Poseidon on lyhyesti sanottuna aivan helvetin kova biisi.

Vuorotteluvokaalit ja pääsolistin puute, joista kysyin ylempänä bändiltä enemmän, ovat levyn kantavia tehokeinoja, joka toistuu myös itämaisillä asteikoilla pelaavalla Sharar’s Sonilla. Verkkaisesti mutta varmasti rakentuva 12 on nimikkobiisin rinnalla levyn toinen kohokohta, joka huipentuu loppua kohden. Junnaavan toistuva metallinen psykedeliarytmi toistuu uudestaan ja uudestaan Saarisen kosmisen liturgian kaikuessa ison doom-ääniaallon alttarilla.

Levyn loppua kohden jykevä ja soitannallisesti levyn kenties rikkain kappale Dark Skies ottaa hengen happea. Cleanina laulettu C-osuus ja sitä seuraavat päällekkäiset kitarasoolot antavat ilmaa levyn tiiviiseen pakatun alkupuoliston jälkeen. Perinteiseen metallistailiin etäiseksi miksattu cleani laulu kuulosti omaan korviin hetken jopa Panteralta. Totally out of This World päättää levyn toimivasti, joskin isompiäänisempääkin loppuhuipennusta olisi voinut levylle kuvitella.

Doomissa kuullun örinä-clean-rääkynä-huuto-karjunta-spektrin sisältä löytyy varmasti vokaalimakuja moneen makuun. Boarin monipuoliset ja usein ärjyvät vokaalit eivät varmasti uppoa kaikkiin, mutta itselleni ne luovat yhdessä Boarin hallitun ja sulavasti liikkuvan soiton kanssa erottuvan kokonaisuuden. Poseidon jää kaipaamaan hieman vahvempaa punaista lankaa metallisen ja hyvinkin kosmisen doom-ilmaisun välille, mutta muuten se on väkevä kokonaisuus ja bändi itselleni posiitivinen tuttavuus.
//Mertsi

Osta Poseidon-levy Bandcampissa
Boar Facebookissa
Boar Twitterissä