Did you know that for a music blogger Friday is the most overwhelming (and also the best) day? That’s because A) Spotify’s playlists update on weekend’s threshold and B) it feels like artists and publishers tend to publish stuff on Friday in other channels as well, maybe to get people listen to their stuff after a few weekend beers with their friends?
Anyhow, bands, you got me. There’s so many recent psych discoveries and fresh releases that I just had to share a few. Enjoy and do consider having a few beers with your friends.
//Mertsi
Onsegén Ensemble – Stellar Nine minutes of cinematic progressive psychedelia á la Northern Finland. Stellar moves fluently in so many soundscapes you never know what’s coming next, yet it’s very coherent.
Frankie and the Witch Fingers – Activate Ever thought what would King Gizzard & Lizard Wizard and Santana sound if they jammed together? Well, think no more.
Arcadian Child – Snakecharm From Finland and Indiana we go to Cyprus. It’s your classy, reliable, oriental influenced neo-psych with dark edges, if you’re into that kind of stuff. The video is fine, as well.
White Canyon & The 5th Dimension – Bright Colors in The Sky For the fans of The Black Angels and Brian Jonestown Massacre, this Brazilian band is a sweet treat. Their self titled debut album is just out via Necio Records and it’s really solid. Check it out.
Rakkauteni Holy Wavea kohtaan ei liene jäänyt epäselväksi blogia vähän pidempään seuranneilta. Austinin (modernin neopsykedelian yhden alkukodin) viisijäseninen nippu aloitti Rocky Eriksson -henkisellä retroilulla ja rankasti kai’utetulla 60-lukupsykedelialla ja liu’kui hiljalleen kohti krautimpaa, modernimpaa äänimaailmaa jonka juuret ovat kuitenkin syvällä eskapistisessa psykerock-perinteessä.
BrittiläinenFuzz Club teki oman merensinisen painoksensa levystä.
Evil Hits (2012) -debyytin meskaliininhuuruinen retroilu jalostui pientä kulttimainetta nauttivalla Relaxilla (2013). Freaks of Nurture (2016)oli yhtyeen nykyisen tyylin avainlevy, jossa miksaus siirrettiin tähän päivään ja biisien koukut vaihtelivat sujuvasti She Put a Seed In My Earin kauniista kuulaudesta tarkan pateettiseen California Took My Bobby Away -molleiluun El Paso -legenda Bobby Fullerin muistolle. Suttuisemmalla Adult Fearilla (2018) yhtye ei ihan saanut palasia loksahtamaan kohdalleen.
Onneksi uusi Interloper (tietysti Austinin psykeytimen oman Reverberation Appreciation Society -levymerkin kautta) näyttää palauttavan yhtyeen oikealle tielle.
Schmetterling avaa levyn sillä ihanalla, elegantilla runsaudella, jonka Holy Wave niin hyvin taitaa. R&B:n junnaavat wahit muistuttavat Elevatorsia ja Brian Jonestown Massacrea. Interloper on sävellyksenä levyn parhaimpia kappaleita, runsaine koskettimineen ja paksuine, hengittävine valleineen se saa jopa Pink Floydin sävyjä. Eikä vähiten sanoitusten takia – ympäristön muutos ja sen aiheuttama tunneristiriita on koko levyn kantavia teemoja:
Seasons come and seasons go Some will die and some will grow Times are changing, so are you You know what you gotta do.
Riemastuttava I’m Not Living In The Past Anymore kertoo henkilöstä, joka toistaa mantramaisesti rikkovansa arkisen tylsyyden kierteen. Kieli poskella tehty biisi on oiva, moderni krautrock-ralli.
Entäs Buddhist Pete sitten! Tätä olen toivonut levylle siitä asti, kun yhtye soitti livebiisinä vakiona käyttämänsä junnauksen Fuzz Club -sessionsissa 2016. Tarttuvissa riffeissa ja synamelodiassa on jotain hyvin NEU!-tyylistä.
Interloper on mainio levy, jossa Holy Wave soittaa runsaammin ja mehevämmin kuin aiemmin. Hullun maailmanmenon ajan albumi kantaa sisällään useita hyviä tapoja reagoida järjettömiltä tuntuvaan muutoksiin: pohdiskelua ruskan sävyissä, itseironista hekottamista (We are all hell bastards”) sekä tietysti ekstaattista, pysäyttämätöntä kraut-rockia.
//Mertsi
Tällainenkin löytyy kotoa, pahoittelut heikoista kuvausolosuhteista. Julisteen tulostutus ammattiliikkeessä maksaa vain parikymppiä, jos korkearesoluutioista kuvaa sattuu löytymään netistä.
The London-based quartet is back with their second LP The Wholly Other. Their debut album Primitive Fuck (likewise published by Riot Season), which I put to my top psych albums of 2018 list, was a blend of powerful psychedelic groove and tongue-in-cheek-attitude that can only be mastered by a band that was originally formed for a special one-off Halloween gig.
While it may be hard for any band to surpass such a debut, The Wholly Other still carries Black Helium’s distinctive sound and vigor. Hippie on A Slab is the heaviest track of the album and the band’s evil groove is at its best in Two Masters. Death Station of The Goddess is a 10-minute hazy mantra that slowly grows into a fuzzy psychedelic storm like a swamp-demon-conjuring ritual.
The instrumental Pink Bolt, another long track, consists of sludge jams, heavy guitars and some terrific bass playing. Teetering on the Edge finishes the LP with a hallucinatory and hazy track that definitely has an acidic, sinister twist to it.
All in all, this is a sturdy album that keeps you on your toes. If you like Hawkwind, sludge sounds, Black Sabbath, Pigs x 7, swamp demons or just groovy psychedelic space rock that glows unholy energy like a purple pagan gem found intact from ashes of a burned forest, you should definitely try out Black Helium. Riot Season still has some LPs left.
Pitkiä jameja, kai’utettua äänimaailmaa ja itämaisia asteikoita, psykedeelisin ja raskain elementein höystettyinä. Syksyksi keikkarupeamaa suunnitteleva KAIUT tekee biisinsä vuoropuheluna, jossa ideoita soitetaan toisille kuin heijasteina. Jututimme yhtyeen kitaristia Santeria, kitaristi-laulaja Eeroa, basisti Matiasta ja rumpali Ossia.
Miten KAIUT sai alkunsa?
”Kaikki bändin jäsenet tulevat tavallaan omista suunnistaan. Matias ja Eero soittivat aiemmin samassa bändissä. Kaikkia yhdistää Järvenpään ja Tuusulan rajalla sijaitseva Lammaskallio, jossa nykyisen studion paikalla sijainneella treeniksellä kohtasimme vuonna 2016. Yhteistyön sysäsi liikkeelle halu soittaa musiikkia ilman ennalta määriteltyjä rajoja tai odotuksia, kokeilla ja luoda uutta, omien mieltymysten mukaan.”
KAIUT on julkaissut neljä sinkkua, joista uusimmat ovat Fenris ja Sherwood Babylon. Kertoisitteko tulevaisuuden suunnitelmistanne?
”Lisää materiaalia ja keikoille! Ensimmäiset muutamat julkaisut on tehty studiossa viikonlopun yli rehkimällä niin, että session aikana on purkitettu kaksi biisiä. Seuraavaksi luodaan vähän laajempi kokonaisuus. Syksyksi on etsinnässä muita bändejä kumppaneiksi keikoille.”
Miten Kaikujen biisit syntyvät?
”Jonkun jäsenen alitajunnan löytämästä ideasta lähdetään yhdessä työstämään. Kuulostellaan, mitä fiiliksiä herää – minkä kysymyksen toinen instrumentillaan kysyy ja miten siihen haluaa vastata. Tämän voi hahmottaa ideana kaiusta, joka heijastuu takaisin kysyjälle tai edelleen toiselle jäsenelle. Luomisprosessi on muuttuva ja kehittyvä, eikä aina tehokkain, mutta tuloksena on aina omannäköinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Tärkeää on, että kaikki tuovat oman luovan panoksensa lopputulokseen.
”Hidria Spacefolk toimii hyvin opiskellessa. Tulee Berocca-mies-olo.”
Sanoitukset ovat yleensä syntyneet, kun kappaleen polku on valmis. Matias tai Eero kirjoittavat lyriikat. Ne ovat usein eräänlaisia kaikuja ihmisyyden historiasta tai myyteistä, kollektiivisesta alitajunnasta, ja tukevat musiikin herättämiä tunnekokemuksia. Esimerkiksi sittemmin Fenrikseksi ristitty sävellys maalasi mielikuvia Ragnarökin synnystä sekä kaaoksen ylistämisestä. Sherwood Babylonin tarina on trippi syvimpään päätyyn, josta joko pääsee pois tai sinne jää vellomaan lopun elämää.”
Mitä vaikutteita näette ja kuulette musiikkinne takana? ”Emme ikinä ole päättäneet soittaa mitään tiettyä genreä, mutta jokainen tietysti tuo omien suosikkiensa juttuja mukaan, tiedostamattaan tai ei. Santeri löysi nuorena Kingston Wallin, joka teki suuren vaikutuksen ja kuulunee kitaransoitossa. Sävellyspuolella voi kuulla vaikutteita esim. Porcupine Treestä ja Alice in Chainsista, joskus jopa itsetietoisesti. Matiaksen suurimmat sfäärit hakeutuvat vanhan Göteborg-metallin uumenista grungen lähteille. Eerolle erityisiä inspiraation lähteitä ovat mm. Kraftwerk ja Black Sabbath, jotka edelläkävijyydessään jaksavat aina uudelleen hämmästyttää. Ossille inspiraatio kerääntyy abstraktimmin useiden eri musiikkityylien kulutuksen seurauksena, tiedostamattomasti. Vaikutteiksi listataan artistien lisäksi se, kuinka toisen bändikaverin idea luo pohjan omalle panokselle kappaleisiin.”
Kertoisitteko visuaalisesta linjastanne ja kansitaiteestanne?
”KAIUT-logo on Matiaksen aikaansaannos ja peräisin taideteoksesta, jossa tutkittiin, mikä olisi mahdollisimman universaalisti puhuttelevaa symboliikkaa mahdollisimman minimalistisesti. Logoon kuvitettu kansitaide on taiteilija Sanni Pasurin käsialaa, bändin ehdotusten ja luonnosten pohjalta. Musiikin lisäksi myös taiteeseen haluttiin kaikuja, mikä näkyy esimerkiksi peileinä promokuvissa.”
Jakaa vielä pari vinkkiä musasta, joka soi omissa ämyreissänne.
”Eero: Hidria Spacefolk. Toimii hyvin opiskellessa, tulee Berocca-mies -olo. Matias: Molchat Doma. Venäjän uusi post-punk on post-punkimpaa kuin post-punk. Ossi: Death Hawks. Psykedeelistä ja mystistä matskua Suomesta. Santeri: Lasten HautausmaanIV. Uusin albumi on kaunis ja säväyttävä, klassikkoainesta.” KAIUT Facebookissa KAIUT Spotifyssä KAIUT Instagramissa
Helsinkiläinen Soft Power julkaisee 27. huhtikuuta toisen albuminsa Brink of Extinction virolaisella RR Gems -levymerkillä. Uusi levy on eheä kokonaisuus ja kolme vuotta sitten julkaistuun debyyttiin verrattuna jazzvaikutteisempi rock-levy.
Levyllä niin muusikkona, ääniteknikkona kuin kansitaiteilijanakin vaikuttanut Mikael Jurmu kokosi pyynnöstämme mixtapen, jolle hän valikoi uuteen levyyn vaikuttanutta musiikkia. Mukana miksauksella Eero Koivistoista, Wigwamia, Soft Machinea ja muuta 60–70-luvun upeaa musiikkia.
Kyselimme myös Mikaelin ajatuksia uuden levyn teosta, tematiikasta ja koronavirusepidemian vaikutuksesta hänen elämäänsä. Haastattelun löydät mixtapen alta.
Mixtape: Musiikkia, joka on vaikuttanut uutuuslevyyn Brink of Extinction (48 min)
Arja Saijonmaa – Timotei (Love Records ’69) Wigwam – Pidän Sinusta (Love Records ’69) Eero Koivistoinen (Scandia ’71) Stringtronics – Dawn Mists (Peer International Library Limited ’72) Sven Libaek And His Orchestra – Solar Flares (Peer International Library Limited ’74) Made In Sweden (Sonet ’69) René Costy And His Orchestra – Scrabble (Chappell ’72) Jukka Tolonen – The Sea (Love Records ’74) Soft Machine – Virtually Part 4 (CBS ’71) Apollo – Lohduton Uni (Blue Master ’70)
Mikael Jurmun haastattelu
Elämme varsin erikoisia aikoja. Miten pandemia on vaikuttanut elämääsi ja musiikin tekemiseesi?
Kyllä se on vaikuttanut. Tilanteesta johtuen emme ole soittaneet ollenkaan yhdessä ja sillä tuntuu olevan jo radikaaleja vaikutuksia omaan itseen ja varmasti muut yhtyeen jäsenet kokevat tätä tyhjyyttä omassa arjessaan myös. Itse pystyn kyllä tekemään musaa itsekseni, mutta ei se ole ollenkaan verrattavissa bändiin ja muiden kanssa soittamiseen. Tämä poikkeusaika vaikuttaa myös levyn jakeluun. Lähinnä sitä toivoo, että tämä menee nopeasti ohi koska musiikki on meitä ohjaava voima ja toimii peilinä itseemme. Voisi verrata, että viedään elämästä pois samankaltainen merkityksellisyys mitä meditaatio, jooga tai avantouinti on joillekin.
Kertoisitko uuden Soft Power -levyn teosta. Millainen prosessi se oli?
Se on ollut melko pitkä kolmen vuoden prosessi. Levyä aloimme tekemään ja äänittämään lähes heti ensimmäisen In A Brown Study -levyn julkaisun jälkeen. Sitä nauhoitettiin hyvin erilaisissa olosuhteissa sekä erilaisten keikkojen lomassa ja tuona kolmen vuoden aikana kerkesi tapahtua huimasti. Yksi mullistava muutos soundillisesti oli se, että Antti liittyi bändiin alttosaksofonin sekä huilun soittajana. Soundimme meni hurjasti enemmän kallelleen jazziin sekä vapaampaan ilmaisuun. Toinen mullistava tekijä on ollut se, että biisejä alettiin kirjoittamaan pianopohjalla sekä piano-/bassovetoisiksi. Ideoin aika paljon kotona riffejä pianolla ja esittelin ideoita bändille, joista yhdessä soittaessa sekä säveltäessä kehittyi levyn materiaali. Staffan hommasi myös Rhodesin, joka muutti pianoille sävellettyä sointitapaa sekä -väriä.
Aiemmat julkaisunne ovat olleet omakustanteita. Miten uusi levy Brink of Extinction päätyi julkaistavaksi tallinnalaiselle RR Gemsille ja miten yhteistyö on sujunut?
Olin työskennellyt levyn materiaalin kanssa niin pitkään vain itsekseni, että kävin jo jopa pientä eksistentialistista kriisiä sen kanssa. Olin jo julkaisemassa sitä itse, kunnes Antti ehdotti, että kysyisi Arsi Kevalta, joka pyörittää Ultraääni-nimistä levy-yhtiötä ja joka oli juuri julkaissut Antin kotona äänitetyn EP:n Oiro Pena. Ajateltiin kysyä, jos Arsia kiinnostaisi julkaista myös tämä. Hän ehdotti muutamia levy-yhtiöitä, joiden kanssa hän oli ollut lähiaikoina kontaktissa, ja sitä kautta kuulin Dimitristä, Valentinista ja heidän RR Gemsistään. Lähetin levyn heille ja he vastasivat, että tykkäävät levystä todella, ja siitä lähdimme suunnittelemaan julkaisua.
Yhteistyö on ollut todella mutkatonta. Nyt olen osittain häkeltynyt, kuinka lähelle Dimitri ja Valentin pääsivät sitä lopullista visiota julkaisun kokonaisuuden kanssa mitä olin itsekseni pyöritellyt mielessäni. He ovat todella ahkeria tekijöitä. Heistä todella huomaa intohimon musiikkiin ja levyihin heidän julkaisuissaan.
Miten kuvailisit uuden levyn musiikkia?
Sanoisin, että se on pohjimmiltaan rokkia, johon on otettu vahvasti aineksia jazzista sekä vapaasta ilmaisusta. Lisäksi kokonaisuudessa on funkia ja progea ja soundiltaan musiikki on virittynyt vanhaan elokuvamusiikkiin, scoreen sekä libraryyn.
Olen viime aikoina lukenut ankeriaista kertovaa kirjaa, jossa käsitellään paitsi lajin sukupuuttoa myös elämän, kuoleman ja olemassaolon kysymyksiä. Levy-yhtiön sivuilta levynne saatetekstistä sain kuvan, että Brink of Extinctionissa olisi vastaavia teemoja?
Albumin tematiikka on runollinen. Teemaa voi tulkita suurista kysymyksistä ja ajankohtaisista aiheista käsin; kuten luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen tai ilmastonmuutos monine uhkineen. Minua kiehtoo, miten eri vuosikymmeninä taiteen kautta on tuotu näitä kysymyksiä esille, kuten esimerkiksi Koyaanisqatsi 80-luvulla. Samalla on kiinnostavaa, kuinka eri vuosikymmenien kulttuureille ominaiset ajattelutavat tulevat esiin näissä. Ideana on herättää ajatuksia tai pohdintaa siitä, voisimmeko ymmärtää kuolemaa ja kohdata kuolevaisuutemme vääjäämättömyyttä. Ytimessä siis kuolevaisuuden sekä elämän rajallisuuden nostattamien prosessien pohdinta ja oman elämämme ja elinaikamme rajallisuuden tiedostaminen. Kuoleman pohtimiseen ja hyväksyntään liittyy mielestäni paljon toivoa, kauneutta ja rakkautta.
Kolmas korva 